Tiistaina avasin pyöräilykauden ja polkaisin Arabian kauppakeskukseen, koska lähikaupoista ei tuota keräilypurkkia ole löytynyt. Hie-no. Ninni tönöttää vieressä.
Olen jumittanut jo monta päivää erään ompeluproggiksen kanssa. Byäks. No ei, ihan kivaa, mutta taas päällä joku järkyttävä jumitus. Onneksi deadlineen onkin enemmän aikaa mitä luulin. Kerrankin näin päin.
Eilen, keskiviikkona, John Irving vieraili Akateemisessa kirjakaupassa. Irving on yksi ehdottomista lempparikirjailijoistani ja tapahtuma oli varsin jännittävä, sillä en olekaan aiemmin nähnyt Irvingiä livenä.
Kun muut keikuttivat kirjailijan eteen uutta teosta, minä köyhänä pyysin signeerauksen vanhaan kirjaan :D ... tällä on kuitenkin tunnearvoa. Ensinnäkin, se on yksi ehdottomista lempikirjoistani ikinä. Toisekseen, halusin kirjan nimenomaan noilla kansilla, koska olin joskus lukioikäisenä lukenut tuon teoksen kirjastosta lainattuna, samoilla kansilla varustettuna ja olin onnessani kun löysin sen joltain kirpparilta, en muista vuotta. Assosioin nimenomaan tuon karhun kirjassa seikkailevaksi karhuksi, joten kaikki muut kannet tuntuivat ihan tyhmiltä. Kirja on ajan myötä rähjääntynyt, mutta se on syntymävuodeltani ja ennen minua kuulunut kahdelle muulle henkilölle. Googletin entiset kirjanomistajat ja sain selville, että toinen on suomentaja, toinen kuvataiteilija. Pretty cool. Nyt kirjassa on vielä kirjailijan signeeraus, joten sen arvo (ainakin minulle) entistä suurempi. Sitä paitsi signeerattuaan Irving sulki kirjan ja käänsi sen uteliaana ympäri, halusi kai nähdä mikä teos on kyseessä.
Mietimme kaverini kanssa, onko ihan yhtä siistiä käydä pyytämässä nimmari kirjailijalta, kuin vaikka rokkistaralta. Omassa mielessäni arvotan kirjailijat korkealle, lempikirjailijat erityisen korkealle. Sama se millainen teos on kyseessä, jos tekijä on työllään koskettanut minua jotenkin, se on ihan yhtä merkityksellistä. Eikö?
2 kommenttia:
Siis apua, en tiennytkään että Steinbeck oli Helsingissä! O_o Kaikki isäni hotellit on todella hyvä kirja ja tykkäsin itseasiassa siitä 80-luvun leffaversiostakin. Mun mielestä on jopa hieman siistimpää saada nimmari kirjailijalta, vaikka en mitenkään vähättele muusikoitakaan. Mutta kirja jossa on auktorin nimmari - oh! Toi kisun ilme ekassa kuvassa on muuten ihan priceless :D
ei ihan Steinbeck sentään :D mutta Irving kyllä. Mä tykkäsin kans siitä leffasta, pitäis taas nähdä se. Tarinahan on outo ja vähän vinksahtanut, mutta jotenkin lumoava. Kyllä se kummasti mieltä lämmittää, kun kirjassa on kirjailijan oma nimmari... :) ja Ninnin ilmeet on yleensä aika priceless-kamaa, se on sellainen vähän pölvästi kaveri muutenkin.
Lähetä kommentti