Olen viettänyt jonkinmoista aktiiviviikonloppua ja fiilis on nyt nuutunut. Kulunut viikko meni muutenkin pelkästään "lomaillessa". Olen tyytyväinen, että seuraavaksi on luvattu vähän koleampaa säätä, jaksaa taas keskittyä tekemättömiin hommiinkin, eikä kotona ole niin tukalan kuumaa.
Perjantai-iltana lähdin "ihan vain käymään" yksiin kemuihin, josta päädyttiinkin sitten pilkkuun asti baariin - ja sen jälkeen vielä pizzalle. Oli kyllä hauskaa. Kotiudun joskus aamuviiden pintaan lauantaiaamuna ja päivästä tuli varsin väsynyt ja pitkä, sillä vanhempani tulivat iltapäivästä viikonloppuvierailulle. Olimme muuten menossa iltakävelylle, kun jäimme jumiin hissiin. Kolme aikuista ihmistä pienessä tilassa - iski paniikki ja suljetun paikan kammo. Onneksi hissinkorjaaja tuli erittäin nopeasti ja ehdimme vielä kävelemäänkin.
Tänään pestiin porukalla ikkunat, fiksattiin polkupyörääni (jee!) ajokuntoon ja käytiin kävelemässä. Laitoin muuten tänään huikean hyvän lounaan - soija-jauhelihapihvejä ja halloumisalaattia. Nam, kelpasi jopa ruokaronkelille isälleni. Tokoinrannassa ja Töölönlahdella äiti bongaili kasveja ja puita, joiden olemassaolon olen sivuuttanut täysin. Kuinka runolliselta kuulostaakaan, jos kerron kävelleeni hevoskastanjoiden siivittämään hiekkatietä?
Huomenna on luvassa arki, oikein harmaa sellainen. Täällä alkaa nimittäin putkiremontti. Onneksi se ei kai varsinaisesti vaikuta asumiseen, muuta kuin hieman haittaavalla tavalla.
Viime viikolla tuli useampana päivänä kirppisteltyä ja nyt taidan joutua hieman rajoittamaan kirppisintoilua, jotta ehdin välillä myös hyötyä löydöistä.
Espanjalais/flamencofiilistely-viuhka oli halpa ja hyvä löytö sikäli, etten raaski käyttää kahta aiempaa viuhkaa ollenkaan. Mikäli on vielä luvassa hellettä, tulee viuhka tarpeeseenkiin ;) Musta pikkulaukku on mokka- ja nahkayhdistelmää, loistavassa kunnossa ja vetää todistettavasti sisälleen kännykän, avaimet, lompakon, matkakortin ja kameran - eli kaiken olennaisen. Leopardi-kasmirkuvioinen huivi on superhieno löytö, voisin tämän vuoksi luopua muutamasta muusta huivista. Ja viimeisin on tummansininen pienehkö laukku, jonka hankkimista harkitsin yön yli. Jotain siinä vain on sellaista, mistä pidän ja olin onnekas, ettei kukaan muu ollut halukas ostamaan sitä. Kooltaan se ei ole kovin suuri, mutta vetää uumeniinsa paksun kirjan, luonnoskirjan, vesipullon ja muun edellämainitun olennaisen.
2 kommenttia:
Tsemppiä putkiremppakoitokseen! ;-) Kahdesta kokemusta; eka oli hirveä, toka jopa ihan mukava ja hupaisa elämän/ajanjakso. Uusitaanko sulla vaan veden tuloputket vai myös viemäriputket?
Taidan päästä aika helpolla, pohjaviemäriputket pinnoitetaan eli käyttökieltoa on lähinnä aamusta iltaan. Asumaan pystyy, eikä asunnoissa tehdä nyt mitään, mutta hankaloittaahan tää elämää, varsinkin kun pääasiallisesti oon himassa. Täytyy nyt miettiä jos lähtis porukoille evakkoon, remppaa kestää vain kuitenkin muutama viikko. Kyllä se tästä :)
Lähetä kommentti