Viime lauantaina iltaa istuessa oli puhetta nukkumaanmenoajoista ja siitä, miten ihmiset oikeasti jakautuvat aamu- ja iltaihmisiin. Tietenkään mitään yleistystä ei voi tehdä, mutta noin suurinpiirtein. Yleensä tämä ominaisuus tulee esille jo lapsuudessa. Minä olen iltaihminen, selkeästi piristyn aina iltaa kohden ja illat ovat parasta puuhailuaikaa. Tänään jumitin iltakuuteen asti, jonka jälkeen olen reippaana käynyt kirjastossa, kaupassa, kävelyllä, siivonnut, järjestellyt, vaihtanut kissanhiekat, tiskannut, vienyt roskat ja keittänyt kattilallisen mansikka-raparperikiisseliä ja iltapalakaveriksi vielä kaurapuuroa. Lapsenakin minua piti aina patistella menemään nukkumaan ja muistan kuinka mahtavaa se oli, kun joskus yläasteella sain alkaa päättämään itse nukkumaanmenoajastani.
Silti kärsin ajoittain unihäiriöistä (heräilen tämän tästä, en saa unta jne.) eikä asiaa auta erään pörröisen ruskeankirjavan kissan huutaminen ja mekastaminen juuri siinä kriittisessä vaiheessa, kun pitäisi saada unen päästä kiinni. Ja vain siksi, että hän haluaa että hänet pyydetään erikseen tulemaan sänkyyn, jossa katti kuitenkin nukkuu melkeinpä joka yö. On kuitenkin tärkeää, että pyydetään erikseen "tule nukkumaan", jonka jälkeen karvakasa rientää iloisesti kehräten sänkyyn ja käpertyy kainalooni.
Viime päivinä untani ovat häirinneet myös kadulla mekastavat lokit. Olen yrittänyt ymmärtää noita valkea-harmaita pikku kakkapäitä, jopa yrittänyt sympatisoida ja puolustella reppanoiden olemassaolon tarkoitusta. Se aika on nyt ohi, varsinkin kun mokomat yrittävät HYÖKÄTÄ kimppuuni kadulla. This means war. Nokat kiinni ja hiljaa, tai hommaan ritsan ja ammun teitä herneillä, ääliöt.
Että yritä tässä nyt sitten keskittyä tuleviin proggiksiin. Olen muutenkin hirveän levoton ja kaikki tuntuu kovin tylsältä. Turhauttaa. Asiaa ei auta, että Facebook täyttyy ihmisten lomareissupäivityksistä, varsinkin kun tekisi mieli lähteä ulkomaille än yy tee NYT! Eilen tajusin haluavani Ranskan maaseudulle, rannikolle, opettelemaan kieltä, syömään juustoja, juomaan viinejä ja haistelemaan merituulia. Ranskaan tai oikeastaan ihan minne vaan.
Haluan surffaamaan.
3 kommenttia:
Heh hyvä ettei olla naamakirjakamuja, koska sitten haluaisit kovasti tehdä projekteja ja lukea uusinta Olivia lehteä. Niin jännää on mun lomatekeminen...
-Oola
Miksiköhän suunnittelijoilla ei juuri ole blogeja, tai jos on niin eivät paljon projekteistaan ja työskentelystään kertoile? Joko ollan puhtaasti oman merkin mainostuslinjalla (kuvia + uutisia merkkiin liittyvistä tapahtumista), tai sitten kirjoitetaan henk. koht. juttuja mutta ei työhön liittyen.
Sinullakaan ei paljon puhetta noista projekteista ole, joskus jotain kuvia lopputuloksista. Ne ovat kivaa seurattavaa, mutta prosessista ja ideoinnista olisi ihana lukea myös! Huomaan suunnitteluaiheisten tositv-ohjelmien myötä jotenkin jääneeni koukkuun niiden prosessien seuraamiseen. Tuotteesta tulee mielenkiintoisempi kun tietää, miten se on syntynyt!
Oola: hmm? No lomatekemiset voi olla jänniä laajalla skaalalla :)
Anonyymi: Sinulla on kyllä hyvä pointti tässä. Luulenpa että monet suunnittelijat ovat kovin kiireisiä ja blogin pitäminen nähdään turhan aikaavievänä hommana? Tai sitten on vain rentouttavaa miettiä ihan jotain muita, kuin vaatteita, ainakaan "omia". Mutta uskoisin että tähän liittyy myös vähän tietynlaista tahallista "salailua", monia ideoita yritetään pitää itsellä julkistamiseen asti, netissä kun liikkuu niin paljon tätä kopioimista. Yksi pointti on myös se, että aina kaikista proggiksista ei voi kertoa julkisesti.
Ymmärrän kyllä, että työskentelyn seuraaminen on varmasti mielenkiintoista. Voin omalta osaltani yrittää parantaa tätä puolta jatkossa. Tulevasta proggiksesta aion kertoa lisää niin pian kuin saan siirrettyä ajatukset tekstimuotoon ja ruudulle. :)
Lähetä kommentti