7.6.2010

Shoes, tin containers and one fat black cat

Pystyn nähtävästi irrottautumaan netistä ja bloggaamisesta loistavasti aina vieraillessani maalla. Hengailin paljon ulkona ja puuhailin kaikenlaista. Mikäs sen mukavampaa vaihtelua kun pinota puita ja juoda kahvia ulkona puutarhapöydän äärellä. Kylästelykin vie oman aikansa, kävin katsomassa miten kaverien vauvat kasvavat. Toinen, alle 3kk vanha, oppi kääntymään mahalta selälleen vierailuni aikana ja vauvan äiti ja minä olimme molemmat vähän järkyttyneitä, mutta iloisia.

Kirppisteltyäkin tuli vähän lisää... mutta onneksi olin aika järkevänä. Innostun aina suuresti kirppiskorkokengistä, mutta yleensä löytöni hajoavat aika pian, joten suhtaudun aika skeptisesti tähänkin pariin. Mustat peruskorkkarit ovat italokamaa, mokkanahkaa paljettikoristein ja istuvat aika napakasti jalkoihini, mutta koska hintaa oli vain 1,20€, ajattelin ettei suurta vahinkoa synny, jos nämä eivät kauaa kestä.


Peltipurkkikokelma on taas kasvanut parilla yksilöllä... kirpparilta löytyneen kultaisen purkin kuvio on kovin soma. Munakellon virkaa toimittava tuimailmeinen musta pullerokissa on äidiltä: satuin mainitsemaan että minulla ei ole ollenkaan munakelloa, joten äiti halusi korjata tämän huutavan keittiövälinepuutteen. Eipä siinä, olen tätä kisukaveria fiilistellyt jo puolisen vuotta, mutta eipä tuollaisia ikinä raaski itse ostaa. Kissan ilme "Nyt annat sitä ruokaa" on kyllä loistava :D ja niin kovin tuttu...



Sain äidiltä myös Kellogs-keräilypurkin: minullahan on jo punainen vastaava yksilö aiemmilta vuosilta, mutta vaaleanhaaleassa vaaleanpunaisessa on retrohenkinen mainoskuva. Ihana purkki, eipä siinä, harmillista vain sinänsä että jos purkin haluaa pitää ostaa kaksi pakettia vapaavalintaisia muroja - varsinkin jos ei muulloin syö muroja ollenkaan. Win-win, minä sain purkin ja äiti muroja. (purkkeja on muuten 4 eri väri- ja kuviovaihtoehtoa, jos joku murojen ja peltipurkkien ystävä sattuu olemaan tämäntyyppistä vailla... saatavilla ainakin Tarjoustalo-Tokmanni-akselilla, mahdollisesti muuallakin)


Kirppariostokset top 3:
1) laukut
2) peltipurkit
3) lehdet

Kesäkuun Avista olin fiilistellyt kaupassa, mutta kirbeltä se lähti halvalla. Huhtikuun Kauneus & Terveys lehden kansi oli upea ja kyseisestä lehdestä opin, miten sitä piippausrautaa oikeasti käytetään... hups :)

Muutoinkin reissu oli rentouttava, mutta silti kotiin on aina niin mahtavaa palata.

2 kommenttia:

nooruska kirjoitti...

Vau mikä kisukaveri! Sun purkkikokoelma on mahtava ja kasvaa vaan. Vähän kade ;-).

blandad. kirjoitti...

Voi Nooruska, kiitos mut ei kannata kadehtia, on myös päiviä joilloin kiroan joka paikasta esiin tunkevat peltilootat aika syvälle :D Purkkien kerääminen on toistaiseksi pysynyt aika hauskana ja tieto siitä, että jos kyllästyn, voin myydä ne eteenpäin, lohduttaa :)
Ja noita munakelloja on muuten vaikka mitä muita, valkoista kissaa, koiraa, jääkarhua jne.