Heippa heiiiiii!
Tulipas pidettyä tahaton blogitauko, mutta varsin leppoisa sellainen. Lähdin viime keskiviikkona porukoille koti- ja koiravahdiksi ja raahasin mukanani paljon paljon ommeltavaa ja läppärinkin, jota ei sitten tullut otettua kertaakaan esille. Aika meni kuin siivillä eikä nettimaailmaan ollut yhtään ikävä.
Perjantaina käytiin kahvittelemassa Pyynikin näkötornilla Tampereella. Kahvila on erityisen tunnettu munkeistaan, eikä yhtään suotta:
Nam. Munkki oli hyvää, tuoretta ja vielä lämmintä. Hintakin kohdillaan. Suosittelen!
Joudun passaamaan kaikki kivat Tammerfest-riennot, koska yritin keskittyä tekemään ompeluhommia. Oli kuitenkin kiva hengailla edes vähän Tampereella, kahvittelun jälkeen poikettiin Radiokirppiksellä ja päädyin vielä toisille kahveille koulukaverilleni Koivistonkylään.
Ompeluhommien suhteen en kuitenkaan malttanut ihan superahkerana olla, mutta hommia tuli silti tehtyä ihan kiitettävästi. Siinä ohella lämmitin saunaa, grillailin, selailin lehtiä ja nautin hiljaisuudesta. Olisin viihtynyt itsekseni vielä pidempäänkin, pääsin jotenkin mahtavaan kesämökkifiilikseen :)
Pestiini kuului nakkikoiran kaitsemista. Yritin opettaa siitä itselleni ompeluassaria, huonoin tuloksin. Lotalla touhu meni ihan häsläämiseksi - niinkuin aina.
Toisaalta eihän toista voi syyttää, mikäs sen mahtavampaa kuin saada pari kissakaveria joita jahdata sydämensä kyllyydestä! Mäykyn luontaiset vaistot nousivat esiin viimeistään siinä vaiheessa, kun kisukamu oli ahdettu johonki koloon sähisemään ja siinä sitten odotettiin, kunnes kissa tulee kolostaan ulos... Tosin kissat ovat sen verran fiksuja, että tajuavat ettei mäykky pääse töppöjaloillaan kovinkaan korkealle. Pöydiltä ja tuoleilta onkin sitten sopivaa tuijottaa paheksuvasti häslääjän touhuja ja tarvittaessa sähistä pelottavalla tavalla.
... lopulta nakki aina kuukahti johonkin, vähempikin sählääminen varmasti väsyttää... puspuss, on tuo koira silti ihan lemppari, sen seurassa ei ole koskaan tylsää.
Sellaista siis. Oli kyllä erittäin mukavaa ja rentouttavaa :) Tuli kirppistelyä ja shopauteltuakin (ehh..) mutta niistä myöhemmin lisää.
Tämän hetken lempparibiisi, hyvä kun en alkanut itkemään onnesta kun pääsin popittamaan tätä autossa... (ja olen myös kehittänyt pienimuotoisen ihastuksen Kid Cudiin... ihanaihanaihana...)
1 kommentti:
Aawww, ihana nakki! :) söpö ku mikä!
Lähetä kommentti