Miten tämäkin viikko voi olla jo nyt lauantaissa? Aika tuntuu suorastaan kiitävän!
Eilen läpsyttelin (kirjaimellisesti) Roballa ja havaitsin, että --WTF-- Uffilla on menossa Euron päivät - ja eilen oltiin jo kahdessa eurossa. Eli aika makoisasti mennyt tällä kertaa minulta ohi halvennuspäivät, mikä sinällään varsin hieno juttu. Eipä tule turhaa raahattua turhia riepuja kotiin - kun sain niin halvalla!
En kyllä poistunut paikalta tyhjin käsin.
Punainen kellohame on itseasiassa markettimerkkiä, mutta ihastutti ja tuntui omalta. Kunnon emäntähame, taskuinen kaikkineen. Tai punahilkkahame. En tiedä onko se hyvä vai paha juttu. Väri taittaa mukavasti oranssiin, ehkä vähän jopa koralliin. Käytin tätä jo eilen illalla ja jälkeenpäin ajatellen valkoisen paidan yhdistäminen hameeseen oli virhe, tissiosasto näyttää aivan järkyttävältä. Blääb. Sovitaanko että otoksessa on epäedullinen kuvakulma... yeah right...
Mukaan lähti myös ihanuuskangasta oleva puolihame, joka on jo työnalla mekoksi. Hame roikkui väärinpäin käännettynä henkarillaan, näin pilkahduksen pilkuista ja uteliaisuudesta katsoin mikä homma on kyseessä. Kangas on aivan ihanaa, sävy täydellinen ja nuo pilkut! Tästä lisää myöhemmin.
Aika maltilliset Uffi-ostokset siis tällä kertaa. Ehkä alan oppia pikku hiljaa.
Torstaina koin pienen hermoromahduksen aiheesta "Kuumuus ja vaatteet". Luulin omistavani aikas monta hellemekkoa, mutta siinä vaiheessa kun viikosta toiseen kulkee samoissa mekoissa, alkaa oikeasti kyllästyttää. Hetken mielijohteesta tempaisin sitten Monkin alerekistä 8€:n trikoorievun. Oikein mukava, kuvassa takakappaleelta, mutta havaitsin että periaatteessa mekkoa voisi käyttää molemmin päin. Tämä päällä tuli ihan pirteä fiilis, jokseenkin myös mukavat kasarifläsärit, äidillä oli ehkä jotain samantyyppistä silloin kun olin lapsi?
4 kommenttia:
Tasarahapäivät on Saatanan keksintöä. Onneksi Kuopiossa ei ole UFFia, säästyin taatusti yhdeltä parisuhdekriisiltä, kun en tänään kantanut kolmea säkillistä "matskua" kotiin.
jep, näin on! uffi vois vähän tarkistaa tota hintapolitiikkaansa muutenkin, aika suolaiset hinnat. Turha vedota kustannuksiin ja hyväntekeväisyysaspektiin, kallista siellä on silti. Miksi ostaa käytettyä kun uutta saa _halvemmalla_ ?
Aiemmin kyllä karkasi mopo ihan käsistä, entisetkin matskut käyttämättä :D
Juu en mä ainakaan edes käy UFFilla muulloin kuin tasarahapäivinä. Mut ongelma ei koske vain UFFia. Eilen kävin täällä Kuopiossa Punaisen ristin Kontti-kirpparilla, jossa myytiin 8 eurolla kenkiä, joita Carlson (Helsingissä Halonen) on myynyt alessa viitosella jo kolme vuotta.
Mä käyn joskus fiilistelemässä, mut enpä osta mitään koska hinnat on niin pilvissä. Mut hei sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan :D Mua ärsyttää kun Fidalla niitä kamoja hinnottelee ne vanhahkot daamit ja esim. pitsiliinat maksaa vähintään 5€joo, onhan niissä iso työ ollut vuonna nappi tekijälle, mutta hei eiks olis kiva että JOKU OSTAIS niitä??? Uffilla sen sijaan jos joku vaate liippaisee vähänkin "muodikasta" niin siihen rapsahtaa samassa monta euroo hintaa lisää ja lappuun maininta "trendi". Juu ei oo.
Lähetä kommentti