Palasin takaisin Helsinkiin tosiaan vasta myöhään maanantai-iltana, sillä pyhitin kyseisen päivän taas kerran kankaanpainannalle. Ajattelin että homma onnistuisi helpommin porukoilla, mutta oma säätämisensä siinä on näköjään aina.
Tein hommia ulkona. Virittelin puutarhapöydästä painopöydän ja puutarhaletkulla pesin seulaa siihen saakka, kunnes meni hermot isäni ohjeistuksiin siitä, ettei letkua saa pitää pitkiä aikoja kerrallaan "valmiustilassa" että jotkut liitokset pettävät ja blaa blaa blaa. Siirryin sitten pesuhuoneeseen. On oikeasti todella ärsyttävää, kun tiedän itse tarkalleen mitä olen tekemässä, miksi, miten ja millä tavalla, tekemisiäni silti kyseenalaistetaan.... aaarghhh.
T-paitoja olisin voinut painaa muutaman lisää, harmi vain että niitä oli tasan 1 kappale. Ensi viikolla saa taas lisää matskuja, joten toivon että saisin pari paitaa lisää...
Kävin maanantaina myös mummolassa. Siellä aika on kyllä väistämättä pysähtynyt ja fiilis on hetkittäin hieman museomainen. Fiilis vahvistui entisestään viime viikon työväenasuntomuseo-vierailun jälkeen. Kaakaopurkkia en ole nähnyt koskaan aiemmin, mutta sen ulkonäöstä päätellen sanoisin ettei purkki ole ihan viime vuosilta. Toivon että sen sisässä on kahvia tms. eikä vuosikymmeniä vanhaa kaakaojauhetta... :D Mutta hienohan tämä on. Perintöä odotellessa :) Tosin luultavasti voisin saada joitain huikeita mummolan peltipurkkeja itselleni jo nyt, jos vain pyytäisin, mutta jotenkin on mukavampaa kun joitain asioita pitää vähän odotella. Ehkä joskus sitten.
Heppapurkki on aikas soma :) Kissamuki on kyllä ihan ehtaa ysärin alkua, taidettiin antaa se joskus enolle nimpparilahjaksi. Mukin mustat katit näyttivät vain niin kovasti Saikkelilta pitkine jalkoineen ja ohuine häntineen.
2 kommenttia:
Vanhat purkit ovat hienoja, oijoi tuota kaakaopurkkia :) Ja hih, olen aivan varma, että multakin löytyy tuollainen kissamuki, lienen sen ( tai vaihtoehtoisesti äitini) joskus kirppikseltä bongannut :D
Ja hei todella mahtis tuo ReUse-projekti! Jään innolla odottamaan, mitä tuleman pitää :)
Niin on, vähän liian hienoja... tuntuu ettei niitä muka koskaan voisi olla liikaa omissa nurkissa.
Ja proggis on mielenkiintoinen, kannattaa (tai noh...) pysyä kuulolla :)
Lähetä kommentti