Minua ärsyttää oikeastaan suunnattomasti, kun nyt, elokuun alkupäivinä, niin monessa blogissa jaksetaan jo jauhaa syksystä. Elokuu on kuitenkin kesäkuukausi ja varsin ihana sellaisenaan, niin on käsittämätöntä että joku haluaa skipata tämän ja mennä asioiden edelle. Kukat kukkivat, aurinko paistaa. En jaksa ymmärtää. Lipitelkää syysihmiset rauhassa teetänne kynttilänvalossa, I'm still having summer fun.
En erityisemmin pidä syksystä. Se on liian pitkä ja pahenee vuoden loppua kohti. Marraskuu on kuukausi, jonka voisin mieluusti viettää jossain ihan muualla. Rovaniemen vuosina nautin suuresti siitä, että syksy oli lyhyt ja yleensä jo loka-marraskuun vaihteessa tuli lunta. Talvesta tykkään, kesää rakastan. Kevät ja syksy ovat sellaisia välimallin vuodenaikoja, joista en niin jaksa välittää.
Olen oikestaan aika kyllästynyt ihmisten narinaan sääolosuhteista. Enkä tarkoita niinkään blogimaailmaa, vaan ihan yleisesti. Milloin on liian kylmä, milloin liian kuuma, ensin odotetaan kesää ja valitetaan kun se ei tule ja sitten kun on kesä -- niin pitäisi ollakkin jo syksy! Vähän sama ikääntymisen kanssa: viimeiset pari vuotta ovat ikäiseni jaksaneet jauhaa "kun me ollaan jo kolmekymppisiä". No ei v-ttu olla. Miksi koko ajan ja joka asiassa pitää nykyään mennä asioiden edelle? Miksi kaikki pitää koko ajan suunnitella niin pitkälle eteenpäin? Miksei voisi nauttia siitä mitä on nyt?
Kun nyt päästiin valituksen makuun, toinen asia jota olen ihmetellyt erityisesti muoti- ja tyyliblogeissa kesän mittaan: sukkahousujen käyttö. Paksujen, mustien sukkahousujen. Tänä kesänä uskomattomien helteiden aikaan joku siis ihan oikeasti ja vapaaehtoisesti vetäisee jalkoihinsa paksut, hiostavat, mustat sukkahousut. En tajua. Onneksi itse olen viihtynyt mainiosti legginseissa, vaikka hetkittäin nekin ovat olleet aivan liikaa. Varsinkin niissä parjatuissa pohjepituisissa muahhahhaaahhaaaaaaaaaaa! (ja mikä järkyttävintä, olen saavuttanut kyseisen efektin käärimällä lahkeita ylöspäin).
En ole erityisen palelevaa sorttia. Mitä kuumempi ilma, sitä vähemmällä vaatetuksella haluan pärjätä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä rennommaksi tulen. En jaksa aina niin välittää enkä edes ajatella, yritän mennä hetken mukaan murehtimatta turhista. Päivän kerrallaan. Kuukauden kerrallaan. Vuoden kerrallaan. Eihän se toki aina onnistu, mutta yritys on hyvä.
Mutta sukkahousuista en kyllä tykkää talvellakaan.
9 kommenttia:
Empä ole tuollaisiin paksujen sukkahousujen käyttäjiin törmännyt. Rakastan sukkahousuja, mutta nyt on kyllä ollut sellainen kesä, että on minunkin pitänyt juoksennella paljon ihan paljain säärin!
Mun mielestä muuten juuri nyt on ihan täydelliset ilmat! Onhan se vähän hassua, että ihmiset rupeaa kiskomaan nilkkureita ja takkeja päälle jo elokuussa ja haikelamaan villapaitojen perään, vaikka ihan kesähän tuolla on vielä pitkään.
Ps. Kiva seurailla täältä sun reUse juttjen valmistumista. Ihan vahingossa löysin tänne.
En kyllä moniakaan blogeja nykyään enää lue kun ne on muuttunut mitä ostin tänään/mitä promoon tänään tiedotteiks, mutta tunnustaudun ihan rehdisti säästä valittajaksi! Ukkosesta ja sateesta tykkään mutta hellettä jaksan kiroilla lähimmäisten iloksi aina kun sitä on. Mun vuodenajat on talvi ja syksy. Mitä pimeempää, sen parempi nimimerkillä aurinkorasva on ystävä ja oon kyllästynyt mun Twilight-vampyyri lookkiin eli valkoisena suorastaan HOHTAVAAn ihoon :D
Täällä yks toinenki ketä ärsyttää ihmisten narina siitä ko on kuuma.. niin no nyt on kesä, hei haloo nauttikaa siitä! :D Ihmiset on hassuja ko aina pitää valittaa jostain.
Heh, oon jo piiiitkään lukenut sun blogia mutta en oo millään saanut aikaiseksi kommentoida (jos käyt vilkaseen mun blogia huomaat, että tällainen aikaansaamattomuus on hyvin ominaista mulle.. kuten näemmä myös kilometritolkulla kirjoittaminen :D) Mutta niin, nytpä otin oikein asiaksi tulla kommentoimaan jotain. Kovasti olen tykännyt blogiasi lueskella :)
Nautitaan elokuusta! Tänään ainaki täällä oli lämmintä :)
Ulrika: En minäkään kaupungilla, paitsi kerran yhteen kaveriin ja annoin heti palautetta :D lähinnä siis viitaten "eiks sulla ole kuuma?"
Eiköhän niitä nilkkureita ja villiksiä saada käyttää ihan kyllästymiseen asti syksy-talvi-kevät. Mun mielestä kesässä on parasta just se, että pärjää vähillä vaatteilla ja ilman takkia!
Pitäis nyt vähän tsempata ja laittaa lisää valmistuneita ReUse-juttuja tänne, mut aina iskee jo laiskuu tai häveliäisyys... mut kiva kun löysit :)
Kaisu: No juu, oikeasti makunsa kullakin vuodenaikojen suhteen ja hyvä niin. sitä paitsi nythän noi vampyyrijutut on niin muotia, miksei valkoisena hohkaava ihokin :) joillekin se sopii ja on todella kaunista esim. Dita Von Teese.
Myönnän muuten että ehkä saatan itsekin välillä vetää mitä ostin/promoan tänään -linjaa, mutta onneksi krooninen rahapula rajoittaa :D
Lara: Joo elokuu rulez. Sitä paitsi mulla on kohta synttärit, tuplakivaa. Kiva jos oot tykännyt lukea mun juttuja, onhan se aina positiivista kuulla :) arvostan. Ja itsekin olen vähän laiska kommentoija, ei sitä aina vaan jaksa tai keksi sanottavaa.
Pitää käydä tsekkaamassa sun blogi!
Mä olen niin samaa mieltä sun kanssa! Kauhea narina kuumuudesta, vaikka tällaisia kesiä ei täällä pohjoisessa kovin usein nähdä. Itseäni helle on haitannut vasta siinä vaiheessa, kun nukkumisesta on tullut lähes mahdotonta. Muutoin olen sitten nauttinut.
Ja vielä ei todellakaan ole syksy. Mun opiskelutkin jatkuu vasta ensi kuussa, joten ärsyttää miten kaikki manailee syksyn tuloa. Monesti syyskuussakin on ollut vielä nättejä säitä.
Ja ne sukkahousut... tai paksut LEGGARIT! Mitä ihmettä ihmiset ajattelee? Joo, kiitos purkautumisesta. :D
Ihan sattumalta törmäsin blogiisi ja haluan sanoa jotakin sukkahousuista. Oletko tullut ajatelleeksi, että kaikki ihmiset eivät vain pysty näyttämään jalkojaan julkisesti ilman minkäänlaisia pitkiä housuja? Varmasti he, jotka käyttävät sukkahousuja myös kesähelteillä tajuavat itsekin, että se voi vaikuttaa monien mielestä kummalliselta. Omat jalkakompleksit menevät kuitenkin kaiken edelle. Kiitos vallitseville kauneusihanteille.
Ja kyllä, itse olen kärsinyt jalkakomplekseista ja käyttänyt sukkahousuja myös kesällä.
Itse kärsin myös jalkakomplekseista enkä todellakaan halua esitellä jalkojani polvista ylöspäin. En kyllä erityisemmin pohkeitanikaan. Puhumattakaan kaikenlaisista muista ongelmista. Joten tiedän siis ihan hyvin miten hankalaa asian kanssa eläminen voi olla. En silti pukeudu paksuihin sukkahousuihin, enkä ohuisiinkaan, koska sukkahousut ovat ainakin omassa käytössä entistä hiostavammat. Sukkahousuissa on myös se sukkaosa ja minä ainakin haluan kesällä jalat paljaiksi. Näistä syistä suosin legginsejä, vaikka monet paksuja sukkiksia käyttävät bloggaajat ovatkin puolestaan niitä ehtineet parjata.
Itse "kärsin" siitä, että en voi kesäkuumalla käyttää shortseja... ei valitettavasti näillä reisillä. Kiitos vallitsevien kauneusihanteiden ja ruumiinrakenteen, joka kerää massan välille vyötärö - polvitaive.
Kärsin myös käsivarsi-ongelmasta, mutta tänä kesänä olen paikoittain joustanut kuumuuden edessä asian suhteen. Itse asiassa se on aika helpottavaa. Jos joku katsoo "pahasti" niin ei siihen kuole enkä ole enää jaksanut välittää.
Ylipäänsä kaikenlainen narina asioista/olosuhteista joihin ei voi itse vaikuttaa (tai kukaan muukaan) on turhaa ajanhaaskausta ja sanahelinää. Pitäisi vaan yritää nauttia elämästä sellaisena kun se eteen tulee, edes pieninä hetkinä.
Mä en vaan käsitä mitä vikaa puolipituisissa legginseissä on, häh?! Oon itsekin törmännyt tähän dumaukseen useissa blogeissa, ja vieläpä sellaisissa joissa seuraavassa asukuvassa esitellään uudet pyöräilyshortsit. No just, nehän ne vasta tyylikkäät onkin! En usko että kukaan kaltaiseni 90-luvun alussa teinivuotensa viettänyt voi suhtautua pyöräilyshortseihin mitenkään_vakavasti.
Näin toimitaan, tai ainakin yritetään :)
Ne pyöräilyshortsit näyttää hetkittäin ihan hyviltä, mutta suurimmaksi osaksi vain siltä, että jalassa on, noh, pyöräilyshortsit. Muutenkin mun mielestä kaikkien trendien tai muotivillitysten perässäjuokseminen on kovin tylsää. Ajankohtaisuus pukeutumisessa on tavoiteltavaa, mutta miksi haluta mennä muiden perässä... emmä tiiä.
Lähetä kommentti