For the love of home and all the things I own

Aina välillä koen pientä ahdistusta siitä, ettei minulla muka ole omaa tyyliä ollenkaan, koska pidän niin monenlaisista asioista. Kotonani vallitsee... noh, kuosien ja kuvioiden sekamelska. Toiveikkaina hetkinä mietin, että olisi kamalaa rakastua palavasti mieheen, jolla olisi erittäin minimalistinen ja kliininen maku. En tosin tiedä voisiko niin edes tapahtua, olisimme varmaan jo lähtökohtaisesti niin eri maailmoista. Toisaalta pidän siitä, että kotonani on esillä kaikkea sellaista, josta pidän ja kotihan on tärkeä paikka. Minun kotini on minua varten.

Sohvani on ihana, mutta päälliskangas tekee kuolemaa. Sohva on lapsuudenkodista, iskän peruja... ostettu käytettynä 1970-luvulla eli ikääkin sillä jo on. Se on kuitenkin kätevä, kapea sohva pieneen asuntoon, josta saa kuitenkin vuodesohvan kahdelle. Ja kaiken lisäksi siinä nukkuu kuulemma hyvin - ja onhan siinä monen monta yövierasta nukutettukin. Peitto on ihan uusi, kirppislöytö. Tykkään tilkkutöistä ja tikkauksista ja tuo näyttää japanilaiselta tilkkutyöltyyliltä, josta tykkään eniten. Hintaa oli 14,50€, jonka tosin äitini kustansi. Ei paha täysin uudesta peitosta, jossa oli vielä laput paikoillaan.

Pullonkorkki-orava on tuliainen jenkkilästä.

... kuin myös peltipurkki. Oh jesus lord, että noi maapähkinäsuklaat oli hy-vi-ä! Ja purkki on hieno, win-win tuliainen siis.

Kaverini lähti Lontooseen opiskelemaan ja ostin häneltä tuon nojatuolin parillakympillä noin kuukausi sitten. Siitä hetkestä kuin raahasin tuolin sisälle kämppään, ovat kissat rakastaneet sitä. Varsinkin Ninni. Iltaisin käydään yleensä suuria taisteluita tuolin valtijattaruudesta ja ikävä kyllä kynnet tarttuvat verhoiluun vähän liian monta kertaa päivässä. Äitini kutoma pikkumatto on lähinnä säälittävä yritys suojata tuolia karvoilta ja kynsiltä, mutta tuoli on niin kaunis etten haluaisin huputtaa sitä. Tuoli on myös aivan mahtava istua ja se on kulkenut kaveripiirissä, minä olen kolmas omistaja.

Sifoneita on kolmaskin pullo, mutta missä? Esittelin juuri kaverilleni tuota isompaa ja muistin, miksi aina välillä kannattaa tonkia roskiksia. Löytöjen toivossa.

Kotimaisten tyylilehtien perusteella olen aina vähän out, mutta onneksi muiden maiden muotiraamattujen mukaan olen in. Buahhaahhah :D

Toisaalta, vaikka tykkääkin vähän kaikenlaisesta, on asioissa aina jotain yhdistävää. Löysin kirppikseltä omannäköisiä ompelujuttuja tuleviin projekteihin. Jonkun itsevirkkaama pitsikaulus kustansi 0,50€ ja tuli kauniisti paketoituna ja tärkättynä, oijjjj. Mustaa pitsinauhaa on nyt sitten 5m ja nappivalikoimaa on päivitetty.

Ankkurinapit on aivan törkeän hienoja. Toisaalta tykkään myös perinteisistä, kuviokaiverretuista.

Serge, Je t'aime

Kaverillani oli pari vapaalippua elokuviin ja vähän sattumalta valitsimme Gainsbourg (vie héroïque) -leffan. Olin lukenut jostain, että se on ilmeisesti hyvä. Sinne siis.

Joskus on parasta, kun ei tiedä etukäteen liikaa. Tiistainen alkuilta, elokuvateatteri Maximin kaunis vanha sali, (jossa oli jo oma fiiliksensä)... elokuvayleisö oli ikääntynyttä, mutta tyylikästä ja varmasti kultturellia. Tuijotin leffaa keskittyneen haltioituneesti ja nautin sen musiikista, visuaalisesta maailmasta ja ovelasta tarinankerronnasta. Tosin kaverini tökkäisi minua kun luuli, että nukuin :D

Sivistyksessä oli kyllä Gainsbourgin kokoinen aukko. Tiesin  kyseisestä henkilöstä oikeastaan vain ... noh... sen laulun. Traileri kiteyttää aika hyvin omat fiilikset: "You know the music, but do you know the man?" 

kuvat googlasin

Elokuvassa musisoidaan tunteella, poltetaan ketjussa, keskustellaan mielikuvitushahmojen kanssa, nauretaan kepeästi, rakastetaan ranskalaiseen tapaan ja ollaan muutenkin erittäin tyylikkäitä, ja mageita.

Seuraavana päivänä mietin vain elokuvan visuaalista maailmaa ja katson trailerin monta kertaa uudelleen. Inspiroidun kohtalokkaista naisista, 1960-luvun tyylistä ja boheemielämästä - ja ennenkaikkea Serge Gainsbourgin musiikista. Kerrassaan huikea elokuvaelämys.

p.s. Viimeinen kuva on yhdestä lempparikohtauksestani... Gainsbourg ja Jane Birkin ovat käymässä levy-yhtiössä levytettyään juuri Je t'aime... moi non plus -kappaleen.

Blogilovee ja tunnustuksia

Blandad. on saanut pari blogitunnustusta. Kiittäen ja kumartaen!

Yummy Mummylta Cherry on Top Award. Onks tää aika ihana hei? Myös tunnustuksen antaja ja hänen bloginsa on tosi jees :)

1. Pass this award to five bloggers who you love and inspire you

2. List 3 things you love

3. Show a picture you love and explain why

1.

Oravanpesä 

Kerrassaan ihana kuvablogi. Outo orava keräilee peltipurkkeja ja tykkää japanilaisista jutuista. Blogissa seikkailee myös kissa ja muutenkin blogin estetiikka puree. Joskus kuvat kertovat enemmän kuin sanat.

Understatement is overrated

She's back! Me so happy. Ja muutenkin, tässä blogissa on esillä paljon sellaisia juttuja joista tykkään itsekin. Olen seurannut jo piiiitkäääääään.

It's no secret

Löysin tämän blogin blogilistan kautta viime vuonna, yhtenä krapulaisena aamuna. Tämä postaus osui ja upposi, fiilis oli täysin sama ja blogirakkaus syttyi ensisilmäyksellä. Tuituin energiataso on ihailtavaa ja huumori huikeaa.

The Freelancer's fashionblog

Tätäkin olen seurannut pitkän aikaa, freelancerin tyylikkyys on ihailtavaa ja estetiikkaa myös tämäkin.

Oi ihana turhamaisuus

Yksi ensimmäisistä blogeista, joita edes ylipäätään aloin seurata... taisi olla jo vuonna 2007. Sittemmin Eeva perusti oman blogin, mutta Annukan mekkokokoelma herättää yhä kateutta. Ihania kuvia.

2. Ystävät, kissat, elämä.

3.

On vähän tyhmää laittaa yhtä kuvaa, joka kuvastaisi sitä kaikkea mistä tykkää. Tämä kuva on vuodelta 2006, aika alkuajoilta kun muutin Helsinkiin. Tästä on parempilaatuinen versio jossain olemassa, mutta sitä en nyt löytänyt. Sohva ei todellakaan ole enää noin hyvässä kunnossa, vähän rähjääntynyt se oli jo tuolloin ja tuo kiipeilyteline on viety pois ajat sitten. Taustalla kuitenkin tarina siitä, miten Saimi heräsi päikkäreiltä ja kurottautui nuolemaan Ninniä päästä. Noi kaks ei suinkaan aina ole niin hyviä kavereita, aika harvinainen juttu siis... Saimin asento on lisäksi huvittava.

Toinen awardsi tuli ihanalta edellämainitun It's no secretin Tuituilta:

7 faktaa meikästä:

1. Minulla on huono huumorintaju. Ihan kaikki ei aina tajuu.

2. Isona minusta tulee kissamummo, jolla on monta laukkua käytössä yhtä aikaa.

Kaikissa niissä on tietty kissanruokaa.

3. Olen hullu haaveilija. Vilkas mielikuvitus on pelastanut monta tylsää hetkeä.

4. All time favourite lempiruokani on luultavasti mysli... tai pinaattikeitto.

5. Olen tykännyt Johnny Deppistä viimeiset 17 vuotta. Tää on tosirakkautta!

6. Tykkään ajaa autoa ja nähtävästi myös ylinopeutta.

En ihmettele jos jonain päivänä saan sakot.

7. Olen tarkkailija ja vuosien tarkkailun ansiosta voisin sanoa olevani myös hyvä ihmistuntija. En kuitenkaan ole se sosiaalisesti lahjakkain tyyppi ja uusissa tilanteissa olen aina vähän jäässä. En pidä mairistelusta, mutta kehun mielelläni ihmisiä jos siihen on aihetta.

Tämän annan eteenpäin:

This Picture

Nooruska on fiksu tyyppi, jolla on ihania tavaroita, hyviä juttuja ja analyyttista pohdintaa kuluttamisesta.

Lisäksi me asutaan samoilla kulmilla. Enough said.

Bubble gun

Sarakissan blogi ei ole päivittynyt hetkeen, mutta on ollut omissa suosikeissa jo pitkään.

Estetiikkaa ja bloggaajalla on hyvä tyylitaju.

MISSIO(N)

Desthan bloggausta on tullut seurattua myös jo pitkän aikaa.

Omien proggisten esittelyä, mikä toki kiinnostaa aina.

Plastic bag mind

Pepsillä on hyvä huumori, hauskoja juttuja ja ihan oma meininki. Ja autenttinen rokkityyli.

365 days with Ida

Valkkasin Idan blogin tähän siksi, että varsinkin blogin itseotetut kuvat on tosi kauniita ja teinityttöjen elämä Tampereella tuo mieleen hyvin etäisesti omaa teini-ikää... seurasin aiemmin Puukkohupparityttöjä.

En yleensä tykkää nimetä suosikkeja, kun aina monta hyvää jää mainitsematta... mutta ehkä joskus voi tehdä poikkeuksia... tai sitten vois nimetä niitä suosikkeja useammin...

(Yhteenvetona: tykkään blogeista, joissa on ihania kuvia, ihania tavaroita, kissoja, koiria, mekkoja, ompelua, vaatealaa, hyvä tyylitaju, huumoria, pohdintaa, plussaa saa jos asuu Helsingin Kalliossa tai Tampereella)

Ajatukseni kaukana

"Villiviini seinässä on metrin korkeampi

Olen ollut pitkään poissa kotoa,

enkä löydä keittiöstä katkaisijaa. --

Olen ollut eilen poissa kotoa,

enkä tahdo osallistua keskusteluun."

Ultra Bra: Villiviini

(Huikea kärpässienirykelmä löytyi lapsuudenkodin pihalta.)

Kävi sitten tosiaan niin, että lähdin viime viikon tiistaina maaseudun rauhaan. Isäni tuli kurssille pk-seudulle ja sain autokyydin kotiovelta porukoille, joka tuntui melkein luksukselta ainaisen junailun sijasta. Tarkoitus oli bloggailla ahkerasti, sillä tietokone oli matkassa mukana, mutta en sitten kuitenkaan vaivautunut ottamaan sitä edes ulos laukustaan. Oli mahtavaa olla tekemättä mitään sen ihmeellisempää. Kyläilin kavereilla, kävin kirppareilla, saunoin, söin ja nukuin. Pidin täydellistä lomaa netistä ja annoin ajatuksille tilaa. Ja parantelin flunssaa, joka on vihdoin ohi. Kerrassaan rentouttava reissu siis.

Kissat olivat tietty mukana ja yllätin Saimin pahanteosta kerran jos toisenkin. Muija siinä vetää viherkasvia naamariin, vaikka verholaudoille kiipeily on totaalisen kiellettyä. Tuon kasvin syöminen on sen sijaan sallittua, mutta äitini on nostanut sen amppeliin syystä: kissat söivät kasvin aiemmin jo lähes kokonaan eikä se saa rauhassa kasvaa... ei näköjään edes katonrajassa.

Mäyräkoirakaveri näyttää kurjaa naamaa, koska koiratarhassa ulkoilu on ihan tyhmää... varsinkin jos vaihtoehtona on lämpimät sisätilat ja kissojen jahtaaminen, sylissä makoilu  ja maharapsu. Oli ihanaa herätä sunnuntaiaamuna siihen, että nakkikoira puree nenästä ja antaa sata kuolaista pusua <3.

Kirppiksiltä löytyi taas vaikka mitä:

Olen kytännyt kyseistä namipurkkia jo pitkään ja näitä on usein tarjolla, mutta hinta-laatusuhde ei ole aiemmin kohdannut. Maksoin tästä 1,5€ ja kunto on hyvä. Varmaan aika monella on samanlainen? Näitä näkyy useasti, ilmeisesti nämä ovat olleet joskus tosi suosittuja.

Minipurkki oli vain 0,50€. Peltipurkkihommat vois kyllä kohta lopettaa...

Pienet tarjottimet 0,50€/kpl.

Harmaa canvaslaukku 3€. Tämä oli jotenkin tosi kiva, tykkään väristä, mallista ja matskusta. Alunperin KappAhlin tuotantoa. There is never enough bags!!!

Lisää löytöjä myöhemmin... koska unohdin kuvata loput :D

Noin yleisesti ottaen, tekipä taas hyvää olla blogistoliitosta vähän aikaa muualla. Intoa löytyy taas hieman eri tavalla tähänkin touhuun :) ... kaikenlaista kivaa esiteltävää on varastossa. Nyt yritän kahlata läpi teidän kaikkien muiden blogipäivityksiä...

p.s. Sisäpihalta löytyy kyllä aika mahtava villiviiniseinämä.... se leikattiin pari vuotta sitten kokonaan ja on taas kasvanut mukavasti takaisin...

Done and done

Ohi on! ReUse Republic design market -tapahtuma onnellisesti takanapäin. Olen kyllä edelleen aika poikki, eli väsynyt mutta onnellinen.

Perjantaina aloitettiin pienellä näytöksellä. (Nämä kuvat ei juuri suurempaa katselua kestä, mutta ehkä tästä saa kokonaisfiilistä...)

Omat jutut oli ekana :D

Johanna Rautiainen

Ulla-Riikka Ruokolainen

Maija Tuohino

Anniina Nurmi/ Nurmi

Johanna Klemetti

Saara Kapanen

Noora Särkiniemi/ Hoppu design

Paula Kasurinen/ Poola Kataryana

Yleisesti kaikilla oli tosi hienoja juttuja ja mielestäni mallistojen taso oli laadukasta ja hyvää, mutta myös persoonallista ja uudennäköistä. Ihmiset tuntuivat tykkäävän kokonaisideasta ja olivat selkeästi kiinnostuneita. Tapahtuma sai mukavasti mediajulkisuutta. Omat näytösvaatteet näkyivät hyvin perjantain kymppiuutisten loppukevennyksessä, jeij. Juttu oli muutenkin hyvä, siinä on haastateltu Saaraa ja Nooraa, ja sen voi katsoa tästä, sivupalkista pääsee suoraan kohtaan kevennys:Uusiomuoti (mun jutut näkyy suunnilleen aikakohdassa 17:13).

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen, vaikka omassa suorituksessa onkin paljon parannettavaa... aikataulutus vähän pissi, stressasi, tuli hirveä kiire ja kaiken lisäksi olin koko ajan kipeänä. Flunssa ei ole hellittänyt vieläkään, ja vedin aika viimeisillä voimilla eteenpäin koko viikonlopun. Sain kuitenkin paljon hyvää palautetta, joka lämmittää mieltä. Ja omat jutut näytti omannäköisiltä ja kokonaisuus näytti yhdessä hyvältä, mikä oli tärkein pointti ja tavoite, jota lähdin hakemaan. Sain myös myytyä omia juttuja ihan kivasti, täytyy miettiä perustaisiko lopuille jutuille oman nettimyynnin...

Kuva kojulta perjantailta.

Näillä näkymin projekti jatkuu keväällä ja jos jatkuu, on siihen myös uusien tyyppien mahdollista päästä mukaan :)

Fashion is my passion

Tänä viikonloppuna siis ReUse republic Design market

Kampin kauppakeskuksessa, 2. kerros.

Siellä minä ja 8 muuta tyttöä myymässä. Tulkaa katselemaan ja vaikka moikkaamaankin :)

Markkinointihengessä parit tiiserikuvat taannoiselta kuvaussessiolta. Osa kuvista on edelleen käsittelemättä, koska siihen ei ole vain ollut aikaa... niitä sitten myöhemmin. 

Mallina oli ihanin ja kaunein Peps.

p.s otsikossa tarkoitushakuista huonoa huumoria. Tää lähtis nyt nukkuun.

Uudelleenlämmittelyä

Kärsin syksyisin hillitöntä laukkukuumetta. En tiedä, laukkuja on nurkat täynnä, mutta varsinkin syksyisin saan pakkomielteen uudesta laukusta. Sairasta. Viime viikonloppuna mietin flunssahoureissani yhtä ruskeaa laukkua, jonka hankkimista olen harkinnut parin viikon ajan.

Eilen muistin vanhan suosikkilaukkuni ja ajattelin kaivaa sen esiin, josko vaikka se hetkellisesti helpottaisi. Muistelisin, että laukku on vuodelta 2006. Joka tapauksessa se on Lindexiltä ja kustansi suunnilleen 35€. Rakastin sitä palavasti ja harkitsin sen ostoa ties kuinka ja pitkään. Onnea kesti kauan, kunnes vähän tyhmänä jossain vaiheessa tajusin, että laukku on aika täsmällinen kopio Marc Jacobsin "Stam" laukusta.

Laukku on ollut varastoituna jo reilun vuoden, koska käytin sitä aikanaan kyllästymiseen saakka. Syksyllä 2010 helmiäishohto ei tunnu järin ajankohtaiselta ja tikkaukset ovat kuluneet ahkerassa käytössä... mutta katsotaan. Ainakin laukku vetää paljon tavaraa ja malli on kiva (Thanks to Marc...).

Vanhoja kamppeita tonkiessa löysin myös samettijakun vuodelta 2005. Löysin sen alennuksesta Rovaniemen Hennesiltä (12€?) ja pidin sitä ahkerasti sen syksyn ja seuraavan kevään. Sitten takki vaikutti järjettömän vanhanaikaiselta ja tyhmältä, joten se jäi. Kesällä 2009 yritin myydä takkia kirpputorilla hintaan 3,50€, mutta ei mennyt kaupaksi. Kiskaisin sen päälle ajatuksella "sametti on taas ajankohtaista". Yllättävää kyllä, takki tuntui ihan hyvältä. Ainakin se on lämmin.

Tummanruskea sametti sopii tuon kellohameen väriin ja lyhyt yläosa tasapainottaa leveää helmaa. Erityisesti värisävyjen yhdistelmä miellytti, joten yritän "lämmitellä" vanhaa suosikkia uudelleen. Sain takista hyvät kotiopettajatar-vibat kävellessäni Kallion kaduilla.. nyt vaate tuntuu vanhanaikaiselta hyvällä tavalla.

(Täytyy kyllä sanoa, että päällä takki tuntui paremmalta kuin miltä se näyttää kuvassa :D  No mut hei fiilishän on tärkein... note to self: tässä blogissa ei edelleenkään ryhdytä esittelemään päivittäisiä asukuvia. On parempi elää illuusiossa, kuin kohdata realismi.)

There is always hope after all

Flunssa kaatoi sitten minutkin. Oikeastaan aika pian sen jälkeen perjantaina iltapäivällä, kun olin juuri ehtinyt tänne kirjoitella "ei tässä nyt sairastamaan kerkiä". Hirveä olo vei voimat totaalisesti. En yleensä sairastele usein enkä edes niin välitä pienestä kausinuhasta, mutta tämä ebolaflunssa (kuten leikkimielisesti olen tautia nimittänyt) on näköjään aivan omaa luokkaansa.

Viikonloppu menikin lähinnä nukkuessa tai sohvalla makoillen. Kaikki se työ, minkä olin siis asettanut itselleni tehtäväksi viikonlopun aikana, jäi siis tekemättä. En voi kuvailla sitä valtavaa v**uksen määrää, mikä raastaa hermojani vieläkin. Olin todella surkeana. Lohdutin itseäni irtokarkeilla, pinaattilätyillä ja pähkinämyslillä sekä visiiitillä videovuokraamoon: lauantaina katsoin pari leffaa, Dome Karukosken Tummien perhosten kodin ja Pedro Almadóvarin Särkyneet syleilyt.

Molemmista pidin paljonkin: Tummien perhosten kodin ahdistavan synkeä fiilis sopi kurjaan olotilaan (ja hei Tommi Korpela --we do not need to say no more--), mutta lopussa oli toivoa. Almadóvar ei taas petä, rönsyilevä juonenkerronta pitää kiinni otteessaan ja leffojen visuaalisuus on kerrassaan huikeaa.

Penelope on aina yhtä ihana. Kahvittelukuvan voi muuten bongata valtavana suurennoksena Café Fannyn seinästä.

Sunnuntaina tahkosin Frendien kolmatta tuotantokautta, onko parempaa keksintöä kuin TV-sarjojen DVD-boksit? Ja Frendien sympaattinen maailma piristää aina, oli olo kuinka kurja hyvänsä. En ole vieläkään ihan täysin terve, mutta nyt pitää alkaa painamaan hommia niska limassa. Jos selviän tästä viikosta kunnialla, olen tyytyväinen.

Kuvat google

The Finnish are coming

Style.comin Style file blogissa julistettiin suomalaisten tulemista uutena trendinä: Kirsi Pyrhönen valloittaa mallimaailmaa (siis kaikkihan tietävät sen Italian Voguen kannen), IVANAhelsinki osallistuu New Yorkin muotiviikoille ja Lontoossa Suomen Instituutti järjesti Hel Yeah! -kekkerit, joista Style.comin toimittaja on ollut ilmeisen tohkeissaan blogikirjoituksesta päätellen.

Vähän aikaa sitten Suomessa huokailtiin onnesta, kun tieto IVANAhelsingin osallistumisesta New Yorkin muotiviikoille tuli ilmi. "Where the fuck is my Sailor" ss11 mallisto esitellään 16.9. klo 21 paikallista aikaa ja on nähtävissä suorana netistä.Vaikka asia onkin kerrassaan mahtava, oli se mielestäni myös luonnollinen jatkumo Ivanalle. Lähinnä jäin miettimään kommentteja "Siis mahtavaa että kerrankin suomalaisetkin pääsee mukaan." Niin, onhan se mahtavaa, mutta miksi se ei olisi meille yhtä mahdollista kuin ruotsalaisille tai tanskalaisille ?(Ja sitä paitsi molemmilla on omat isot muotiviikkonsa... mitä meillä ei ole...) Nytkin samoilla muotiviikoilla myös Odd Mollylla on näytös.

 IVANAhelsinki Where the fuck is my sailor ss11

Toki on hienoa, että ihmiset ovat innoissaan asiasta, mutta samalla kommenteissa oli jotain perisuomalaisen vaatimatonta.  Miksei lähtökohtainen olettamus voisi olla, että myös meillä tähdätään korkealle? Muotiviikoille osallistuminen tarkoittaa isoja resursseja ja myös rahaa. Osaamista meiltä kyllä löytyy, mutta harvalla on rahallisia resursseja lähteä valloittamaan maailmaa. Edelleen jaksan nalkuttaa sen perään, että ruotsalaisia ja tanskalaisia tuetaan rahallisesti enemmän - meillä keskitytään enemmän tekniikkaan ja järkevään osaamiseen, sen maailmalle viemiseen ja profiloitumiseen teknisen osaamisen kautta. Eihän se poissulje sitä, että voisimme näyttäytyä maailmalla myös taiteellisina osaajina? 

Tiia Vanhatapio esittelee myös kokoelmansa New Yorkissa. Druidess SS11 esitellään Nordic:New York näytöksessä, joka on listattu osaksi virallista muotiviikkoa. Vanhatapio on sponsoroitu osaksi tapahtumaa, jossa esitellään yksi lahjakkuus jokaisesta pohjoismaasta. Vanhatapio on mukana myös (capsule) trade showssa.

 Tiia Vanhatapio Druidess ss 11

Olen miettinyt paljon suomalaisen vaatesuunnitteluskenen mielentiloja. On kilpailua ja kyräilyä selän takana. Tämä opitaan jo opiskeluvaiheessa, kouluja verrataan keskenään ja nykyään jopa opiskelijoiden tekemistä leimataan. Luin taannoin eräästä nettikeskustelusta spekulointia yhden vaatekappaleen puolesta, että kuka sen nyt keksikään ensin,  taikkilainen vai evtekkiläinen - kunnes kolmas sanoi löytäneensä vastaavan tuotteen Uffilta pari vuotta sitten. Suomessa tietynlainen kaupallinen aspekti nähdään rumana peikkona. On mielekkäämpää puuhailla maailmalla pienesti ja tehden totisesti epäkaupallista avantgardea, jotta uskottavuus säilyy? Eikä siinä, uskon että kukin tekee parhaiten sitä mitä osaa, mutta miksi jonkun toisen tekeminen olisi toiselta pois? Miksi tekemistä pitää leimata kaupalliseksi vaatesuunnitteluksi tai muotitaiteeksi? Suunnittelijahan voi ihan hyvin tehdä molempia. Kaupallisuuden ei tarvitse aina olla "pahasta" eikä myöskään tylsää, eikä vastaavasti muotitaiteen vaikeaa.

Itse toivotan valtavasti onnea ja tsemppiä IVANAhelsingille ja Tiia Vanhatapiolle!

You can do it, make us proud!

I feel sad, please give me bags

Ihan hirveä olo. Flunssa senkuin yltyy ja fiilikset on aika surkeat. Tekisi mieli vain maata pötköttää sängyssä, korkeintaan vähän lukea kirjaa. Minkäs teet, ei tässä nyt kerkee sairastaa. Kyynel. Eilen kaivoin esille vedenkeittimen, ensimmäistä kertaa ikinä tässä asunnossa, jossa olen kuitenkin viihtynyt jo reilut neljä vuotta. Sen siitä saa, kun naureskeli kesällä teefiilistelijöille, nyt kipeä kurkku huutaa lämmintä juotavaa jatkuvalla syötöllä.

Lohdutin itseäni hieman fiilistelemällä ihania laukkuja. Nam. (Ei mietitä sitä, että näihin ihaniin laukkuihin ei ole ehkä koskaanikinä varaa.)

Kuulun "Mulberryn Alexa"-jengiin siinä suhteessa, että kyllä kiitos kelpaisi minullekkin. Ruskeana. Näyttää käytännölliseltä ja klassiselta bagaasilta, joka varmasti paranee vanhetessaan. En kylläkään yhdistäisi tätä trenssiin, valkoiseen kauluspaitaan ja tummiin farkkuihin, liian tylsää.

Thomas Wylden laukussa on kohdallaan 1.) ihana väri 2.) hyvä malli. Niittejä ei ole onneksi liikaa. Kyllä kelpaisi roikotella mukana.

See by Chloén laukussa on kaunis punainen väri ja hyvä muoto. Vaikuttaa kätevältä mallilta.

Toisaalta Marc by Marc Jacobsin Hillier bag olisi myös ihana punainen muotovalio. Lisäksi tuollainen malli on käytännössä hyväksi havaittu ja pidän siitä, että sitä voi roikottaa kädessä tai olalla.

Antik Batikin laukkua kelpaisi esitellä kekkereillä. Ketjukoristelu on aika mahtava.

Hassua kyllä, fiilistellessäni laukkujen kuvia (kuin typerältä se kuulostaakaan), mietin aina myös käytettävyyttä. Ajatustyöni menee välillä niin pitkälle, että mietin miltä tuntuisi käyttää kyseistä laukkua, miten tavarani sinne mahtuisivat ja miltä se näyttäisi kädessäni tai kainalossani. Tekeekö joku muu samaa? Kai tää on ihan normaalia?

kuvat http://www.net-a-porter.com/