30.9.2010

For the love of home and all the things I own

Aina välillä koen pientä ahdistusta siitä, ettei minulla muka ole omaa tyyliä ollenkaan, koska pidän niin monenlaisista asioista. Kotonani vallitsee... noh, kuosien ja kuvioiden sekamelska. Toiveikkaina hetkinä mietin, että olisi kamalaa rakastua palavasti mieheen, jolla olisi erittäin minimalistinen ja kliininen maku. En tosin tiedä voisiko niin edes tapahtua, olisimme varmaan jo lähtökohtaisesti niin eri maailmoista. Toisaalta pidän siitä, että kotonani on esillä kaikkea sellaista, josta pidän ja kotihan on tärkeä paikka. Minun kotini on minua varten.


Sohvani on ihana, mutta päälliskangas tekee kuolemaa. Sohva on lapsuudenkodista, iskän peruja... ostettu käytettynä 1970-luvulla eli ikääkin sillä jo on. Se on kuitenkin kätevä, kapea sohva pieneen asuntoon, josta saa kuitenkin vuodesohvan kahdelle. Ja kaiken lisäksi siinä nukkuu kuulemma hyvin - ja onhan siinä monen monta yövierasta nukutettukin. Peitto on ihan uusi, kirppislöytö. Tykkään tilkkutöistä ja tikkauksista ja tuo näyttää japanilaiselta tilkkutyöltyyliltä, josta tykkään eniten. Hintaa oli 14,50€, jonka tosin äitini kustansi. Ei paha täysin uudesta peitosta, jossa oli vielä laput paikoillaan.

Pullonkorkki-orava on tuliainen jenkkilästä.

... kuin myös peltipurkki. Oh jesus lord, että noi maapähkinäsuklaat oli hy-vi-ä! Ja purkki on hieno, win-win tuliainen siis.

Kaverini lähti Lontooseen opiskelemaan ja ostin häneltä tuon nojatuolin parillakympillä noin kuukausi sitten. Siitä hetkestä kuin raahasin tuolin sisälle kämppään, ovat kissat rakastaneet sitä. Varsinkin Ninni. Iltaisin käydään yleensä suuria taisteluita tuolin valtijattaruudesta ja ikävä kyllä kynnet tarttuvat verhoiluun vähän liian monta kertaa päivässä. Äitini kutoma pikkumatto on lähinnä säälittävä yritys suojata tuolia karvoilta ja kynsiltä, mutta tuoli on niin kaunis etten haluaisin huputtaa sitä. Tuoli on myös aivan mahtava istua ja se on kulkenut kaveripiirissä, minä olen kolmas omistaja.

Sifoneita on kolmaskin pullo, mutta missä? Esittelin juuri kaverilleni tuota isompaa ja muistin, miksi aina välillä kannattaa tonkia roskiksia. Löytöjen toivossa.

Kotimaisten tyylilehtien perusteella olen aina vähän out, mutta onneksi muiden maiden muotiraamattujen mukaan olen in. Buahhaahhah :D

Toisaalta, vaikka tykkääkin vähän kaikenlaisesta, on asioissa aina jotain yhdistävää. Löysin kirppikseltä omannäköisiä ompelujuttuja tuleviin projekteihin. Jonkun itsevirkkaama pitsikaulus kustansi 0,50€ ja tuli kauniisti paketoituna ja tärkättynä, oijjjj. Mustaa pitsinauhaa on nyt sitten 5m ja nappivalikoimaa on päivitetty.

Ankkurinapit on aivan törkeän hienoja. Toisaalta tykkään myös perinteisistä, kuviokaiverretuista.

10 kommenttia:

AnneVee kirjoitti...

Sun koti vaikuttaa ihanan viihtyisältä ja en varmaan malttaisi olla näpeltämättä kaikkea. Ja tuolin punaisuus, aah!! Voit kierrättää sen mulle, jos päätät muuttaa ulkomaille!

tuitui kirjoitti...

ihana ihana toi punainen nojatuoli! just samanlaisen voisin ottaa vastaan ihankoskavain. mutta sit noi sifonit... mikä niiden funktio on? en oo ikinä nähnytkään, mutta kivoilta näyttää.

mäkin oon joskus miettinyt eri poikaystävien ja vähän muidenkin kohdilla että jos tää oliskin nyt SE suhde joka kestää ja jonka kanssa hommataan yhteiset kodit ja perunamaat, niin voi apua jos se toinen ei haluakaan kaikkia maailman värejä ja kuoseja sekaisin sisustukseen, ei turkooseja lankkulattioita jotka olisi peitelty kirjavilla räsymatoilla ja kirppareilta löydetyillä vanhoilla puisilla tuoleilla ja penkeillä. se olis KAMALAA, koska mulla on ihan selkeä visio siitä minkälainen mun loppuelämänkoti tulee joskus olemaan.

et räsymattomiestä odotellessa...

blandad. kirjoitti...

AnneVee: Ok, hyvä tietää uusi koti tuolille, jos kyllästyn systeemiin ja katoan maasta :D Ja kiitos, mun omasta mielestä oma koti on varsin viihtyisä, joskus liiankin. Saa tulla kylään ja näpeltämään kaikkea, koska itsekkin tykkään aina koskea joka paikkaan.

tuitui: Joo se on ihana <3 Sifonipullon funktio on, että tuohon yläsuuttimeen tulee hiilihappokapseli ja pullo täytetään vedellä --> saadaa hiilihapotettua vettä, ennen sanottiin soodaa. Old school "limsakone" siis. Sifoni-nimitys taitaa tulla valmistajalta.

Mun entiset poikaystävät/deittikaverit ei oo oikeastaan ikinä kommentoinu mun sisustusmakua mitenkään. En tiiä onko ne olleet niin järkyttyneitä vai aatelleet, että jahas, sopii tyyliin. Vai onko ne ees huomioineet asiaa mitenkään. Ois kiva jos miehellä ois omia mielipiteitä tyylistä, mutta jos ei homma mitenkään natsaa, niin ei siitä tulis ikinä mitään.

W kirjoitti...

Suomessa IN oleminenhan on aika OUT eli jos oot Suomessa OUT niin sehän vaan tarkoittaa että oot IN :D

Näenks mä muuten oikein että sulla on tuollainen oikein perinteinen tupakkapöytä tossa tuolin vieressä? Aijai kun oon sellaista etsinyt...

blandad. kirjoitti...

W: Joo, emmä siitä tiedä oonko missään in, mutta suomalaisten lehtien tyylitaju ei kyllä tällä hetkellä kolahda ja ne jutut joista tykkään loistaa poissaolollaan... kun taas Voguessa on vaikka ja mitä, joka näyttää enemmän omalta... no jooh.

Mutta, kyllä, se on tupakkapöytä! Ansaitsisi tulla kuvatuksi myös,nyt sen päällä on vaan roinaa. Mutta se on mamman peruja, oikein nätti 6-kulmainen 1940-1950-luvun vaihteesta. Pitääkin kuvata se tässä joskus...

Laura kirjoitti...

Ah tuoli <3 Mulla on sitä välillä ikävä kun datailen tässä mun korvaavassa (äärimmäisen rumassa) työtuolissani! Eikä tässä oo läheskään yhtä hyvä istua kun tuossa punaisessa!

blandad. kirjoitti...

Lape: mut kaikkee ei voi saada, sä oot Londonissa kuiteski. Sitä paitsi Ninni ja Saimi tulee vastedes muistamaan sut tuolilaurana.

Salka kirjoitti...

Tuo nojatuoli! Oijoi, ihana! Mun vanhemmilla on samanmalliset, ne ovat vaan niin huonossa kunnossa, että odottavat restaurointia.

Ja oikeastaan millään muulla ei ole väliä, kunhan vaan itse viihtyy omassa kodissaan :) Se on kuitenkin oma linna :)

Laura kirjoitti...

:) Terkut Ninnille ja Saimille!!!

Oravanpesän Kati kirjoitti...

Siis olen niin vihreänä kateudesta, tuosta aivan ihanasta pullonkorkista! :)