Onneksi tämä viikko alkaa olla jo lopuillaan. Turha(uttava) ja ärsyttävä. Syytän syksyä, se alkaa pikku hiljaa puskea päälle. Tein tänään pitkän kävelylenkin sateessa ja vaikka tavallaan ymmärrän syysfiilistelijöitä, niin märissä vaahteranlehdissä kahlaaminen tuntui lähinnä siltä, kuin olisi pudotettu keskelle valtavaa murolautasta juuri silloin, kun murot alkavat vettyä mössöksi.
Iso bläääääh syksylle. Haluan karata jonnekkin. Pois pois. Haluan, että elämäni voisi vähän räjähtää, positivisella tavalla.
Onneksi on olemassa Voguelandia.
"Private dancer" Javier Vallhonrat/ Vogue UK April 2010
Ja onneksi on musiikki.
Haluan sen hetken takaisin, kun monta vuotta sitten tanssin baarissa jonkun tuntemattoman pojan kanssa Bloc Partyn Banquetia. Se fiilis, kun maailmassa oli vain se hetki, yksi biisi ja meillä oli superhauskaa. "Cos I'm on fire, Cos I'm on fire, Cos I'm on fire..."
Mutta ei, niiden hetkien hienous piilee juuri niiden ainutlaatuisuudessa. Kolme minuuttia ja kaikki on ohi.
Uusia odotellessa.
Ehkä ensi viikko on paljon parempi?
1 kommentti:
Syksy on ihan :( tarvitaan kivaa tekemistä että ei huomaa sitä.
Lähetä kommentti