17.10.2010

Help I'm alive

Tähän viikkoon mahtuu taas kaikenlaista puuhaa. Elämä tuntuu menevän nykyään niin, että maanantaina ei ole vielä tietoa, mitä perjantaina voikaan tapahtua. Jännittävää, tavallaan.

Alkuviikosta vahvistui uusi proggis. Siivosin viimein ReUse-kamat ja tein tilaa uudelle. Keskiviikon ja torstaina työstin kokopäiväisesti portfoliota tai lähinnä sen päivitystä. Torstaina oli illalla se konsertti ja perjantaina olin menossa aamupäivästä alkuiltaan, tuli käytyä Larussa, hengailtua kaupungilla ja kylästeltyä Krunikassakin. Eilen olin kivoissa kotibileissä ja sieltä sitten baariin.


Ollessani keväällä kurssilla tavallaan aloitin tätä portfolion päivitystä... homma jäi kuitenkin ihan kesken, koska minulla ei ollut selkeää ajatusta mitä pitäisi tehdä, miten koostaa jne. Jossain vaiheessa kuitenkin palaset loksahtavat kohdilleen ja ajatukset ovat määrätietoisia ja selkeitä. Näin mä tän teen. Yleensä ajallinen paine auttaa asiaa. Portfolio on nyt taas kuosissa ja esittelyvalmiudessa, tein valtavasti karsintaa ja uudellenmuokkaamista.


Hommia hidasti hieman se, että joku huomionkipeä karvapallero tunki koko ajan syliin. Itseasiassa näin käy usein, juuri tälläkin hetkellä sylissä kehrää datauskaveri.

T'änään taaskaan jaksanut herätä aamutuimaan Valtterin kirbelle, mutta kävin parissa itsepalvelupaikassa ja samalla fiilistelin Karhupuiston kukkaistutuksia. Siellä vielä kukat kukkivat ja puutkin näyttävät aika vehreiltä.

Himmailin kirppislöytöjen suhteen kunnolla ja hyvä niin. Joskus on vain ihanampaa katsella ja ihmetellä tavaroita, kuin hankkia niitä.

Kosmetiikkapussi ja Dealer de luxe-lehti 2€/kpl. Pinkkiä nam.

Kosmetiikkapussi on Ivanan officen tuotantoa, kylkiäislahja Evitan/Divaanin/Olivian tilauksesta ja ihan käyttämätön. Tykkään kuosista ja väristä, tämä on tosi iso ja isoja pussukoita tarvitsee aina välillä. En ole täysin vakuuttunut tuosta sulkemismenetelmästä, mutta sen saa pienesti muutettua jos siltä tuntuu. Voihan olla että se onkin tosi kätevä...

TADAAAAA!!!!
Oisko taas yks uus peltipurkki lisää!!! Maksoi euron.

7 kommenttia:

Pilvi kirjoitti...

No nyt on kyllä ihan törkeän hieno kahvipurnukka! :)

blandad. kirjoitti...

No nii-in! Ja sain halvallakin vielä :D

VImps kirjoitti...

Karvainen datauskaveri on kyllä jokailtainen tuttu täälläkin... hän vaikeuttaa juuri sitä datausta ja lisää alustansa epäergonomisia asentoja, mutta kun on niin hellyttävä, ettei voi nostaa toista pois.

Purr.

blandad. kirjoitti...

Niinpä!
Ja mun datauskaveri tiedostaa oman hellyyttävyytensä vähän liian hyvin... ja käyttää sitä hyväkseen.

Vimps kirjoitti...

No just sitä se munkin datauskaveri tekee... kieroja ovat! Ja ihania.

(Tässä olis nyt hymyilevän hymiön paikka.)

Pupu kirjoitti...

Mitä varten olet tekemässä portfoliota? Eli siis oletko aikeissa hakea työpaikkaa jostain?

T: Kiinnostunut samassa tilanteessa pyöriskelevä

blandad. kirjoitti...

Pupu: joo, työnäytekansiohan se portfolio on ja olen sen avulla esitellyt omaa osaamista työnhakutilanteissa.