Ajatukseni junnaavat samoissa jutuissa. On kaipuuta, kaukokaipuuta ja syvää kaipausta kauniisiin asioihin. Haluaisin yhtäkkiä muuttaa elämässäni kaiken, vaikka olen tyytyväinen moniin asioihin. Päivä päivältä kaipaan enemmän sitä jotain positiivista räjähdystä. Ihan kaikkeen. Hetkittäin julistan itselleni melodramaattisesti "I don't belong here" ja samalla mietin, että minähän en muuten lähde täältä mihinkään.
Huomaan ympärilläni pieniä asioita. Yhtäkkiä en tunne suurta tarvetta uusiin vaatteisiin, koska olen jotenkin täysin autuaasti jumahtunut kierrättämään paria hametta, muutamia puseroita, paria neuletakkia ja hieman useampaa laukkua. Korut pölyttyvät ja lempparikorviksistani toinen hajosi, joskin aion korjata sen. Tarvitsisin uusia vaatteita, mutta kauppojen tarjonta ei houkuttele yhtään. Olen kyllästynyt apaattisena valuviin linjoihin, muodottomuuteen, "kontrasti"-sanan viljelyyn, androgyniaan ja ennen kaikkea ysärilämmittelyihin. Itselleni 1990-luku ei näyttäytynyt silloinkaan inspiroivana vuosikymmenenä, vaan aikakautena, jolloin pukeutumisella ei ollut järin suurta merkitystä. "Leviksen 501-farkut ja ylisuuri collegepaita"-yhdistelmä oli ensisijaisesti käytännöllistä pukeutumista, ei muotia. Ja kaikkien niiden kauniiden ja ihanien, inspiroivien ja voimauttavien juttujen sijasta kaupat puskevat sitä samaa ysäribulkkia, mistä piti kärsiä silloin, nyt uudelleen kauppoihin. Odotan kauhulla sitä, kun keksitään että kaikki voisivat pukeutua housupukuihin, niinkuin ysärin lopulla. Fashion sucks. Haluan jotain aivan muuta.
Rakastan rakastan Louis Vuittonin A/W 2010 kampanjan kuvia. Minä haluan tätä
Silläkin uhalla, että tämä ei ole mitenkään uudistuksellista tai naista vapauttavaa tyyliä, vielä enemmän sen uhalla että toistan itseäni tylsyyteen asti. Vaikka raahustaisin ulkona syyspimeydessä housut jalassa, pipo silmillä, tukka takussa ja ilman meikkiä, haluan että sisälläni tuntuu Louis Vuitton-naiselta eikä androgyyniltä asfalttisoturilta.
P.S. On käsittämätöntä, miten ihmisten suhtautuminen muuttuu kellohameen myötä. Minua ei ole koskaan otettu niin "vakavasti" kuin nyt, kun olen suurimman osan ajasta pukeutuneena hameeseen. En tiedä onko se niinkään hameessa, vaan siinä asenteessa, minkä sen käyttäminen minulle tuo.
3 kommenttia:
Kivoja kuvia. Toisessa on jopa kaunis laukkukin, muuten huomio kiinnittyy vaan vaatteisiin :D Mun mielestä nykyään, kun ei "tarvitse" näyttää naiselliselta übernaisellinen tyyli voi tavallaan olla jo kapinallista. Itse tosin tykkään niistä kontrasteista :)
Kyllä mäkin tykkään kontrasteista, mutta sanan ämppääminen joka yhteyteen vie siltä tehot.
Supernaisellisuus selkeästi hämmentää ihmisiä, mikä sinällänsä ihan hyvä tunne :D Ei sitä ihan heti luulis, että pukeutumisella voi tänäkin päivänä hämmentää ihmisiä, mutta voi.
Supernaisellisuus on ihanaa! Pari vuotta sitten pukeuduin minäkin nykyistä naisellisemmin, samoin reilu kymmenen vuotta sitten, mutta huomaan nykyisessäkin tyylissäni tiettyjä naisellisuusjuttuja. Itselleni on ominaista esimerkiksi korostaa myös kurveja, koska en halua pukeutumisellani huijata mutkaisesta kropastani jotain tasapaksua pötköä.
Mä tykkään myös näistä Vuittonin kampanjakuvista, vaikka Luiskan laukut eivät nappaakaan. Näissähän on sitä viiskytlukuvaikutteisuutta, ja mä nyt oon tykännyt 1950-luvun tyylistä iätajat. Suurempaan filosofiointiin ja naisen asemaan en tässä nyt lähde.
Mutta ymmärrän kyllä turhautumiseen androgyniyteen ja valuviin, "jännittäviin" linjoihin. Ja myös tuon haluan pois mutta sittenkin tämän kaiken -ajattelun. Ei oo helppoo ei. Ehkä se liittyy tähän pimenevään vuodenaikaan?
Lähetä kommentti