21.10.2010

Uusi alku, vuoden tulokas

Samu-Jussi Koski palkittiin Elle Style Awardseissa Vuoden tulokkaana. Kosken omaa mallistoa on odotettu siitä lähtien, kun hän lähti Marimekolta. Ja hyvästä syystä, sillä moni ehti rakastua Kosken tekemään suunnittelutyöhön Marimekon leivissä. Samuji-merkin ideana on luona kaksi linjaa, classics ja seasonal, jotka täydentävät toisiaan. Classics sisältää aikaa kestäviä perusvaatteita ja seasonal trendikkäämpiä juttuja.

Ellen tuomaristo perusteli valintaansa:
”Samuji on muuntuva, käytettävä ja myönteisellä tavalla kaupallinen mallisto. Moni odotti Samu-Jussilta omaa, itsenäistä mallistoa – ja tämä täytti odotukset.”

Muutama oma suosikkini Classics-osiosta:


Ja muutama Seasonalista:


On hienoa, että Samuji sai nimenomaan tulokas-palkinnon, koska vaikka Koski onkin suunnittelijana tuttu, on Samuji merkkinä uusi. Arvostan Kosken lähtöä Marimekolta ja aloittaa ihan alusta omaehtoinen juttu. Niin moni muulle merkille suunnitteleva haaveilee omasta mallistosta, mutta harva uskaltaa lopulta ryhtyä siihen.

Tykkään malliston skarpeista linjoista, selkeydestä ja monikäyttöisyydestä. Samu-Jussi Kosken vaatteissa on aina jotenkin 1960-lukuinen vivahde - ja hyvä niin. Tykkään myös kahteen jakautuvasta mallistoideasta ja siitä, että suunnittelija luo hyvän perusmallin, jota voi varioida loputtomiin, mutta se kestää silti aikaa.


3 kommenttia:

Madam B.C. kirjoitti...

Voin kyllä sanoa, että olen täysin samaa mieltä! :) Palkinto oli ansaittu. Ensin voittajalistaa lukiessani kyllä mielessä älähdin "eihän toi oo uus!!" mutta ai niin, kappas onhan se sittenkin :) Toivottavasti mainio mallistoputki jatkuu herralla tulevaisuudessakin :)

W kirjoitti...

Vaikka toi kokoelma onkin Hieno, pieni pettymys kyllä jotenkin tuli. Ehkä odotukset oli niin korkealla S-J:n suhteen...Noi siniset byysat ois muuten aika helmeä omistaa :P'

blandad. kirjoitti...

Madan B.C. : palkinnossa kyse varmaan myös pienestä kannustuksesta jatkaa hommia :)

W: aika simppelillä linjalla liikenteessä ollaan, mutta mun mielestä hyvä alku kasvaa ja kehittyä. On varmasti vaativaa karistaa ne Marimekon pölyt, mutta yrittää silti säilyttää oma linja. Mä tykkäisin tuosta sinisestä takista tai mustasta lyhyestä vetskajakusta.