Kävin kuukausi takaperin Miltton showroomilla ihmettelemässä pressipäivän meininkiä ja vähän niin kuin törmäsin siellä vaatesuunnittelija Camilla Mikamaan. Olin nähnyt Camillan vaatteita aiemmin ja oli mukavaa tavata henkilö niiden takana. Lisäksi on aina mukavaa jutella oman alan ihmisten kanssa ja erityisesti niiden, jotka tekevät "oikeita asioita", ihan puhtaassa inspiroitumismielessä, mutta miksei myös oppien aina jotain uutta ja laajentaen omaa näkökulmaa alaan.
Camilla on valmistunut Lahden muotoiluinstituutista ja perustanut oman mallistonsa vuonna 2008. Hän on opiskellut myös Barcelonassa, Escola Superior de Disseny:ssa ja tehnyt töitä teollisena vaatesuunnittelijana. Camillan suunnittelufilosofiaan kuuluu tehdä vaatteita, jotka ovat hyvälaatuisia, kiinnostavia ja helppoja käyttää, sekä niissä on aina tietynlaista särmikkyyttä ja yksilöllisyyttä. Hänen vaatteissaan on kiinnitetty erityistä huomiota niiden istuvuuteen ja jokapäiväiseen käytettävyyteen.
Milttonilla oli myös esillä Camilla Mikaman ensi kevään ja kesän tulevaa mallistoa, joka on fiilikseltään kevyt, suoralinjaisen naisellinen ja sporttinen. Tiedotteen mukaan "malliston vaatteet on suunniteltu aktiiviseen elämään: yöjuoksuun, kaupunkivaellukseen ja puistonpenkkiurheiluun." Materiaalit ovat rentoja ja helppohoitoisia, kankaat laskeutuvia ja rypytyksillä on muodostettu kerroksellisia pintoja, jotka tekevät vaatteista samaanaikaan istuvia, mutta joustavia. Rypytyspinnat varmasti elävät hauskasti erilaisten vartalotyyppien päällä ja Camillan mukaan hänen vaatteensa sopivatkin erilaisille vartaloille. Malliston väreinä ovat mustan ja valkoisen lisäksi kirkas vadelmanpunainen ja mustikansininen. Vaatteet on valmistettu Virossa ja Camilla pyrkii käyttämään ekologisia materiaaleja ja tuotantotapoja.
kuvat: Petri Kovalainen
Yläkuvan mekko on sporttivaatteista tuttua "reikäkangasta", jota on käytetty esimerkiksi vuorimateriaaleissa ja pelipaidoissa. Mekkoon liittyi hauska tarina, kun Camilla oli itse ollut sukelluskurssilla ja kaivannut jotain naisellista ja kivaa rantamekkoa, jonka voisi helposti kiskaista päälle -- niinpä hän suunnitteli sellaisen.
Camillan vaatteita voi ihastella ja ostaa esim. Helsingissä The Greendressistä (Erottajankatu 5), Tampereelta SuperMukavasta (Ojakatu 1) ja Turusta Televisio Lifestyle Storesta (Hämeenkatu 32) ja netistä DesignShopOutletista.
1 kommentti:
Tuo 8. ylhäältä, musta toppi, on ihana. Nyt vaan tarvitaan sitten se tikkuhyönteis-vartalo että sitä voisi käyttää ;O( En yleensä pidä suomalaisista vaatteista, liian erikoisia, mutta nämä ovat kyllä kauniita!
Lähetä kommentti