Välillä tuntuu siltä, että blogeja pitävät ihmiset elävät tasaisen onnellista elämää. Vai mistä ne kymmenet ja sadat kauniit fiiliskuvat pursuavat? Tällä hetkellä ne ihmiset odottavat tunnelmallista joulua: koti on jo siivottu, ulko-ovessa on kranssi ja piparkakut on leivottu alusta loppuun itse. Täydellisesti onnistuneet piparit on sujautettu tuoreeltaan johonki kauniiseen lasiastiaan, jonka ympärillä on punaruudullisesta kangasnauhasta taiteltu täydellinen rusetti. Siinä ne piparit nököttävät tunnelmaa luomassa, jos ei niitä sitten nautita glögin seurassa iloisesti hymyilevien ystävä(pariskuntien) seurassa. Kynttilät loistavat ja silmät tuikkivat. Nauretaan vapautuneesti (toivottavasti) ja suunnitellaan ensi vuoden lomamatkoja. Käsintehdyt joulukortit ovat jo postissa ja läheisille on hankittu lahjoja, jotka on paketoitu kauniisiin paketteihin.
Sitten on tämä oma elämä. Aamuvuoro on iltaihmiselle kauhistus, varsinkin kun yöunet jäivät vähiin. Heräsin yöllä vessaan, toisen kerran siihen että kissa oksentaa lattialle. Kolmannen kerran siihen, että kissa makaa päälläni ja huiskii hännällään kasvojani. Sitten soikin jo kello. Töissä tein kaikki mahdolliset virheet. Pyydän anteeksi, useasti. Viilsin paperihaavan käteeni, kyllä, siitä tuli verta. Leikkasin saksilla sormeeni, kyllä, siitäkin tuli verta. Reipas kausiapulainen ei kuitenkaan tästä lannistu, vaikka normaalisti haavat sormessa alkavat pyörryttää. Laastaria kehiin ja sormi painaa jo vuoronumeropainikkeesta seuraavaa. Teippi ei suostu katkeamaan ja kymmenennellä kerralla, kun viiden sentin palan sijaan sormiin takertuu 20cm teippiä, tekee mieli jo vähän itkeä. Itkun sijaan yritän hymyillä, jopa silloin, kun taas joku sanoo "EH EH, VAI PITÄÄ TÄÄLLÄ OTTAA VUORONUMERO ETTÄ PÄÄSEE RAHALLA MAKSAMAAN!". Olen hiljaa vaikka tekisi mieli kehottaa tunkemaan se alle 30€ ostos paikkaan X ja tekemään tilaa niille, jotka ostavat satojen eurojen edestä tavaraa ja suostuvat silti jonottamaan.
Vuoron päätyttyä käyn ostamassa hyasintin, koska haluan että kodissani edes tuoksuisi joululta. Myyjä kysyy miten haluan kukan paketoitavan. Olen niin väsynyt, etten ymmärrä kysymystä. Pyydän anteeksi. Istun metrossa ja paheksun sitä, että jotkut ovat hauskasti humalassa keskellä päivää. Kotona olen väsynyt ja itkuinen, päätän ottaa päikkärit. Näen unta, että etsin asiakkaalle punaisia Taika-lautasia, ja kun niitä ei löydy, lähden etsimään niitä muista kaupoista. Kannan kädessäni paperiin käärittyjä lautasia, jotka halkeavat kahtia. Päätän siinä vaiheessa, että nyt on aika herätä. Tämä uni ei ole kivaa. Herätessäni jaloissani nukkuu kaksi lämmintä kissaa, kietoutuneina toistensa viereen kerille. Hymyilen.
Ehkei muidenkaan elämä ole aina niin idyllistä, kuin blogit antavat ymmärtää. Ehkä niiden tunnelmakuvien takana itketään asioita, jotka ovat paljon pahempia kuin kissan oksentaminen, haavat sormissa tai kausityö, joka on kuitenkin siitä helppoa, että sen voi lopettaa tasan sillä kellonlyömällä, kun oma vuoro päättyy. En tiedä mikä itseäni siinä arkirealismissa kuitenkin kiehtoo. Onko tyhmää sanoa, että on kiinnostavampaa olla epätäydellinen?
Jätin kaverini synttärit väliin, en siksi etten olisi halunnut mennä, vaan siksi että olen edelleen niin väsynyt että itkettää ja huomennakin on töitä. Oikeastaan koko ensi viikko on töitä ja viikonloppuna menen myyjäisiin myymään omia tuotoksiani. Niistä lisää myöhemmin, jos saan enemmän aikaiseksi, niin että kehtaa mainostaakin lisää.
Eilen oli näköjään palkkapäivä. Sen kunniaksi vuokrasin leffan. Hurraa ne pienet ilot.
15 kommenttia:
Kukaan ei oikeasti haluais lukea mun blogia, jos kertoisin miten kuolettavan tylsää elämää elän!:D
Mut itseki oon ihmetelly, miten kaikkien bloggareiden parisuhteetkin on niin helvetin ihania. Ensin ne on täydellisiä ja sit ku ero tulee, niin sekin sujuu täydellisessä yhteisymmärryksessä, eikä sinkkuudessakaan ole mitään muuta kuin täydellisyyttä. Ja rahaa piisaa, asuntoon kantakaupungissa ja uuteen Ivana Helsingin mekkoon ja Minna Parikoihin ja ripsiin ja tukkaan ja joka päivä käydään ulkona syömässä, jos nyt ylipäätään syödään - vartalosta päätellen.
Ää, miten inha päivä sulla on ollut. Kai niitä kusipäisiä asiakkaita on ollut maailman sivu, koska kusipäitä on ollut maailman sivu.
Mutta kissit, ne todella tekee päivistä parempia. Verrattuna kissattomaan elämään, olen huomannut hymyileväni miljoona kertaa enemmän sinä aikana, kun olen elänyt kissan tai kissojen kanssa.
Olen miettinyt samaa. "Menestyneiden" blogien emäntien ja isäntien elämä vaikuttaa oudon täydelliseltä. Miksi joku ylipäätään haluaa antaa itsestään sellaisen kuvan?! Pelottavaa että aina on vain elämäniloista ystävien kanssa hengailua ja juhlimista. Ehkäpä pitää hyväksyä se, että joidenkin elämässä oikeasti on muutakin kuin tiskit ja ruokaostoksilla käynti.
AnneVee: Eihän sitä tarvikaan joka päivä kertoa, mutta jos ees joskus uskaltaisi myöntää, ettei nyt ihan menny putkeen. Tai sit niillä ihmisillä menee. Mut se vasta tylsää onkin.
Vimps: nooo aika peruspäivä :D Kissoissa (ja koirissa) on oma puolensa. Tämän tarinan pointti oli osittain myös siinä, että vaikka heräsin oksentamiseen ja menetin vähän kallisarvoista uniaikaa, on se aina silti plussan puolella omistaa kissa, jos toinenkin.
SP: varmasti on olemassa ihmisiä joiden elämä on tasaisen hyvää ja mukavaa. Sitä on myös helpompi näyttää blogissa, mutta itse en ymmärrä sitä miksi "epätäydellisyys" tai epäonni pitäis nähdä tylsänä ja heikkona. Oma elämä on kuitenkin kallisarvoinen ja tärkeä, kaikkine virheineenkin.
On vain hankalaa ymmärtää, miksi joku haluaisi aina olla täydellinen?
Tämän blogia pitävän ihmisen elämä on ainakin jatkuvaa täydellisen epätasaista vuoristorataa.. xD
amen to that!
En kans jaksa ymmärtää et miten voi aina olla kivaa ja onnellista ja aurinko paistaa jesus kellon ympäri.
Näiden vastapainoksi oma blogi taitaa kallistua enemmän sinne valituspuolelle, mut whatevö, that's life.
Okei, sä pelastit taas mun aamun. On nimittäin ihana lukea (tässä töihin lähtöä edeltävänä hetkenä) etten ole ainoa, joka ei paketoi itse tehtyjä joululahjoja yhdessä poikaystävän kanssa, ihanaa että joku muukin nauttiii joulustressistä aasiakkaiden kanssa viimeiseen asti ;)
Tsemppiä sulle! Mihin myyjäisiin muuten olet menossa?
Isot sympatiat täältä, ymmärrän niin hyvin nämä ajatuksesi. Itse olen aika pessimistinen perusluonne mutta nyt täytyy kyllä tokaista että kyllä se ilo löytyy sunkin elämään, kuten sen tiedätkin. Toiset päivät ovat vaan niin totaalisen errorisoitavissa jotta silloin antaa vaan itkun tulla, ottaa kissan kainaloon ja painuu peiton alle. Pääpointti niissä juuri on ettei edes yritä vaan päästää irti, antaa olla.
Huomenna päivä on uus :)
desthea: vuoristoradassa on ainakin ne huikean jännittävät hetket, kun noustaan ja lujaa.
tuitui: no aika vähän sä kyllä valitat :D välillä pitääkin vähän.
Juliahelmiina: Tsemppiä myös sinne :) Töihin tästä myös kohta... jeiiijjjj... ja sielläkin joutuu katselemaan niitä samoja onnellisuusihmisiä.
Oon menossa Korjaamolle. Siitä tosiaan lisää, myöhemmin.
Salsadesign: Niinpä, toisina päivinä on superkivaa ja toisina kaikki menee totaalisen pieleen. Mutta ehkä ennemmin niin päin, kuin että joka päivä olisi tappavan puuduttavan mukavaa. Johan siinä tylsistyy.
Mä en ees oikeastaan lue noita blogeja, mis on tollasta kiiltokuvamaailmaa. Ei ne anna mulle mitään, korkeintaan visuaalisesti voi olla joskus kiva kattoa kivoja kuvia. Mut en mä osais esimerkiksi kommentoida niille mitään, kun ei oo mitään mihin tarttua. Ei jaksa loputtomasti viljellä jotain "ihana mekko" -kommentteja :D
peps: emmäkään jaksa lukea. Joskus on vaan pakko vilkaista ja miettiä että ei hitto onks jonkun elämä oikeasti tollasta. Ja niinhän se on, vaikka ois kuinka ihania mekkoja vaikka joka päivä, ei sitä loputtomiin jaksa sellasta kommentoida.
Tykkään paljon tästä tekstistä<3 Surku että päivä oli inhottava, mutta onneksi arjestakin voi löytää niitä pieniä iloja.
Ja oon samaa mieltä näistä blogiasioista, ei kenenkään elämä oo täydellistä vaikka niin antaisi netin kautta ymmärtääkin. Eikä sellaisia jaksa edes lukea. Mutta jos osaa kirjoittaa vastoinkäymisistäkin hauskasti ja huumorilla, on se aina jotenkin ..askel eteenpäin. Niin, että osaa itsekin ottaa ne vastoinkäymiset vain pienenä osana elämää, ja sen jälkeen jatketaan taas eteenpäin. Vaikka ei se tarkoita, etteikö saisi pitää itkupotkuraivaripäiviä ja kirjoittaa niistäkin :)
Whaat? Mitkä hemmetin siisti olohuone ja ovikranssikuvat ;O) Täällä on täysi hässäkkä päällä, koirankarvaa joka puolella eikä joulusta tietoakaan...Parempia ne blogit on jossa oikeesti on oikeita ihmisiä, turha joulumasis pois nyt heti!! Mäkin perustan (siis oikeesti) kohta lifestyle-blogin jotta leffajutut saa oman tilansa oikeutetusti, sitten nähdään miten TÄYDELLISTÄ mun elämä on...muuahhaaaa...
Kiitos tästä! Viime aikaiset juttutuokiot ovat olleet kultahippuja, kiitos kans niistä ;-).
Arkirealismi toimii kun siinä on kuitenkin taustalla tälainen elämänmyönteisyys.
bubble: kiva kuulla :)ei oo täydellistä ei. eikä sitä omia surkujaan tarvi kenellekään esitellä ja kertoa, mutta en ymmärrä miksi kukaan haluaisi antaa edes omasta elämästään sellaisen kuvan, että aina on kaikki niin täydellistä. Siinä on jotain outoa.
Mikaela: kyllä ne täydellisyys-ihmiset sais varmaan romantisoitua noi koirankarvatkin. Jos ei muuta niin kehräis vaiks villaks ja kutois niistä sukkia :D
Nooruska: samat sulle :)
mun mielestä arki on parasta sellaisenaan, välillä menee kaikki päin helvettiä ja välillä on taas ihan huikeaa, ihan vain arkenakin.
Lähetä kommentti