22.12.2010

I've got little somethings for... me!

Olen ollut tänä vuonna kovin kilttinä, joten lahjoin itseäni jo hieman ennakkoon... 


Olen laiska, mutta ennakkoluuloton kokkailija. Kutsun itseäni välillä hassuttelumielessä "cross kitchen"-kokiksi, koska voin yhdistellä lähes mitä vain. Maustaminen on ruuanlaittoni heikoin lenkki ja siksi hamstrasin mausteita: Harissaa, Tom Yam tahnaa, Garam Masalaa, Pad thai -soosia ja extravahvaa currya. Marimekon siirtolapuutarha-kupista kelpaa juoda kahvia, ja se on jo monesti aiemminkin tässä blogissa todettu, että kahvi maistuu aina astetta paremmalta ihanasta kupista tai mukista.


Halusin jonkun kivan kirjan inspismatskuksi. Pitkällisen tuskailun jälkeen päädyin sitten Taschenin Icons-sarjan pikkukirjoihin, koska niissä oli ihania kuvia.

Minua on myös lahjottu henkisesti. Tällä viikolla minulta kysyttiin kaupassa paperit, kuulemma ihan vain varmuudeksi kuin näytin niin nuorelta. Lähdin kaupasta suu korviin saakka hymyssä. Töissä on ollut mukavaa ja kivoja asiakkaita, ja kauhean kiireen keskellä jaksaa silti puolin ja toisin hymyilyttää.  Onnistuin hankkimaan joululahjat ilman stressiä. Tänään metromatkalla ulkomaalainen mies teki tuttavuutta ja kehui niin vuolaasti kauneuttani, että meinasin purskahtaa nauruun. Tilanne oli samalla huvittava, mutta vaivaannuttava. Hänen mukaansa olen nainen, jonka kanssa haluaa vain kävellä kadulla käsi kädessä ja aina välillä puhaltaa korvaani. WTF? :D Eihän tässä voi muuta kuin vain nauraa.

Huomenna viimeinen duunipäivä. Fiilikset alkaa olla jo aika jouluisat. 

3 kommenttia:

June kirjoitti...

Kuulostaa loistavalta päivältä :D Itseä saa ja pitääkin lahjoa aina välillä. Ihanaa joulua :)

Ulla R kirjoitti...

Oon ihan samanlainen kokkaaja :D Maustekastikkeet on kyllä pelastus. Kivaa joulun aikaa!

Riehu kirjoitti...

puhaltaa korvaan...öö? :D
Mukavaa joulua!