Lapsuuden joulujuhlissa oli jotain taikaa. Jännitys oli tiivistä, oltiin ehkä valmisteltu jonkinlaista ohjelmanumeroa koulun joulujuhliin ja kemujen lopuksi saatiin todistukset ja ne ihanat joulupussit. Joululoma oli edessä ja tietenkin se maaginen Joulu. Joulujuhliin hankittiin uudet vaatteet, omani olivat useimmiten äitini käsialaa. Usein yhdistelmä taisi muodostua samettisesta tai villakankaisesta ruudullisesta puolihameesta ja valkoisesta juhlapuserosta.
Voi että inhosin niitä joulujuhlavaatteita syvästi. Inhosin rullautuvia sukkahousuja, joita hameen kanssa oli pakko käyttää. Villakankaiset hameet pistelivät ja juhlapuserossa oli aina jotain vikaa. Ulkona tuli kylmä ja sisällä kuuma. Olo oli jotenkin kankea ja nolotti. Inhosin myös äitini asettamaa hamepakkoa, voi sitä onnen päivää kun siinä joskus viidennen luokan tienoilla sain sääolosuhteiden takia laittaa housut. Siis housut joulujuhliin. Olo oli kuin voittajalla.
Nyt oikeastaan harmittaa, ettei vastaavia jännittäviä joulujuhlia enää ole. Olisi ihanaa pukeutua, mutta onneksi nyt vaatteet voisi valita itse. Äitini ompelutaidot ovat aika keskinkertaiset, joten mitään spektaakkeleja en lapsena päälleni saanut, valitettavasti. Nythän sitä voisi ommella vaikka ja mitä. Ei tarvitsisi tyytyä suoralinjaiseen puolihameeseen ja valkoiseen kauluspaitaan.
Tai jos pankkitilini saldo muistuttaisi enemmänkin numerosarjaa, voisi valita vaikka jonkin näistä.
Kuvat Net-a-Porter
Mutta sitä rakastin, kun juhlavaatteet odottivat silitettyinä henkarilla, joka oli ripustettu kaapinoveen roikkumaan. Se ihana fiilis ei koskaan unohdu: mä oon menossa juhliin. Vaikkeivat ne vaatteet niin mukavilta tuntuneet, niin fiilis oli joka tapauksessa korkealla.
Kaverit hoi, pidettäiskö jotkut uudenvuoden bileet mihin vois pukeutua kunnolla?
Ja muuten ne lapsuuden sametit, ruutukankaat ja juhlapuserot ois nyt taas aika in.
3 kommenttia:
Olitpas koonnut sinne monta ihastusta!! :)
mäkin haikailin joulujuhlien perään, niistä tuli aina niin spesiaalifiilis!
Taru Kasandra: Ihastuksia todellakin, harmi kun tunne ei ole molemminpuolinen :D
Nooruska: niinpä. Siitä alko joulu ihan oikeasti.
Lähetä kommentti