Lauantaina ostettu Hyasintti on puhjennut kukkaansa ja tuoksu täyttää kokonaisen yksiön. Harkitsin aluksi ostavani kaksi, mutta onneksi yksikin riittää.
Joulukortit, ne valmiina ostetut, on kirjoitettuna ja odottavat postitusta! Tuntuu pieneltä uratyöltä, mutta lopulta näiden kirjoittamiseen meni maksimissaan vartti. Lähetän kortteja sukulaisille ja muutamille kavereille. (ja samannäköiset on piiloteltu toisten alle, halusin nyt vain fiilistellä erilaisia kuvia)
Viikonloppuna olen siis myymässä Korjaamon joulumarkkinoilla. Meillä on yhteinen pöytä kaverini kanssa. Halusin pitää tämän projektin aika "kevyenä" ja myynnissä on nyt vain asusteita. Erityisen innoissani olen mm. tumpuista ja säärystimistä, jotka on kudottu mummolan lampaiden villoista. Lampaita ei siellä ole ollut enää pitkään aikaan, mutta hyvät villalangat pääsevät nyt hyötykäyttöön ja lämmittämään palelevia ihmisiä. Lanka on 90% villaa 10% nylonia ja kehruu on teetetty Suomessa, onnellisten lampaiden villoista. Äiti neuloi tumput. Tarjolla on myös muita neuletuotteita, pääasiallisesti yritin valita sellaisia lankoja, jotka ovat enimmäkseen villaa.
(Tosin näihin tulee vielä pieniä lisäyksiä, eivät siis täysin valmiit vielä)
Ja sitten tietysti hörselöitä ja rusetteja. Oikeastaan enimmäkseen mallikappaleita. Kaverini tuotteet ovat sisustustuotteita ja asusteita.
Ja vaikka taas onkin kauheasti hommaa ja kiirettä, niin silti ehtii välillä ihailemaan ulos. En ikinä kyllästy katselemaan noita Hakiksen kupolikattoja.
p.s. Otsikkoon viitaten, Pokka pitää on ihan huippu! Tuli vain mieleen tuosta Hyasintista :D
1 kommentti:
Pokka pitää on todellakin huippu :) Ja voihan kettu, mä tulisin muuten piipahtamaan myyjäisissä, mutta en valitettavasti taida ehtiä :( Mutta hyviä myyntejä jokatapauksessa!
Lähetä kommentti