Koko viikko on ollut taas niin kiireistä ... olen yrittänyt yhteensovittaa asioiden hoitamista, oman proggiksen toteuttamista ja työssäkäyntiä yhteen ja silti tuntuu että aika ei vaan yksinkertaisesti riitä. Ikinä.Tilanteita kuluneelta viikolta:
- On ihan ok käyttää samoja vaatekertoja päivästä toiseen. Joskus pukeutumisen miettimiselle ei ole vain aikaa, eikä jaksamista. Sama pätee meikkaamiseen, tosin lähinnä meikkipohjaan. Silmämeikeistä ei tingitä. Ja vaikka inhoankin työvaatteita, on niissä se kätevä puoli, että työpukeutumista ei tarvitse miettiä.
- Keskiviikkona piti laittaa joulukortit viimeistään postiin, jos meinasi päästä halvemmalla. Ostin merkit (12kpl) Ympyrätalon Tiimarista ja laitoin merkit kortteihin samalla, kun kävelin Hakiksen postin edessä tönöttävän laatikon luokse. Sormet siinä ehti jo jäätyä, vaikka matkaa on ... alle sata metriä. Aikaa oli muutama minuutti. Sitten pitikin jo kiirehtiä töihin.
- Jos yrittää kiirehtiä eteenpäin ruuhkaisan ihmismassan lävitse, tuntuu että aina eteeni sattuvat ne kaikista hitaimmat tyypit. Muutaman kerran on tehnyt mieli huutaa VÄISTÄKÄÄ! Tuntuu että jotkut ihmiset kävelevät kaksi askelta eteen ja yhden taakse.
- Perjantaina heräsin aamusta tekemään omia myyjäisjuttuja. Ennen puoltapäivää kiirehdin taas töihin ja ehdin sinne juuri ja juuri ajoissa. Ajattelin, että josko nyt saisin vähän hengähtää, vain saadakseni kuulla, että tuuraisin ihan toisella osastolla sinä päivänä. Eipä siinä mitään, mutta siellä oli jäätävät jonot ja otin asiakkaita liukuhihnalta koko (onneksi lyhyen) työvuoron. Ehdin muutamaan otteeseen miettiä, että tää on lähinnä kohtalon ivaa.
Yksi hyvistä ominaisuuksistani on, että tarpeen vaatiessa en jäädy vaikka olisinkin paniikissa, aina jotenkin eteenpäin vaikka pakolla. Ja oli huippua kuulla asiakkaan sanovan "Ihanaa kun sä oot niin kärsivällinen." C'est moi? Minäkö, joka yleensä olen kärsimättömyyden kuningatar?
Teemabiisissä on sopivan hektinen tempo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti