3.12.2010

Your love is in the bag

Tulin parikymmentä minuuttia sitten töistä ja kohta pitääkin mennä nukkumaan, että voi mennä sinne takaisin. Iltavuoro oli superkiireinen ja ensimmäiseen tuntiin ei ehtinyt edes hengähtää. Se on nää veronpalautukset kuulkaas :D Muutoin töissäkäyminen on tuntunut mukavalta, 20 viikkotuntia jättävät aikaa myös omille hommille eikä tuohon kausimyyjäduuniin ehdi kyllästyä. Teen enimmäkseen iltavuoroja, joten päiväisin pääsee aina ulos ja nauttimaan edes hetken siitä päivä päivältä katoavasta valon määrästä. Tosin tänään taivas oli aika harmaa, mutta tykkään näistä oikeista talvikeleistä.


Kävin pari päivää sitten Uffilla etsimässä äidilleni sopivaa laukkua - ja ostin yhden itselleni. Morkkis oli valtava, tietäen kuinka valtavasti minulla on laukkuja jo ennestään.  Aina sama laulu, tiedän sen, mutta minkä sitä hamsterikassialma-luonnolleen voi? Onko olemassa Anonyymit Laukkumaanikot -ryhmää johon voi ilmoittautua? Tämä on kuitenkin kulkenut mukanani ostohetkestä lähtien, on se niin ihana ja samettinen. Lisäksi se taitaa olla jonkun itsetekemä, eli äärimmäisen persoonallinen yksilö siis.


Kävin katselmassa, jos olisin löytänyt jonkun kivan ja lämpimän, lyhyen neuletakin. Sellaiselle olisi käyttöä, vaan eipä niitä juuri ole? Kaverini nauraa haptisuudelleni, eli sille että tykkään kosketella tavaroita, niiden pintoja ja materiaaleja. Tästä on kuitenkin suunnattomasti apua, osaa neulekaupoilla erottaa jyvät akanoista. Ja neulekauppoja ei tule, jos vaate on 100% akryylia. Been there, done that, waste of time and money.


Onneksi sen sijaan löysin työkorvikset. Varsinainen tarvehankinta, mutta nykyisin tykkään poikkeuksetta pitää vain nappimallisia korviksia ja nämä nyt vaan ovat hienot. Mustat ja himmeästi kimaltavat. Töissä pitää pukeutua työasuun, joten korvikset edes vähän piristävät. Seppälästä, 1,95€.

2 kommenttia:

June kirjoitti...

Söpö laukku! Ei yhtään mun tyylinen, mutta jotenkin niin ..pehmeä, että tommostahan voisi jopa käyttää. Ihan hyvällä omatunnolla siis sait ostaa ;)

kirsi kirjoitti...

Ihan mielettömän ihana tuo laukku! _Jos_ päätät joskus karsia laukkuvalikoimaasi niin tiedän erään, joka voisi keksiä tuolle käyttöä...