7.1.2011

Jacobs kaffee & Nyåkers pepparkakor

Pidin vielä vähän extralomaa uuden vuoden jälkeen ja matkasin porukoille vielä muutamaksi päiväksi. Kissat viettivät uutta vuotta vanhempieni luona ja niitä piti joka tapauksessa lähteä noutamaan. Tuntui mukavalta jumittaa vanhoissa kotinurkissa ja vain olla. Kävin myös vielä vähän lisää kyläilemässä ja ratsasin lähiseudun kirpputorit antaumuksella.


Parasta oli kuitenkin sää - kuulaan kirpeitä pakkaspäiviä. Hämeessä tuota lunta on huomattavasti vähemmän kuin Helsingissä ja maisemat näyttävät minusta kauniimmilta. Tosin pimeys on maalla armottomampi, kun aurinko laskee, tulee joka puolelle tosiaan ihan pimeää.


 Kahvipurkki. Tällaista ei vielä ollutkaan... enkä näitä ole nähnyt aiemmin.


 Pieni matto, joka edes vähän lohduttaa ikuista kaipuuta suurta, punaista itämaismattoa kohtaan. Ei tämä varmaan ihan villaa ole kuitenkaan, mutta laadukasta työtä. Harjasin sen lumella ja kuivatin saunassa, kyllä kuulkaas kirkastui.



Iso piparipurkki, kaunis kuviointi. Mietin jos tunkisi tähän ompelutarvikkeita... Peltipurkkien kuvaaminen on muuten erittäin hankalaa, aina jostain pukkaa heijastusta ja kiiltoa. 

Palasin eilen Helsinkiin. Juhlapyhät on vietetty ja arki edessä, tänään kävin jo asioilla. Fiilis on  silti vähän hassu, kaverini sai nimittäin tänään vauvan. Vielä eilen spekuloitiin tulevaa synnytystä ja ihmeteltiin pallomahaa, tänään se tyyppi on jo maailmassa. Hyvää synttäripäivää pikku A!

2 kommenttia:

June kirjoitti...

Hienoja purkkeja, peltipurkit on aina pop ja rock. Vielä kun keksisi mihin niitä laittaisi kun hyllyt ovat täynnä..

Peps kirjoitti...

Mäki kaivoin just esille mun mummolta saadut vanhat Marimekon peltipurkit ja laitoin niihin soijarouhetta ym. Kolme vuotta meni, ennen kuin jaksoin senkin tehä...

Muistatko mitä merkkiä se sun vaaleenpunanen poskipuna oli, millä meikkasit mua niihin kuvauksiin? Se oli muistaakseni mulle just passelin värinen.