Kruununhaka on yksi lempparikaupunginosistani Helsingissä. Teen aina välillä kävelylenkkejä Krunaan, sinne on helppo mennä, siellä on kauniita taloja ja pieniä kivoja liikkeitä, joiden ikkunoita voi tuijotella. Eilen poikettiin kaverini kanssa muutamaan ihan sisälle asti.
Anne's Past & Present, Liisankatu 6.
Vanhaa ja uutta sisustustavaraa sekaisin, huonekaluja, tuoksukynttilöitä, Tolix-tuoleja, maalaisromantiikkaa modernilla otteella. Liikkeen omistaja oli puhelias ja mukavanoloinen, kertoi mm. mielenkiintoisen jutun tuoleista, jotka hänen liikkeessään maksoivat puolet vähemmän kuin kierrätyskeskuksessa. Kannattaa siis poiketa!
Olkkari, Mariankatu 24.
Olkkari on pikkuinen sisustusliike, jossa kaikenlaista somaa ja hauskaa kodintekstiileistä julisteisiin, postikortteihin, koruihin, vanhoihin astioihin. Uutta ja vanhaa sekaisin täälläkin, ja ihmeteltävää olisi riittänyt pitkäksi aikaa. Hintataso oli kohtuullinen ja esillä olleet tuotteet ihania. Ihana olkkari!
Krunassa on useita vanhan tavaran liikkeitä ja antiikkikauppoja. Olisikohan puudeliperhe ollut Mariankadulla, Kaunis Arki -liikkeen ikkunassa?
Papershop, Meritullinkatu 21.
Ihana pieni Paperikauppa, jossa kauniita kortteja, julisteita, leimasinsettejä... paperitavaraa nimensä mukaisesti. Kuvassa omat ostokseni, jotka olin jo ehtinyt miettiä etukäteen, sillä aion kehystää kortit.
Muutamia muita paikkoja Krunassa, jossa käydä!
Musta höyhen, liike muuttamassa Mariankadulle.
Nasta, vintagevaatteita ja asusteita, Liisankatu 15.
Chjoko, Liisankatu 9. (suklaapuoti. en ole uskaltanut käydä, näyttää liian hyvältä!)
Kakkukeisari, Mariankatu 24. (kakkukeisarilta saa ihanaa pullaa ja leipää. Kahvilatila on tosin ihan olematon)
Play it again Sam, vintagevaatteita ja asusteita, Rauhankatu 2.
(Ulkopaikkakuntalaisille vinkkinä, että Kruununhakaan pääsee helposti: rautatieasemalta voi kävellä vaikkapa Kaisaniemen puiston läpi ja ylittää tie Varsapuistikon kohdalla tai sitten vastaavasti tulla raitiovaunuilla 3B, 9, 6 ja jäädä pois Varsapuistikon pysäkillä Kaisaniemessä, ylittää tie ja kävellä oikealle puolelle. Raitiovaunulinja 7(A&B) kulkee Krunan läpi, matkaan pääsee esim. Stockan edestä (suunta 7A). Pikkuliikkeet aukeavat klo 11-12 aikoihin, eivätkä ole auki päivittäin, joten kannattaa varmistaa etukäteen.)
Krunasta kävelimme Aleksanterinkadulle ja kohti Stockaa, mutta poikkesimme vielä Piirongissa, Aleksanterinkatu 12. Piironki myy sisustustavaraa, tyyli on aika romanttinen.
Riikinkukkoaiheinen kirjanmerkki on Piirongista. Muita värejä olivat vaaleanpunainen, vihreä ja violetti.
13 kommenttia:
Kyllä tuo Helsinki houkuttelee kovasti juurikin noilla ihanilla pikku putiikeillaan. Tosi hauskat kortit löysit ja tuo kirjanmerkki on ihastuttava!
Sinne jäi vielä vaikka minkälaisia ihania kortteja... kaikki ne olis seinälle kehystää voinut.
Tulee liian vähän käytyä noissa pienissä putiikeissa. Moniin on tosi vaikeaa mennä, kun omistaja on niin takakireänä jo valmiiksi, Krunassa tuntuisi olevan vähän leppoisampi meininki, onneksi.
Oho, nyt on pakko mennä tarkastamaan tuo paperikauppa! :)
Onhan tuo Kruna soma, tosin ihan hirmu hiljainen paikka asua. Mutta noi puiikit ovat ihguja! Varsinkin tuo Paperikauppa on pitänyt katsastaa jo hyvän aikaa.
PARAS kirjanmerkki! <3 aivan ihana.
Näyttää ihanalta! Kruununhakaa en ole vielä saanut otettua haltuun, pari kertaa olen siellä työasioissa heilunut. Pitäis tehdä lista kesäksi valloitettavista kaupunginosista!
SP: Suosittelen!
Nooruska: Jep, se on hyvä fiilistelypaikka, mut hiljaista siellä on. Ja paperikauppaa suosittelen, aika tyyristähän siellä on, mutta jotenkin niin viehättävä, että kannatuksen vuoksi pakko ostaa jotain. Tosin mä olin jo kattonu netistä etukäteen mitä ostaa ja kerran seisonu ikkunan takana ja valkannu samalla.
W: Mä en tiiä raaskinko ees käyttää sitä, oli vaan pakko silti hankkia.
AnneVee: Kyllä, niin pitäis! Mä oon sen verran uteliasta sorttia, että pyrin jalkautumaan vähän sinne ja tänne.
Kruna on helppo, kun se on pienellä alueella ja lähellä keskustaa. Ei pääse ihan hirveesti eksymään.
Isosiskoni asuu Krunassa ja minusta siellä on kiva käydä juuri noiden liikkeiden takia. Sekä tietysti systeriä moikkaamassa. :-)
Nyt mammalomalaisena sinne voisi mennä kävelemään vähän pidemmänkin lenkin joku kerta.
Oliko noita puukenkiä myös aikuisille? Ihanat!
Anzi: Krunassa on kiva kävellä ympäriinsä, jos alkaa kyllästyttää voi lähteä kotiinpäin tai keskustaan.
Peps: noi on aikuisten kengät :D!
Kivan oloisia pikkuputiikkeja. Kruna on muutenkin kaunista aluetta. :-)
Kiitos paperikauppa-vinkistä! Oon enemmän tai vähemmän aktiivisesti käyny huokailemassa tota yhden kortin pöllöprinttiä tarjottimeen painettuna, mutta kortti oikeestaan palvelis enemmän mun tarpeita. Pitää käydä kurkkaamassa, kun oon seuraavan kerran huudeilla.
desthea: niin on, kaunista siellä toki on, vähän ehkä liian rauhaisaa omaan makuun ja tähän elämänvaiheeseen. Mutta kävelyretkille ja kyläilyyn sopiva mesta :)
Sofia: tarjotin vois kans olla aika ihana! Paperikaupassa oli kyllä kaikenlaista somaa, kaikki kortit ja paperit olis voinut suoraan kehystää.
Lähetä kommentti