16.2.2011

Let there be light, let there be colour

Helmikuun puolivälin ilmassa alkaa olla jo kevään odotusta, pakkasista huolimatta. Valon määrä on selkeästi lisääntynyt. Herään aamuisin ennen kellonsoittoa ja ehdin käydä suihkussa, lukea lehteä, tiskata, keittää kahvit, ruokkia kissat, pedata sängyn ja syödä aamupalaa ENNEN kuin olin ajatellut edes herätä.

Olen ommellut kesämekkoja, vaikka ulkona ihmiset pukeutuvat vielä lämmittäviin kerroksiin.
Kaverini mustavalkoissävytteisessä kodissa huomaan ajattelevani: tänne sopisi vaaleanpunainen.

Ilostuin maaliskuun Trendin värikkyydestä. Teki mieli kirjoittaa lukijapalaute "Vihdoinkin teidän lehdessä on väriä!"














Tulevana keväänä aion käyttää montaa laukkua yhtä aikaa (helposti tehty!), pukeutua punaiseen ruutupaitaan (ja ensin hankkia sellaisen) ja haaveilla, kaiken muun lisäkis, mintunvihreästä kirjekuorilaukusta.

Aiheeseen sopivat fiilistelymusat:

12 kommenttia:

nooruska kirjoitti...

Ihania karkkivärejä! Nyt kun saisi ton Trendin hyppysiin vielä...

Oosta mutkin sitten punaista ruutupaitaa kohti, jo pitkään olen etsinyt ;-).

Senja kirjoitti...

Ihania kuvia!

tosi herkkiä ja keväisiä. :)

sulla on hyvä blogi!

http://senjalifestyle.blogspot.com/

Susa-li kirjoitti...

Rakastuin niin tuohon Mangon kisumekkoon ja säntäsinkin jo firman nettikauppaan. Mutta voi pettymystä, ainakin nettikaupassa tuo kuvan punainen mekko oli epämääräisen retro-beigekellertävä. Kurjaa harhaanjohtavaa mainontaa, jos tosiaan on niin että punaisena tuota ei ole saatavilla :(

blandad. kirjoitti...

Nooruska: sä voit lainaa multa Trendiä. Toi punaruutupaita on Monkista, ehkä sieltä sit?

Senja: kiitos, ja kiitos samoin!

Susa-li: Jep, nettikaupassa mekko on kellertävä, värinkin nimi on tobacco. Mainoskuvassa taas värisävy on paljon punertavampi (ja paremman näköinen muutenkin). Onpa ikävää ja tosiaan harhaanjohtavaa! Muutoin kisumekko ois ihana.

Roora kirjoitti...

Osaatko sanoa onko toi haalari H&M:n mainoksesta vai mistä? (:

Eveliina kirjoitti...

Viimein värejä (muttei niitä kukaan sit osta...)

Terv. Negis-pee

blandad. kirjoitti...

Roora: jeppis jepulis, Hennesiltä saa! Ja hintahan näkyy :D

Negis-Pee: minä ja muut värihipit ostetaan :)

June kirjoitti...

Oi, kisumekko ja sen seurana oleva vyö ovat nameja! Mulle ei kyllä keväthypetys oo vielä tarttunut missään mielessä. Muutaman viikon oon jo ollut Ellokselta tilaamassa paria perustoppia, mutten vaan saa aikaseksi. Toisaalta yritänkin säästellä vähät roposet Nykiä varten, luulisi sieltä löytyvän kesävaatteita :)

Saara kirjoitti...

Mä tulin kans kyttäämään noiden mahtavien haalarien myyntipaikkaa ja sehän selviskin jo, kiitti :).

Mun blogissa on muuten sulle pieni tunnustus!

Vimps kirjoitti...

En ole vielä ehtinyt lukemaan Trendiä tarkemmin, selaillut ainoastaan, ja kun tuo punavalkoinen ruutupaita lävähti lehden sivuilta verkkokalvoille, se ei enää niiltä lähtenyt.

Pakko saada!

blandad. kirjoitti...

bubblis: ehdottomasti säästät jenkkilää varten, varmasti löytyy kesävaatetta, ja halvemmalla. Kissamekko on ihana, mut ilmeisesti kuvan värit vääristää ja totuus on ihan toinen :(

midinetti: haalari on aika huippu, tosin vähä epistä laittaa Gisele malliksi... ja kiitos, kommasinkin jo sun blogiin. :)))

Vimps: Me halutaan Nooran kans myöskin ruutupaidat, voidaan kaikki hankkia tiimipaidat!!!

Vimps kirjoitti...

Tiimipaidat, ehdottomasti! Tosin tänään Monkissa eivät edes tienneet, millaisesta paidasta on kyse, eikä niitä siellä ollutkaan. Elän silti toivossa, että niitä vielä tulee...