13.4.2011

Valitusvirsi

En enää oikein tiedä miten edes aloittaa tämän Muodin huipulle -ohjelman ruotimisen, varsinkin kun kaksi edellistä jaksoa jäi oman viitseliäisyyden ja kiireiden takia välistä. Jos asia ei kiinnosta, suosittelen skippaamaan jo alkuunsa.

Seiskajaksossa suunnittelijat vierailivat Espoon modernin taiteen museossa, Emmassa ja saivat tehtäväkseen suunnitella työasun museo-oppaalle. Työvaatesuunnittelu on oma luku sinänsä, jossa pelataan hienovaraisilla yksityiskohdilla, käytettävyydellä ja kestävillä materiaaleilla. Tehtävän voitti Suvi ja kisasta tippui Mari.

 Suvin voittoisa työ


Kasijaksossa koettiin yllätyksiä, kun suunnittelijoiden piti työstää uudenlainen coctailmekko jokaiselle annetun musiikkityylin henkeen ja mallien valitsemista kankaista. Tehtävän voitti Reta ja Essi joutui lähtemään.

Retan kansanmusiikista inspiroitunut coctailmekko

Eilen nähdyssä ysijaksossa suunnittelijat pohtivat omia arvojaan eettisyyden & ekologisuuden puitteissa ja yrittivät tuoda niitä esiin streetwearin muodossa. Ensin matkattiin Taikin kirjastoon ja taustatutkimukselle sai aikaa 1,5 tuntia, mikä on ohjelman hektisessä tahdissa jo paljon se. Eurokankaassa oli aikaa 20 minuuttia ja budjetti 100€.
Oikeastaan mikään lopputuloksista ei tuonut mieleen hyvännäköistä "streettiä", joka on parhaimmillaan mielenkiintoista ja aikaansa edellä olevaa, käyttömukavaa ja omaksuttavaa. Jokainen suunnittelija joutui perustelemaan lähtökohtaansa, joka ei avautunut etukäteen tuomaristolle. Voiton vei, jälleen kerran onnistuneesti, Linda, joka alkaa olla oikeastaan ohjelman ainoa toivo. Lähtöpassit annettiin Suville, jonka asu oli kieltämättä aikamoista suttua, vaikka sisälsi hyvännäköistä ruutukuosia, jota käytetään paljonkin streetwearin piirissä. 

Lainaan tähän pätkän Facebookissa käydystä keskustelusta, johon ystäväni kommentoi mielestäni osuvasti niinkin typerää omaa statuspäivitystäni kuin "siis mä en kestä tota Muodin huipulle ohjelmaa".


"...suunnittelutyötä viihteen ehdoilla. Lähtökohta kai sekin, mut kenen etuja se palvelee? Suunnittelija saa typeriä, väkisinväännettyjä tehtävänantoja joissa ei oikeesti pääse toteuttaan sitä parhainta suunnitteluosaamista, lopputuloksena hutastuja tekeleitä, jotka sitten jurytetaan käsittämättömällä epäjohdonmukaisella epäammattimaisella tavalla. Lopputuloksena huono viihdeohjelma jossa sekä suunnittelijat että tuomaristo saadaan näyttään typeriltä askartelijoilta ja tyhjänjauhajilta. Jos lähtökohtana olis oikeesti kunnianhimoinen suunnittelutyön tekeminen, se olis varmasti ihan taviskatsojillekin mielenkiintonen kurkistus oikeeseen suunnittelutyöhön. Itse kun en esim. osaa kaavottaa vaatteita, niin musta olis HIENOA päästä näkeen kun suunnittelija luonnoksista lähtee kaavottaan asua, minkälaisten työvaiheiden kautta päädytään lopputulokseen ja miten ajatukset prosessin edetessä jäsentyy. Jos ohjelman tarkoituksena on tuoda katsojien kotiin viikottainen catwalk-muotinäytös, niin hyvin kauas jäädään tästäkin. Yhden päivän aikana tempastuilla nyhjää-tyhjästä-räteillä ei saada aikaan muotinäytöstä eikä töistä saa tv:n kautta kokonaiskuvaa, koska ruudussa näkyy vain lyhyitä leikkauksia mallin meikeistä, kampauksesta ja yksittäisiä välähdyksiä eri puolilta asua."

En osaa asiaa paremmin tiivistää. Oikeastaan lähes jokaista tehtävää on vaivannut yhden tai monen samanaikaisen tekijän puute: joko liian vähän aikaa vaadittuun tehtävään, huonot materiaalit tai epäoikeudenmukainen tuomarointi, jossa selvästi suositaan viihdeohjelman tekemisen kannalta mielenkiintoisia tyyppejä, mutta joiden osaaminen näyttää olevan toistaitoista. Selittämällä pääsee pitkälle, eikä kunnollista kritiikkiä anneta. Ymmärrän, että kyseessä on myös viihdeohjelmaformaatti, jota tuotetaan tiettyjen rajojen puitteissa, mutta silti välillä surkuttelen sitä, kuinka köykäinen kuva vaatesuunnittelijan työstä ohjelman kautta välittyy. Hetkittäisiä kohokohtia toki löytyy ja varmasti kisaajissa on potentiaalia, mutta se ei vain pääse esille niin hyvin kuin ehkä voisi.


kuvat MTV3

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiivistettynä yksi jakso:

Leni valittaa kuinka Reta on vieläkin jatkossa.

Tehtävänanto "tällä kertaa aikataulu on erityisen ripeä"

Leni valittaa, kuinka Reta poimii ideansa suoraan hänen ja muiden suunnittelijoiden edellisistä töistä.

Kuvataan vain paria suunnittelijaa työn touhussa

Mentori tulee arvostelemaan kilpailijoiden töitä, Leni valittaa, että mentoroinnista ei ole hyötyä, kun häntä vain lytätään.

Kiirekiire lavalle

Catwalk, Jaakko Selin nyrpistelee kulmiaan.

Hiillostus, Jussi kertoo mutkikkaan tarinan pukunsa takaa.

Ohjelmasta tippuu kilpailija, jonka on voinut arvata tipahtavan koko ohjelman ajan ruutuajan ja työn tason perusteella.

Vimps kirjoitti...

Ananyymin kommenttiin ei ole mitään lisättävää; noinhan se menee. Aina, argh. Tää kausi on niin tylsääää!