Do you want to hear about the deal that I'm making? You, it's you and me.

Viikkoon on taas mahtunut kaikenlaista. Iloa ja surua, tylsyyttä ja jännitystä. Kinastelua ja sopimista. Isoja tunteita. Lattea puistonpenkillä ja suodatinkahvia kahvilassa kera uhkean juustokakun. Entisen ja nykyisen elämän kohtaamista. Falafeleja ja okraa. Visiitti Espooseen. Valtavasti kävelyä, kesäkauden ensimmäiset rakot ja totaalisen uupuneet jalat. Sushilounas. Ja jäätelöä: rommi-rusinaa, lime-jogurttia ja mango-melonia. 

Maanantaina sain suru-uutisen erään henkilön poismenosta. Hän oli sairas ja iäkäskin, mutta silti uutinen kosketti ja suretti kovasti, sillä kyseinen henkilö edusti itselleni hienoa esimerkkiä siitä, miten voi elää ihanaa elämää jonkinlaisten perusnormien ulkopuolella. Oma elämä, rakas ja tärkeä. Ajatuksia herättävä. Omat valinnat, omat polut, oma suunta. Joskus hukassa, joskus niin kohdillaan. Näinhän sen pitäisikin mennä.

 

 

Kuluneella viikolla olen ihmetellyt elämää sen kaikessa kummallisuudessaan, eipä tässä oikein muuta osaa sanoa. Olen kaivanut kesävaatteita esiin vinttikomeron uumenista ja todennut, että muutamille uudemmille jutuille on tarvetta. Posti toi myös jokin aika sitten Divaani-lehden tilaajalahjan ja vintiltä löytyi unohduksissa ollut pitsihuivi.

Kiitos ihanan tyttöjen vapun olen löytänyt myös Kate Bushin. Ja itkenyt valtoimenaan laulunsanoja, jotka kiteyttävät jotain niin henkilökohtaista tunnekouhuntaa, jota käyn läpi.

EDIT:// Kaarina Kaikkosen teos Elämänpolkuja Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulmassa, Ruttopuiston reunassa.