Eksyinpä perjantaina sattumalta Espalle ja Marimekon 60-vuotisnäytökseen. Ilma oli mitä ihanin ja muutenkin puitteet aivan mahtavat marimekkomaiselle näytökselle, jota seuraamaan oli tullut kaikenikäistä porukkaa. Lava oli koristeltu kauniisti kukkasin ja ympärillä oleva, kevääseen heräävä luonto urbaanissa ympäristössä loi hienon tunnelman: tällaiseen ympäristöön soisi tuotavan enemmänkin muotia ihasteltavaksi.
Marimekon yleisönäytösten paras puoli on nimenomaan siinä, että ne ovat kaikelle kansalle avoimia. Mikään elämää suurempi muotielämys ei tämäkään näytös ollut ja muutamat esitellyistä asukokonaisuuksista olivat jopa vähän tylsiä. Toivoisin enemmän asusteiden käyttöä ja revittelyä asukokonaisuuksissa, jotta katsoja sai kokea myös vähän jotain uutta. Itse pidin eniten juuri loppupään kesämekoista, koska malleja oli stailattu kauniisti kukkaseppelein ja -köynnöksin. Vuodestaan toiseen Marimekon kevätnäytös jaksaa kuitenkin kiinnostaa ja selkeästi sitä tullaan varta vasten katsomaan. Näytösvaatevalinnoissa otetaan huomioon kaupallisesti kiinnostavat jutut ja yleisöä kosiskellen mukana on aina niin lapsimalleja kuin vähän iäkkäämpiä daameja. Tämänkertaisen näytöksen parhaimpia malleja olivatkin juuri ne keski-ikäiset naiset, niin kauniita ja tyylikkäitä naisia että.
Kansa sai todellakin sirkushuveja, nimittäin paikanpäällä jaettiin Aino -jäätelöpurtiloita. Pakkauskoko oli vähän liian suuri, vaikka itse jätski hyvältä maistuikin. Kaunis ilma, muotinäytös ja ilmaista jätskiä - ei voi valittaa. Ilmapiiri oli kaikinpuolinen hyväntuulinen ja mukava.
Ei muuten liene ylläri, että yleisön joukosta pystyi bongailemaan Marimekon tuotteita sieltä täältä ja varsinkin perinteisiä olkalaukkuja näkyi vähän joka toisella. Suomalaiset tuntuvat todellakin rakastavan Marimekkoaan ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti