Never let me go

Silloin tällöin tulee nähtyä elokuvia, jotka jäävät mieleen pyörimään useammaksi päiväksi. Niiden tunnelmasta ja tarinasta on vaikeaa päästää irti. Ole luonani aina (Never let me go) on yksi sellaisista. Elokuva perustuu Kazuo Ishiguron romaaniin ja ohjauksesta vastaa Mark Romanek. Kyseessä on tuore elokuva, joten yritän olla pilaamatta juonenkäänteitä sen enempää. Parhaimmillaan se on, kun tarinasta ei tiedä liikaa etukäteen.

Ystävykset Kathy H (Carey Mulligan), Ruth (Keira Knightley) ja Tommy (Andrew Garfield) kasvavat Hailshamin sisäoppilaitoksessa. He ovat erityislaatuisia lapsia, mutta heidän erityislaatuisuutensa on salaisuus. Arkirutiinit tehdään tietyn kaavan mukaan eikä kukaan uskalla eikä halua poistua sisäoppilaitoksen aidan ulkopuolelle. Lasten tulevaisuus on päätetty heidän puolestaan eikä kukaan edes kapinoi vastaan. Sitä miten lapset ovat Hailshamiin päätyneet ei kerrota, mutta kaiketi he ovat olleet siellä aina tai ainakin suuren osan elämästään. Hailshamisssa harjoitellaan erityistaitoja kuten mm. kahvilassa käyntiä normaalin opiskelun lisäksi. Yksi opiskelun kohokohdista on saada piirroksiaan Madame Marie-Clauden Galleriaan, jolla todistetaan lasten erityislaatuisuutta. Toinen kohokohta on myyntitapahtuma, josta lapset voivat ostaa rahakkeilla itselleen jotain pientä. Yksi elokuvan pysäyttävimmistä kohtauksista on, kun opettajatar Miss Lucy kertoo mitä lapset voivat odottaa tulevaisuudeltaan, jotta he voisivat elää kunniallista elämää. Elokuvan rankan perustarinan ohella kulkee myös ystävysten välinen kolmiodraama - vaikka tulevaisuus onkin päätetty ennalta, eivät Kathy, Ruth ja Tommy välty elämän peruskysymyksiltä: rakkaus, petos, mustasukkaisuus ja lopulta toivo.

Elokuvan ohjaus ja kuvaus on kaunista, viipyilevää ja rauhallista. Englantilaista luontoa kuvataan paljon. Tuntuu kuin elättäisiin koko ajan myöhäistä kesän ja alkavan syksyn taitekohtaa. Värit ovat pehmeitä, kellertäviä ja vaaleita. Puvustus on sovitettu kokonaiseen sävymaailmaan ja se on klassisen ajatonta, mutta hieman ankeaa ja persoonatonta. Kokonaisuus istuu kuitenkin elokuvan tarinaan upealla tavalla, jota on vaikeaa määritellä ilman, että kertoisi tarinasta paljastamatta olennaista.

Tarina on erittäin mielenkiintoinen ja saa uteliaaksi alkuperäisteosta kohtaan, vaikka Kazuo Ishiguron kirjaa väitetäänkin pikaisen googlauksen tuloksena raskaaksi ja vaikeaksi. Elokuvan tematiikka on kyllä hyvin raskasta ja surullista, mutta lopulta yllättävän todellista. Mitä jos elämältä ei olekaan odottaa mitään muuta kuin ennalta päätettyä? Miltä tuntuu seurata sivusta muiden elämää ja tuntea olevansa olemassa vain muita varten? Kun oma elämä on vain loputonta odottamista ja ajan kuluttamista ennen väistämätöntä, onko ihme jos alistuu eikä edes osaa kapinoida vastaan. Ja lopullinen kysymys on, mitä Kathy, Tommy ja Ruth oikeastaan ovat?

 

Carey Mulligan on Kathy H:n roolissa ihastuttava. Mulliganista on vain pakko pitää, hän vaikuttaa niin sydämelliseltä, suloiselta ja älykkäältä. Hän tekee surullisen alistuvan roolinsa vahvasti ja herkästi. Keira Knightley on Ruthin roolissa ärsyttävä, mutta inhimillinen tyttö, joka kyseenalaistaa ystävyksistä eniten heidän elämänsä tarkoitusta. Andrew Garfield on kömpelö ja hieman sisäänpäinkääntynyt Tommy, joka tukahduttaa raivonsa sisälleen eikä tunnu omaavan omaa tahtoa vasta kuin elokuvan loppumetreillä. Yksi elokuvan kiinnostavimmista piirteistä on juuri roolihahmojen alistuminen, jota on hetkittäin jopa vaikeaa ymmärtää.

Suosittelen elokuvaa kaikille. Aihe on raskas ja surullinen, mutta elokuva herättää ajatuksia ja on kaikesta huolimatta kaunis.

kuvat googlen kuvahaku