4.5.2011

Twist, tango and shout

Törmäsin jollain yksistä nettiseikkailuistani taas kerran Twist & Tango -merkkiin. Muutamat tämän kevät/kesän tuotteet näyttivät niin hyviltä, että päätin ottaa asian tarkempaan käsittelyyn.


 Peruskivoja kesämekkoja/tunikoita

 Reipasta ja raikasta raitaa, kiepsuneule on ihana!





















Haalarissa ja tunikamekossa voi väljyyttä säätää nyörikujien avulla



Raitamekossa on hyvät värit ja heppatunika on aivan ihana!

Muistin kirjoittaneeni kyseisestä merkistä aiemminkin - ja muistin myös, että silloinen mallisto oli jotenkin spesiaalimman oloinen. Blogiarkiston kaiveleminen palautti mieleeni, kuinka kovasti tykkäsin tuosta parin vuoden takaisesta syysmallistosta, mutta tämä kevät/kesä ei nostattanut fiiliksiä niin korkealla. Monet Twist & Tangon nettikaupassa esillä olevista vaatteista näyttävät aika peruskauralta ja yhtenäistävä idea tuntuu puuttuvan. On oikeasti tosi sääli, että niin moni keskihintainen merkki tuntuu lähtevän tähän nykyiseen "kilpavarusteluun" mukaan. Jos yksi myy jättimäärät jotain hyvää tuotetta, tekevät kohti kaikki vastaavan tuotteen perässä. Myyntiin halutaan jopa viikoittain jotain "uutta" joka lopulta on sitä samaa bulkkia, mitä kaikilla muillakin. Mutta sehän on sitä bisnestä, että kasvetaan koko ajan.

No, joka tapauksessa Twist & Tangolla on hyviä ja persoonallisiakin tuotteita, jotka tekevät merkistä kuitenkin mielenkiintoisen ja haluttavan. Harmi ettei tuota heppakuosia ole viljelty enempää, se tuo mieleeni yhden lempikirjoistani, Astrid Lingrenin Mio poikani Mion ja toimisi takuulla useammassa eri sävyssä. Ihana. Mutta näin sinisenä se tuo mieleeni myös ihanan Nooran.


P.s. Miksi oman blogiarkiston kaivelu tuottaa aina niin syvää häpeää? :D

Ei kommentteja: