21.6.2011

I need to shake it

Teininä tykkäsin kovasti kynsilakoista ja ne olivat silloin myös kovasti "muodissa". Asettelin putelit kirjahyllyn reunaan rivistöön ja ihastelin niitä. Goottivioletista kynsilakasta vanha mummoni totesi kerran "eiks punanen ois olt parempaa?" Sittemmin menikin taas kymmenisin vuotta, että aloin innostua uudestaan kynsilakoista ja ylipäätään muistakin kuin mustasta ja erilaisista pinkki- ja punasävyistä.


Rimmelin piparminttu-lakka on Sokokselta. Se on saanut paljon kehuja ja kestää myös hyvänä pitkään, vaikka yleensä kynsilakkani alkavat hilseillä jo päivässä tai parissa. Jordanan Pop art-lakat ovat taas tuliaisia New Yorkista: niissä on ohut sivellin, joten lakat sopivat erityisesti koristeluun. Myös nämä kestävät tosi hyvin.

 Ystävä oli valinnut Jordanan lakkojen sävyt juuri minulle sopiviksi nimien perusteella! Oiiijjj!

Kaveripiirissäni jakaudutaan muuten kynsien lakkaamisessa kahteen leiriin:
1) kynnet lakataan mahdollisimman nopeasti, esim. metrossa, bussissa, bileissä tai ravintolassa ruokaa odotellessa. Kotonakaan kynsien lakkailuun ei aikaa kulu kuin 1-5 minuuttia.
2) kynsien lakkaamiseen varataan tyyliin koko ilta ja se tehdään pieteetillä, esimerkiksi telkkarin katselun lomassa.

Itse kuuluun ykkösryhmään, tosin veikkaan että kakkosryhmän lakat kestävät pidempään.


Sitten muutamia tämän hetken lempikoruja: isot sormukset H&M, paitsi "röpelöinen" Gina Tricot. Tämän hetken lempparikorvikset ovat hopeanhohtoiset Iberon pallurat, jotka sain yllätyslahjana Milttonin pressipäivänä. Setissä oli kahdet, toiset vähän isommat ja toiset pienemmät. Sydänriipus on jonkun lehden mukana tullut tilaajalahja viime vuodelta, alun nyrpistelyn jälkeen opin tykkäämään siitä kovasti.
Kuvissa näkyvät napit ovat myös tuliaisia New Yorkista, ovat (muistaakseni) kirppikseltä Williamsburgista!

Sain tosiaan muutama viikko sitten Nivean uutuusdeodorantteja testattavaksi ja lupasin kommentoida niitä myöhemmin. Olen käyttänyt kumpaakin versiota ja ei näistä kyllä jää vaaleita tahroja mustiin vaatteisiin eikä toisaalta kellastumia vaaleisiin. Pidän erilaisista tuoksuista ja näiden tuoksu on hyvä, sopivan raikas ja puhdas, ei kuitenkaan liian voimakas. Aluksi meni muutama päivä, että kainaloni "tottuivat" uuteen merkkiin ja tuote alkoi selkeästi toimia paremmin, kun vain sinnikkäästi jatkoin käyttöä. Yleensä käytän lähinnä roll-oneja, mutta tämän sarjan spray-versiosta iso plussa! Minkäänlaista pistelyä tai epämiellyttävää tunnetta ei näistä myöskään tullut, joten myös hellävaraisuus-lupaus täyttyy. Voisin suositella tätä erityisesti niille, jotka vaihtavat vaatteita useamman kerran päivässä.

(Luen mielenkiinnolla erilaisista kosmetiikoista, vaikka mikään "harrastelija" en todellakaan ole. Deodoranttien haittavaikutuksista ja luonnonmukaisista vaihtoehdoista olen lukenut jos jonkinlaista kantaa. Henkilökohtaisesti suosittelen aina välillä pitämään "välipäiviä" ja antaa kainaloiden vähän levähtää, tosin talvella se on vähän helpompaa kuin näin kesäaikaan.)
 

3 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Ootko päässy kokeileen tota roll-oniakin? :) Oon iteki miettiny noiden kokeilemista, varsinki kun nyt tiedän, ettei keltaiset läikät tulekaan hikoilusta vaan deon + hien(?) yhteisvaikutuksesta. Nimim. liian monet valkoiset paidat pilannut. -.-'

blandad. kirjoitti...

Vika: Juu, oon kokeillut nimenomaisesti molempia ja vaikutus on ollut samanmoinen kummassakin versiossa. Toki tuo deon+hien vaikutus on myös yksilöllistä, mutta sinällänsä tuo ei nyt niin paljon maksa etteikö kannattaisi kokeilla?

Desthea kirjoitti...

On ollu tarkotus hankkia tota deodoranttia (käytän Niveaa muutenki) mut oon toistaseks metsästäny vasta jostain halpamarketeista enkä oo löytäny, niiden valikoimiin taitaa uutuudet tulla hieman jälkijunassa.. x)

Inhoan lakata kynsiä kiireessä koska kolhin ne sit aina heti johonkin, mutta aika usein se kuitenkin tohon kiireessä soheltamiseen menee.. x) Yks hyvä konsti on lakata kynnet ennen ku asettuu tietokoneelle vaikka tekemään blogikierrosta tms., sillon lakat ehtii yleensä kuivua aika rauhassa. :-)