Tuhat loistavaa aurinkoa

Rakastin Khaled Hosseinin Leijapoikaa, joten Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut lukulistallani jo pitkään. 

Kuten Leijapoikakin, on tämäkin teos erittäin mukaansatempaava tarina, jonka luin läpi vain muutamassa päivässä. Hosseinilla on kyky kirjoittaa tiivistä tekstiä, jossa ei sorruta liikaan kerronnalliseen kikkailuun vaikka hän kuvaileekin asioita ja ympäristöä kauniilla tavalla. Hosseini kuvaa myös afgaanikulttuuria runsaasti ja kunnioittavasti, kertoen länsimaiselle lukijalle jotain muutakin kuin median välittämää kuvaa sodista, väkivaltaisuuksista ja uskonnon siivittämän  hirmuvallan alaisena elämisestä.

"Mariam tuli suureen puistoon, jossa risteili sorateitä, ja pysähtyi soikean lammen luona. Täynnä ihmetystä hän siveli kauniita marmorihevosia, jotka seisoivat lammen partaalla ja tuijottivat veteen sameilla silmillään. Hän tarkkaili poikajoukkoa, joka työnsi paperiveneitä veteen. Joka puolella oli kukkia: tulppaaneja, liljoja ja petunioita terälehdet auringonvaloa tulvillaan. Ihmisiä asteli sorateillä ja istui penkeillä siemailemassa teetä."

Tuhat loistavaa aurinkoa kertoo kahden naisen tarinaa sotien runtelemassa Afganistanissa. Mariam syntyy 1959 isättömänä ja viettää lapsuutensa äitinsä kanssa pienessä mökissä ja sen suljetussa ympäristössä. Elämää varjostaa häpeä ja äidin sairaus, joita vastaan toiveikas Mariam eräänä päivänä asettuu. Seuraamukset ovat kohtalokkaat ja 15-vuotias tyttö naitetaan häntä kolmekymmentä vuotta itseään vanhemmalle Rashidille. Seuraa muutto kauas kotiseudulta, Kabuliin, jossa aukeaa uudenlainen elämä. Rashid pakottaa Mariamin burqan alle, jonne onkin hyvä kätkeä elämänmittainen häpeä, kipeät mustelmat ja suru lapsettomuudesta.

Laila syntyy huhtikuun vallankaappausyönä 1978, täysin erilaisissa olosuhteissa ja perheeseen, jossa arvostetaan koulutusta ja Afganistanin itsenäisyyttä. Laila on kaunis ja hänen hiuksensa ovat poikkeuksellisen vaaleat. Lailan lapsuus on onnellinen ja hänen isoin turvansa on ystävänsä Tariq. Surullisten sattumusten seuraamana Laila tulee petetyksi ja hänestä tulee Rashidin toinen vaimo. Koettelemusten kautta Mariamista ja Lailan välille kasvaa vahva ystävyys, jonka avulla he selviävät vaikka elämää vaikeuttavat Rashidin väkivaltaisuus ja naisen alati heikkenevä yhteiskunnallinen asema. Toinen uhrautuu toisen puolesta, vaikka viimeiseen asti.

Tuhat loistavaa aurinkoa on rankka ja surullinen tarina. Kuten Leijapojassakin, eläydyin tarinaan intensiivisesti ja koin tarinan surut raskaasti. Tuhat loistavaa aurinkoa sijoittuu kuitenkin pitkälti lähihistoriaan, enkä voinut olla ajattelematta, missä minä olen ollut ja mitä tehnyt sillä välin, kun Afganistanin naiset ovat kulkeneet burqissaan vailla lähes minkäälaisia ihmisoikeuksia. Tarina on fiktiota, mutta Afganistanin historia raakaa totta.

"Naiset huomio: Te pysytte kotonanne kaikkina vuorokauden aikoina.-- Jos menette ulos, teillä täytyy olla mukananne mahram, miespuolinen sukulainen. Jos teidät tavataan kulkemasta yksin kadulla, teidät piestään ja lähetään kotiin. Te ette saa missään tapauksessa näyttää kasvojanne. Te peitätte itsenne burqalla ulos mennessänne.--Kosmetiikka on kielletty. Korut on kielletty.-- Te ette puhu ellei teitä puhutella.-- Tyttöjä kielletään käymästä koulua. Kaikki tyttöjen koulut suljetaan välittömästi. Naisia kielletään tekemästä työtä--.

Kuunnelkaa. Kuunnelkaa tarkoin. Totelkaa."

Tuhat loistavaa aurinkoa on kuitenkin erittäin hieno teos. Se valottaa arkipäiväisestä näkökulmasta Afganistanin poliittisia käänteitä ja miten maata runnotaan sotien alla. Ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä, odottaa ja toivoa - ennenkaikkea selviytyä. Vaikeuksien alla on kuitenkin rohkeutta ja iloa. Juodaan kannullinen chaita ja syödään halvaa tähtitaivaan alla. Nauretaan ja iloitaan, salaa, mutta kuitenkin. Jos jokin onkin kiellettyä, se ei tarkoita sitä etteikö sitä kuitenkin olisi saatavilla. Länsimainen media usein heristää syyttelevää sormeaan islamin suuntaan, vaikka tavallisten ihmisten keskuudessa uskonto nähdään myös voimavarana jokapäiväisessä elämässä. Uskontoa käytetään poliittisen valtapelin välineenä ja sen nimissä tehdään hirveitä tekoja. Ihmisiä alistetaan, mutta se ei tarkoita sitä että he alistuisivat totaalisesti. Elämänjano on vahva ja voimakas ja lopulta se on asia, joka vie ihmisiä eteenpäin.

 Suosittelen lukemaan ensin Leijapojan, se selkeästi helpottaa hahmottamaan Hosseinin tyyliä ja tapaa kertoa. Toisaalta ennakkoluuloton lukija tarttuu tähänkin tarinaan rohkeasti.