Kolmas päivä kesätöitä takana ja olo on hieman väsähtänyt. Aikaiseen herätykseen pitää vielä vähän totutella. Itse duuni on kuitenkin mukavaa ja sitä on paljon - ja nyt ollaan jo päästy hyvin vauhtiin ettei tarvitse enää pyöritellä peukkuja. Kyseessä on elämäni eka toimistoduuni, siis siinä mielessä että käsitellään papereita ja dataa ja vaihteeksi se tuntuu jopa piristävältä.
Ensimmäisenä työpäivänä iski pienoinen ahdinko: miten sinne pitää pukeutua? Onneksi epämuodollisuus on pop, eikä oranssi mekkoni herättänyt mitenkään pahennusta. "Farrah"-mekko ansaitsee muutenkin erityismaininnan: löysin sen ajelehtimasta yksinäisenä Gina Tricotin alesta muutama viikko sitten ja poimin sen matkaan.
kuvan googlasin
Oma mekkoni istuu vähän napakammin kuin kuvassa, vyötärökohta jää ylemmäksi, mutta se on tosi kiva myös niin. Helma on takaa pidempi, joka on hauska ja toimiva yksityiskohta. Väri on voimakkaan oranssi. Mekkoa saa asustettua eri tavalla, joten olen jo ehtinyt tykästyä siihen kovasti. Oranssi tykkää muuten kummasti tummanruskeasta ja tämän mekon kanssa haluaisin aina pukea jotain leopardia :D
Hankin viime viikolla alennuksesta myös kukkatennarit. Olen ostanut tänä kesänä varmaan viidet tennarit ja kaikki ovat olleet suuria pettymyksiä. Pohjat kuluvat puhki tai sitten kangas repeää jostain kohtaa. Olen kokeillut ostaa yhtä isompaa kokoakin, mutta silti aina joku mättää. Turhauttaa kovin, koska Converset kestivät kuitenkin pari vuotta reilua ja rankkaa käyttöä... ehkä se tosiaan on niin, että halpaa ei vaan kannata ostaa. Kukkatennarit olkoon tämän kesän viimeiset, en aseta niille kovin suuria toiveita kestävyyden suhteen vaikka kovin somat ovatkin.
Ai niin. Uudistin blogin ulkoasua. Olin kovin kiintynyt mustiin sivuosioihin mutta kyllästyin siihen että netin jumittaessa ne "notkahtivat" rumasti paikalleen. Uusi banneri syntyi viidessä minuutissa, sillä lailla sopivasti suunnittelematta. Jos joku koodausnero osaa kertoa, miten saan nettilinkkien alleviivaustoiminnon poistettua käytöstä, olen tosi kiitollinen! Pitäisi selkeästi uudistua useammin!
Sitten vielä päivän musat kehiin: jostain syystä symppaan Nordinin sisaruksia, Reino on jotenkin liikkis ja tässä biisissä on ihanan kesäinen fiilis
Sitten vielä päivän musat kehiin: jostain syystä symppaan Nordinin sisaruksia, Reino on jotenkin liikkis ja tässä biisissä on ihanan kesäinen fiilis
4 kommenttia:
Alleviivauksen saat pois Bloggerin mallin suunnittelutyökalulla. Sieltä lisäasetukset ja lisää CSS. Kirjoita koodi:
a {text-decoration:none;}
Apua, aivan ihana mekko! Ja väri!
Mulle ja! Onko tuo minkä pituinen?
Mulla on taas kaikessa tohinassa (blogittomuudessa) mennyt ohi kesätöiden saanti, onnea! :)
Ja blogin uusi bannerikin on söpöys.
Vaikka oranssi ei ole mun lempiväri (silti olen uusimmassa postauksessani pukeutunut oranssiin...), niin leopardi sopii sen kanssa todellakin tymäkästi! Olis kiva, jos laittaisit jonkun asukuvan tänne tai edes yksityiskohdan, miten oranssi rakastaa leoa tai jotain.
Musiikista vielä - meillä näyttää olevan jatkuvasti yhteisiä makumieltymyksiä; tykkään nimittäin sekä Reino Nordinista (ja etenkin tästä biisistä! ...ja nyt se alkoi vielä radiossakin, hah!) että tuoreemmassa postauksessa kirjoittamastasi Amy Winehousesta.
PS. Blogin uusi ulkoasu on ihana! Munkin on pitänyt uusia se jo jotain kohta vuosi sitten, gaah.
Lähetä kommentti