Sovitus

Sovitus (Atonement 2008) on upea elokuva: kerronnan ja visuaalisuuden yhdistelmä on loistava ja tarina on uskomattoman hieno, vaikkakin kovin surullinen. Rakastan elokuvan alkupuolta, tukahduttavan helteinen englantilainen maaseutu on kuvattu käsinkosketeltavasti ja Brionyn kirjoitusvimmaa kuvastava kirjoituskoneen nakutus on uhkeaa äänimaailmaa. En erityisemmin pidä Keira Knightleysta näyttelijänä, mutta Sovituksessa hän tekee hyvän roolin. Elokuvan todellinen tähti, ainakin minulle, on ihana James McAvoy Robbiena.

Sovitus perustuu Ian McEwanin samannimiseen romaaniin ja halusin lukea sen ja nähdä, miten tarina on alunperin rakennettu kirjamuodossa.

Sovituksen pääroolit jakautuvat Tallisin sisaruksille, kirjan alussa 13-vuotiaalle Brionylle ja kymmenisen vuotta vanhemmalle Cecilialle sekä Tallisien siivoojan pojalle, Robbie Turnerille. On kuuma ja helteinen päivä, Briony valmistelee kirjoittamansa näytelmänsä esitystä. Cecilia ja Robbie ovat toisilleen etäiset, mutta samalla tutut, ja tuon yhden kuuman päivän aikana he tajuavat tunteidensa todellisen merkityksen. Briony todistaa välikohtauksen Cecilian ja Robbien välillä ja eikä ymmärrä näkemästään muuta, kuin että on olemassa jännittävä aikuisten maailma joka ei ole hänelle vielä avoin. Saman päivän iltana tapahtumat johtavat sattumuksien kautta lopulta siihen, että Briony tekee kohtalokkaan erehdyksen, jonka seurauksia hän joutuu kantamaan mukanaan loppuikäänsä.

" Cecilia kuljetti kättään pitkin vaatepuille ripustettua henkilöhistoriaansa, lyhyttä henkilökohtaisen maun kronikkaansa. Siinä olivat hänen teinivuosiensa tyttömäiset mekot, jotka nyt lerppuivat naurettavan sukupuolettoman näköisinä henkareillaan, mutta hän ei silti hennonut heittää niitä poiskaan, ei vaikka yhdessä oli viinitahroja ja toisessa hänen ensimmäisen savukkeensa polttama reikä. Siinä oli puku, jossa ensimmäiset hentoiset merkit olkatoppauksista, ja sen jälkeen muita, rotevampia ja itsevarmempia vaatteita, isosiskoja jotka karistivat kannoiltaan poikatyttövuodet, löysivät jälleen vyötärön ja muut kurvit, antoivat helman laskeutua itseriittoisen piittaamattomina miesten toiveista. Uusin ja paras vaate - hän oli ostanut sen loppututkintoa juhlistaakseen ennen kuin tiesi mitään surkeasta arvosanastaan - oli tummanvihreä ja tyköistuva vinosti leikattu avoselkäinen iltapuku, jossa oli nauhakiinnitys niskan takana. "

Sovitusta kuvataan kirjan takakannen tekstissä "elämän sattumanvaraisuuden tumma kuvaus" ja se onkin hienosti sanottu. Se on myös erittäin kauniisti kirjoitettua kieltä, McEwan käyttää upeita kielikuvia ja teksti soljuaa eteenpäin. Toisaalta siihen myös pitää keskittyä paikoitellen hyvinkin tarkasti, vähän kuin ymmärtääkseen kokonaisuuden. Alkuperäiskielellä teos olisi kaiketi ollut vielä sykähdyttävämpi lukukokemus, mutta pidin myös suomennettua versiota onnistuneena. Tarina on rakennettu kahteen osaan, joka lopulta jakautuu kolmanneksi. On olemassa se mitä on tapahtunut ja se mitä olisi voinut tapahtua.

Niin kirja kuin elokuvakin saa pohtimaan ihmisenä olemisen perimmäisiä kysymyksiä ja elämän sattumanvaraisuutta. Pienet heilahduksetkin voivat muuttaa elämän kulkua ja joillain asioilla on suurempi merkitys kuin lopulta ymmärrämmekään. Ensin koko elämä tuntuu olevan edessä ja vähän ajan kuluttua kaikki onkin ihan toisin. Joitakin virheitä ei voi koskaan korjata, Sovituksen tarinassa kohtaloon puuttuu myös alkava sota, joka pakottaa ihmisten henkilökohtaiset elämät sivuummalle. Elokuva on erittäin uskollinen kirjalle, vain loppua on selkeästi dramatisoitu elokuvaa varten. Suosittelen lämpimästi molempia versioita.

p.s. hel-lo James!

kuvat googlen kuvahausta