18.9.2011

Habitare 2011

Kävipä niin iloisesti, että pääsin eilen Habitareen ja ihan ilmaiseksi, kun ystävällä oli ilmaislippuja. Pidin näistä messuista, esillä tuntui olevan pitkästä aikaa jotain "uutta". Isojen trendien läsnäolo näkyi vahvasti, mutta toisaalta se kuuluu olennaisesti messujen henkeen.




 Kyamkin osastolla oli mielenkiintoisia ja nuorekkaita juttuja.

 kevyt, mutta vahvasti mielenkiintoinen tilanjakaja

 värikkäitä kuoseja

Esillä oli paljon raakapuuta. Käsittelemätöntä tai kevyesti käsiteltyä puuta, jonka tarkoituksena oli näyttää nimenomaisesti puulta. Skarppeja ja yksinkertaisia linjoja, mutta myös organisen soljuvia muotoja. Paljon mustavalkoista, harmaan sävyjä, mutta myös lämpimiä ja kirkkaita värejä. Kuosit olivat reippaita, leikitteliviä ja iloisia. Homing eli kotoilu on noussut selkeästi tosi isoksi jutuksi, kuten siihen liittyvät ekologisuus, käsityöt ja puutarhanhoito. Tiloista pyritään saamaan kutsuvia, mukavia, rauhoittavia - mutta myös kauniita ja toimivia. Yleisilme oli yllättävän raikas ja muutamia vuosia sitten jyllännyt barokkihenkisyys jykevine koukerokuosineen ja kiiltävine pintoineen oli väistynyt tyystin luonnonläheisemmän ja mattapintaisemmin ilmeen tieltä. 

 Ihanan kutsuva messutila. Vähäeleisyydellä oli saatu aikaan kaunis ja harmoninen kokonaisuus, mutta samalla tosi mielenkiintoinen. Ihana!


 Finlaysonin reippaita värejä ja moderneja kuoseja.



Pidin esimerkiksi Iittalan osastosta, joka oli harmoninen ja kevyt, mutta samalla kaunis. Astiat ja esineet pääsivät neutraalissa ympäristössä hienosti esille ja klassikkotuotteet näyttivät vahvuuteensa. Harmaa puupinta näytti tyylikkäältä ja raikkaalta, fiilis on jotenkin kesämökkimäinen mutta hyvällä tavalla.

Tapettipinta näyttää jättisuurelta älppärihyllyköltä. Pistaasinvihreä on vaihteeksi piristävä sisustusväri!

 Luonnonläheisiä kuva-aiheita pinnoissa


 Jukka Rintalan kodinmallistoa ja muotipiirroksia.

 Hauska lipasto

Trash design -näyttelyosastolle oli koottu kierrätyshengessä toteutettuja teoksia, käyttöesineitä ja huonekaluja. Osaston tuottajina toimivat Isa Kukkapuro-Enbom ja Henrik Enbom, jotka olivat kutsuneet nuoria suunnittelijoita ideoimaan tuotteita, joiden ainoana kriteerinä oli hyödyntää jo olemassa olevaa ja kertaalleen käytettyä materiaalia. Osaston ilme oli raikas, moderni ja piristävä.






 Monet tuotteet näyttivät varsin haluttavilta ja kotiin kuin kotiin sopivilta. Itse ottaisin ilosta kiljuen ylläolevan lipaston, jonka eripariset vetolaatikot koostuivat vanhoista elintarvikelaatikoista. Yleisesti kaipaisin moniin tuotteisiin hiotumpaa ulkomuotoa ja sitä, että materiaalia olisi lähdetty muokkaamaan rohkeammin uuteen muotoon. Tavallaan annettaisiin vielä enemmän tilaa persoonalliselle designille ja tehtäisiin tuotteesta jotain muutakin kuin helposti kopioitavissa oleva tuote, joka näyttää käsityölehden ohjeelta.


 Marimekon kankailla päällystettyjä jakkaroita ja pöytiä.

Tämänvuotinen Habitare oli siis varsin piristävä ja inspiroiva kokemus! Niin paljon kuin pidänkin retro- ja vintagetyylittelystä, on silti hienoa havaita, että jotain uusia ja moderneja suuntauksia on ilmassa. 

Kuvat olen ottanut fiilistelymielessä, kaikki oikeudet niisä näkyviin tuotteisiin ovat niiden valmistajilla, joiden nimet olen pyrkinyt tuomaan esiin jos olen vain muistanut.

Kävikö joku muu messuilla, kertokaa ihmeessä omia fiiliksiänne!?

2 kommenttia:

AnneVee kirjoitti...

Mä en viiti edes kirjoittaa koko messuista, kun sä ja Bubble ootte kattanu kaiken olennaisen!

June kirjoitti...

Tosi hyvä katsella muidenkin kuvia, tässä oli paljon sellaista mitä en ite väsymyspäissäni messuilla edes huomannut! :)