Strange days

Moi.

Mä oon taas ollut vähän siellä täällä tuolla. Joskus ajoissa ja toisinaan loistavasti myöhässä, monta hyvää tapausta on jäänyt myös kokonaan väliin (niinkuin vaikkapa Finnish Catwalk ja Kaapelin Design market) ja tätä menoa myös Helsinki Design Week jää kokematta, koska tapahtuman nettisivut tapahtumakalenteria myöten ovat vaan niin järkyttävän huonosti luettavat.

Kävin maanantaina työhaastattelussa ja sain töitä. Fiilis on helpottunut, mutta samalla myös vähän... noh. Epäilevä? Mietin voisiko tämä uusi duuni olla enää kauempana oman alan duuneista? Ei vois. Osaanko tehdä tätä duunia? En tiedä. Muutama muu mieltä askarruttava seikka on olemassa näiden lisäksi, mutta lähden ainakin yrittämään ja kokeilemaan, miten homma lähtee luonnistumaan. Mutta se on kuitenkin työtä ja töissä kun käy saa palkkaa ja palkalla maksetaan vuokraa, laskuja, ruokaa ja kaikkee muuta. Ehkä sitten myös tehdään omia projekteja ja mietitään vimmatusti maailmanvalloistusta tapahtuvaksi seuraavan viiden vuoden sisällä. Tai no sanotaanko että kymmenen.
Eihän tässä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Vuosi sitten asiat olivat ihan eri lailla, kolme kuukautta sitten en edes tiennyt saavani kesätöitä, saati saavani toista työpaikkaa! Puhumattakaan kaikesta muusta jännästä, mitä olen saanut kokea.

Kirjoitin muutaman viikon sisällä pinon hakemuksia ja vain muutamaan sain vastakaikua. Kirjoitin useisiin hakemuksiin, että hallitsen hyvin stressaavia tilanteita enkä valehdellut tippaakaan, koska koko ajan päällä on pienimuotoinen stressi jostain ja silti porskutan eteenpäin päivästä toiseen. Eilen kävin verotoimistossa, työkkärissä ja allekirjoittamassa uuden työsopparin, ja koin hetkellisen, muutamia tunteja kestänään huuman siitä että asiat tuntuivat olevan kerrankin varsin hyvin.

Nyt olen taas ruodussa ja tulevaisuus mietityttää kovasti. Ainakin tämä kehittää sitä ongelmanratkaisutaitoa, jotain kehuin omaavani myös. Olen kuitenkin koittanut nauttia kokopäiväisestä vapaudestani, tavannut ystäviä ja elänyt yli varojeni. Ihan joka päivä ei ole varaa lounastaa ja muutaman tunnin kuluttua päräyttää vielä Torin lihapullat samaan konkurssiin, mutta olihan se kyllä sen arvoista.

Kohta pitää olla taas jossain ja sitten näen yhtä ihanaa tyyppiä. Mutta me nähdään taas pian!

Terveisin, 

Heidi

P.S.