Tänä vuonna on toivotettu kymmenittäin onnitteluja ja vietetty useita kolmenollabileitä. Toisille ikääntyminen on iisimpää ja toisille -kuten myös itselleni- vaikeampaa. Omat kolmekymppiseni menivät puolihuolimattomasti hutaisten, mentaliteetillä "no tulipahan nyt ees jotenkin vietettyä". Eilen vietimme rakkaan ystäväni kemuja isomman kaavan mukaisesti, mutta toisaalta onpahan hänen kriisinsäkin ollut omaani suurempaa. Ja se on jo saavutus itsessään, koska olet pitänyt itseäni the ikäkriisittäjänä.
Juhlinta alkoi alkuillasta Groteskissa.
Söimme hienosti aikuisten ihmisten tapaan kolmen ruokalajin illallisen, harmi vain että tämmöiseen tottumaton ei todellakaan enää muista mitä kaikkea ihanaa ruuat sisälsivät. Mutta ruoka itsessään oli erittäin hyvää.
Alkuruokana ihanan kermaista keittoa, jossa oli ainakin purjoa ja tryffeliä. Ihan taivaallisen hyvää! Hapokas valkoviini kruunasi makuelämyksen.
Pääruokana ylikypsää ankkaa, paprikapyreetä, linssejä ja perunakroketti... olikohan vielä jotain muuta? Oikein maukasta tämäkin.
Jälkiruokana oli kookos..vaahtoa, vadelmasorbettia ja valkosuklaapannacottaa...? Makuja oli niin monta että en muista. Ihanaaihanaa.
Päälle capuccino....
... ja yllätyskakku, joka hämmensi päivänsankarin. Ja tuohon oli myös järjettömän hyvää!
Ehkä tämäntyyppiseen ruokailuun voisi tottua, mutta toisaalta en tiedä haluaisinko. Hyvä ruoka on elämys itsessään, visuaaliset annokset kauniilla astioilla nostaa fiiliksen huippuunsa. Jos tästä tulisi arkista tai tavallista, voisi elämä olla aikas tylsää.
Noh, päädyimme kuitenkin jatkamaan kotoisasti Looseen. Ja Loosesta vielä Kokomoon. Ystäväni kommentti kun jonotimme sisälle täsmensi aika hyvin paikan tunnelmaa: "Onks tänne ikäraja 14? Voidaanko mennä johonkin aikuisten paikkaan?" Sisälle kuitenkin mentiin ja hauskaa oli.
Vielä tuosta ikähommelista. Muutama vuosi aiemmin olin lähinnä kauhuissani lähestyvästä kolmenollasta. Elämäni ei tuntunut etenevän yhtään samaan tahtiin kuin ystävien ja elin sellaisessa epämääräisessä välitilassa, jossa ei tapahtunut mitään. Ei töitä, ei parisuhdetta, ei rahaa, ei mitään. Päämäärätöntä hapuilua, odottamista, toiveita ja laskusuuntainen itseluottamus, elämänluottamuksesta puhumattakaan. Elämänkriisini oli valtava. Vuosi 2009 saa aikaan vieläkin ahdistusta, vaikka kai sekin vaihe piti kokea. Seuraava vuosi toi tullessaan paljon hyvää ja kaunista, ja kolmekymppiä edeltänyt vuosi oli kaikinpuolin elämäämullistava kokemus. Olen edelleen se sama tyyppi kuin 15-vuotiaana, kuitenkin vain paljon rohkeampi, vähän viisaampi ja pari astetta vähemmän angstinen. Ja tämän tästä mietin, että jos 15-vuotiaalle minälleni, joka totesi kavereilleen välkällä "siis apua mä oon jo viistoista, puolet lisää ja oon jo KOLKYT, IHAN HIRVEETÄ!" , kerrottaisiin millaista elämää hän viettää kolmekymppisenä, olisi se teini ihan hirveän ylpeä.
(ja samalla voitais heittää yläfemmat, sillä sama musa kuulostaa edelleen ihan helvetin hyvältä!)
2 kommenttia:
Jotenkin tekstisi jätti kovin kivan mielen, vaikka (tai ehkä juuri siksi että) samoja ajatuksia ja ikäkriisejä on täälläkin pohdittu. Mutta on ihanaa aina välillä kuulla se jonkun muun sanomanakin: ikä on vain numero, ja elämäänsä voi olla tyytyväinen vaikkei eläisikään "kolmekymppisten elämää". Ja laskusuhdanteita seuraa aina jotain parempaa!
Onneksi sunkin elämä tuntuu hymyilevän :)
Heidi sä oot ihan paras. Ihana postaus.
Lähetä kommentti