Muutama juttu tältä viikolta....
* Kävimme ystävän synttäreiden merkeissä leffassa, elokuvaksi valikoitui kotimainen Härmä. Itselläni ei ollut leffasta oikeastaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia, tiesin vain pääroolien esittäjät, Lauri Tähkän biisin ja että juoni kertoo pohjalaisista puukkojunkkareista.
Jepulis... harvoin elokuva herättää niin voimakkaita vastareaktiota kuin Härmä. Eletään 1800-luvun Härmässä, etelä-pohjanmaalla, puukkovallan aikaa. Talollisen vanhin poika perii kaiken ja nuoremmat ovat oman onnensa nojassa. Välitalossa on poikia kaksi, vanhempi on rötöstelijä-Esko (Leppilampi), joka kavereineen kiitää kylänraitilla piinaamassa ihmisiä ja heiluttelemassa puukkoja. Nuorempi veli, Matti (Tilkanen), on kiltti ja kunnollinen, joka haaveilee vaan omasta Ainosta (Tola). Poikien isä (Esko Salminen) päättää testamentilla ohittaa Eskon ja jättää kaiken Matille, ja tämähän ei käy päinsä, ei niin poikien äidille (Lena Meriläinen) kuin Eskollekaan. Alkaa kilpajuoksu veljesten välillä, voittaako hyvä lopulta vai ei?
Leffan puolivälissä tuntui jo siltä, että loppuisipa tämä pian. Käsikirjoitus tuntui olevan ihan kamalaa kuraa: kohtaukset olivat ennalta-arvattavia eikä niissä tuntunut olevan logiikkaa. Oli hermostuttavaa katsoa elokuvaa, jossa tiesi että voi ei kohta niille tapahtuu taas jotain kamalaa ja tuossa ne vaan iloisesti lallattaa menemään. Väkivallalla mässäily oli puuduttavaa ja ylipäätään tapahtumia olisi voinut reilusti tiivistää. Naisten roolihahmot olivat epäuskottavia ja latteita: äidin totaalinen puolueellisuus vanhemman suosikkipojan puolesta ja Ainon "pippurinen luonne" joka loppua kohden kääntyi voimattomuudeksi, vaikka kaiken järjen mukaan tyttö olisi pistänyt vastaan kaikin keinoin? Roolityössään kumpikin naisnäyttelijöistä oli ilmeetön ja tulkinta jäi ohueksi, mutta toisaalta vikaa oli myös kässärissä.
Visuaalisesti ajatellen Härmä on kaunista katsottavaa ja esimerkiksi puvustus oli mielestäni aivan loistava: uskottava, autenttinen, kiinnostava ja laadulla toteutettu. 1800-luvun pohjalainen vaatekuvasto näytti erittäin hyvältä. Väreillä oli ilmeisesti haettu myös jotain sanomaa, joka ei itselleni auennut, esim. leffan alussa ruohonvihreään oli vedetty roimasti kontrastia ja se näytti neonväriseltä. Toinen todella häiritsevä seikka oli Ainon valtoimenaan liehuvat lettikiharaiset blondatut hiukset, jotka eivät mielestäni istuneet mitenkään ajankuvaan.
Leppilampi tekee todella hyvää työtä Eskona, saaden roolihahmoon erilaisia ulottuvuuksia. Tilkanen vetää myös Matin altavastaajan roolin hyvin ja on samalla ehkä maailman kaunein mies.
kuvat googlen kautta löydettyjä
* Leffan jälkeen menimme vielä syömään Putte'siin (Kalevankatu 6). Paikka on näyttää kivalta ja oli iltahämärässä tunnelmallinen. Listalla on muutama pizzavaihtoehto ja lättyjä väännetäänkin asiakkaiden näkyvillä. Itse tilasin perinteisen Margheritan (tomaatti-mozzarella-basilika). Kun valmis pizza ilmestyi eteeni, oli se kivasti epäsymmetrinen ja kotiruuan oloinen, tosin basilikaa oli peräti kolme lehdykkää. Maut olivat ihan kohdillaan, hinta ei: keskikokoinen pizzani oli listan halvin ja kustansi 10€, joka on mielestäni aika paljon. Maistoin myös kaverini salami-pizzaa, josta en tykännyt, koska salami oli omaan makuuni aivan liian voimakasta. Ihan jees paikka, jos kaipaa hienostelevampaa menoa, jäätävään pizzanälkään lähtisin kokeilemaan jotain ihan perus pitsamestoja tai tekisin itse.
* Eilen näin kaupungilla ihanaa Nooraa ja kävimme kahvilla Brooklyn Caféssa. (kuvia esim. täällä) Olin kuullut paikasta hyvää, mutta pelkäsin että punavuorelaiset hipsterit ovat kansoittaneet sen. Olin väärässä. Kahvila on pieni, mutta tunnelmaltaan lämmin ja kotoisa. Sisustus oli myöskin tosi kiva, kodinoloinen, mutkaton ja hyvällä tavalla jenkki. Otin capuccinon ja se oli erittäin hyvää, suosittelen ehdottomasti. Pitää mennä toistekin ja testata paikan bagelit.
5 kommenttia:
Näin tuon Härmä-elokuvan julisteen joskus viime vuoden puolella finnkinon seinällä ja mielenkiintoni heräsi. MUTTA sitten kun etsin netistä tietoa ja selvisi että siinä näyttelee sekä leppilampi ETTÄ tola, kiinnostus laski kuin se kuuluisa lehmän häntä. En ole menossa katsomaan, uh..
mä jotenkin ajattelin, että tuo Härmä ois ollu kiva. snif.
mut mainio Brooklyn kahvit ja parasta seuraa!
Tilkanen on kyllä laittoman kaunis mieheksi. Lucky Pamela (eikös ne oo kimpassa??). Leppilampea en kyllä oikein siedä.
Hehheh osuva kuvaus elokuvasta, jonka päänäyttelijä oli varsin mehevä, mutta juoni aika tönkkö.. Ihan jatkuvasti sai miettiä että voisko toi Matti tehdä jo jotain ja EIH miks se on taas noin pöljä :D Eikä se Aino kyllä kovinkaan pippurinen ollut. Mutta maisemat oli hienot ja selvästi on tosiaan mietitty niitä ulkomaanviennin kannalta :) Kyllä mä sen mielelläni Tilkasen takia kattelin, mutta jos Mattia olis näytelly joku muu niin olis voinu hieman kyllästyttää.
L.emminkäinen: Jep, odotamme uusia kasvoja elokuvien päärooleihin!
nooruska: kannattaa laittaa energiat johonkin muuhun kyllä.
June: On ja on. Tosin saa nähdä kauanko ovat vielä yhdessä... Leppis oli tossa yllättävän hyvä, kehitystä selkeästi tapahtunut.
Peeta: Mietin leffan aikana, että Lauri Tilkanen pitää roudata kottikärryillä Hollywoodin ja kerrankin tässä maassa on joku noin kaunis showpony. Mietin myös että on hyvä että on erikseen käsikirjoittajat ja ohjaajat. Kaikki ei osaa kaikkea.
Lähetä kommentti