Helene

 Luin taas yhden ihan mahtavan kirjan.

"Vanhan puun oksat taipuvat, hyppelevät isojen lintujen painosta. Illan aurinko muuttuu verenpunaiseksi laskiessaan. Miten sietämättömän kaunista, vilja keinuu okrankeltaisena, ja J. kävelee minua kohti hiukan kumarassa, kolmannen kerran! tuoden nauraen hattuani.
Pelkään. Enemmän, kauniimmin kuin koskaan -"

Rakel Liehun "Helene" kertoo  Helene Schjerfbeckin elämäntarinan fiktiivisesti, pohjautuen kuitenkin vahvasti tositapahtumiin. Helenen elämä on kipua ja köyhyyttä, alinomaista taistelua oman itsensä kanssa niin fyysisesti kuin henkisestikin, taidepiirien huomion tavoittelemista ja menestyksen kanssa elämistä. Pettymyksiä rakkaudessa, uuden tyylisuunnan etsimistä. Ihmisen elämä on repaleisenakin hieno ja merkittävä.

Liehu sanoo loppusanoissaan halunneensa kirjoittaa sellaisen tarinan, josta Schjerfbeck itsekin olisi pitänyt. Kirjan kieli on runollista, kuin Schjerfbeckin tajunnanvirtaa ja tunnetta ja kirjaa on kiitelty siitä, että se on kuin itsensä Helene Schjerfbeckin siveltimestä. Tarinaa etenee kahdella aikatasolla, Helenen elämää syntymästä lähtien ja sitten taas loppuvuosia kuin muistellen. Myöhemmin aikatasot sekoittuvat, mutta se ei haittaa kun kirjan rytmiin on päässyt kiinni. Tämä on aivan mahtava kirja fiilistelijöille ja tätä lukiessa mietin monesti kuinka pitäisi taas alkaa maalaamaan.