6.4.2012

Pinterest

Aloin jokunen tovi sitten käyttämään Pinterestiä. Olin lukenut sivustosta muutamasta blogista ja sen idea tuntui niin hauskalta, että halusin itsekin kokeilla.


 Pinterest on vähän kuin suuri kuvakansio, josta voi valita itseään kiinnostavia kuvia ja "neulata" ne omalle inspismuistitaululleen. Kuvia voi kerätä joko toisilta käyttäjiltä tai ladata omalta koneelta. Jos lataa omaan nettiselaimeen "Pin It" toiminnon, voi sillä helposti kopioida kuvia Pinterestiin suoraan nettisivujen kautta. Monilla sivustoilla on myös suora Pinterest-toiminto, jota käyttämällä sivusto yhdistää suoraan omaan Pinterest-tiliin.

Pinterestiin voi lisätä omia tauluja ja valita niille omat kategoriansa. Itselläni on omat kategoriat mm. omalle tyylille, sisustushaaveille, inspiroiville asioille ja ruokakuville.

Pinterestiä käyttäessä olisi syytä muistaa hyvät tavat ja kuvien oikeudet. Jos olen itse ladannut kuvia, ilmoitan lähteen josta kuvan olen ottanut. Jos sivustolla on Pinterest-toiminto, se yleensä kopioi lähteen automaattisesti kuvan mukaan ja kuvaa klikkaamalla pääsee suoraan lähteeseen, josta kuva on löydetty alunperin. Henkilökohtaisten blogien kuvamatskuja en lähtisi Pinterestissä jakamaan, itse käytän Pinterestiä vain inspiroitumismielessä, mutta kaikkihan eivät niin tee. Olen ladannut kyllä omia kuviani muiden käyttäjien iloksi, tiedostaen kuitenkin että ne voivat levitä ties minne muualle. Maalaisjärkeä siis kannattaa käyttää.


Itse liityin Pinterestiin Facebook-tilini kautta, jolloin puuhailuni päivittyvät myös naamakirjaan... ehkä toimintaa saa rajoitettua, mutta toisaalta Pinterestini käyttö on varsin viatonta, joten en ole niin perehtynyt aiheeseen. Kirjautuessa piti aluksi valita kiinnostavat kategoriat ja sivusto ehdottelikin jotain suosittuja "pinnaajia" joita voisin seurata. Pinterestin käyttö on tosi helppoa ja yksinkertaista, alussa olin jo hieman hämilläni miten yksinkertaista se oli verrattuna moneen muuhun "inspiraatiosivustoon".

Alussa mietin myös, että mikä sivuston perimmäinen tarkoitus on? En ole keksinyt sille sen syvempää merkitystä, ehkä joku tietää siitäkin enemmän? Mutta hauskaa sen käyttäminen kuitenkin on. Suosittelen Pinterestiä lämpimästi kaikille, jotka tykkäävät katsella kivoja kuvia, tehdä omia "kollaaseja" ja kaipaavat inspiroitumista vaikkapa pukeutumisen, sisustamisen ja ruuanlaiton suhteen.


Pinterest on yhteisöllinen media, kuvia voi kommentoida ja joskus kuvissa näkee käytävän pitkiäkin keskusteluja. Pinterestin kautta löytää myös mielenkiintoisia tyyppejä, jotka tykkäävät samankaltaisista jutuista. Pinterestin kuvia voi myös jakaa edelleen vaikkapa Facebookiin, omaan blogiin, Twitteriin tai välittää eteenpäin sähköpostilla.

Pinterestin käyttö on siis helppoa ja hauskaa ajanvietettä, varsinkin jos blogeissa pyöriminen tuntuu puulta. Kannattaa siis aloittaa jo vaikka tänään! Kuvituksena screenshotteja omista tauluistani, tuskin sitä oli niin vaikeaa edes arvata...

1 kommentti:

Elsa/ Oi mutsi mutsi kirjoitti...

ooh! pinterest on ihana! mun pitää heti mennä sun profiilin seuraajaksi!