Vähän niin kuin lomalla

Tää ois vähän niinku lomalla. 

Ainakin ajatuksissaan. Tai ajatuksistaan?

(niin taitaa olla kamerakin... mites toi valkotasapaino...)

Sulkamekkotemppu

Viimeisin mekkoprojektini oli, ylläri, tehdä kiva kesämekko Vallilan "sulkatemppu"-kankaasta. Nuo Vallilan verhokankaathan eivät ole mitä parhaimpia vaatekankaita, mutta asiakkaan toiveesta lähdettiin liikkelle tästä, matskuna siis yhden valmisverhollisen mitalla kangasta. 

Prosessihan etenee yleensä niin, että jutellaan asiakkaan kanssa millaisia yksityiskohtia hän haluaa, millaista tyyliä ja millaiseen käyttötarkoitukseen. 

Toiveissa oli siis yksiolkaiminen mekko, jossa laskoksia tai laskostusta yksityiskohtana. Hain kankaalle muotoa sovitusnuken päällä...

 (hahah ihana yritys feidata taustaa... but you'll get the point from here)

Sitten mietin pari mallia, joista tein nopeat (ja rumat) luonnokset ja laitoin ne sähköpostitse asiakkaalle tutkiskeltaviksi. Aikaahan näihin voisi käyttää loputtomiin, mutta tarkoituksena oli edetä suhteellisen nopeasti ja saada mekko valmiiksi parin viikon sisällä.

 

 Sovittiin, että lähdetään toteuttamaan oikeanpuolimmaista mekkoa.

Tämän jälkeen siis perinteinen kaavoitusvaihe, jonka jälkeen leikkasin yläosan ja helmat palaset. Olkainsysteemin päätin toteuttaa kokonaan muotoilemalla, koska kangasta oli vähänlaisesti enää siinä vaiheessa jäljellä.

 Sitten soviteltiin mekon osia ja vakuuttelin asiakkaalle, että kyllä tästä vielä hyvä tulee :D .

 Sovitimme vielä toisenkin kerran mekkoa, siinä vaiheessa se oli suurimmaksi osaksi jo ommeltuna lopulliseen muotoonsa. Sovituksen jälkeen vielä loppurutistus ja mekko oli valmis!

Kuvissa mekko on puettuna mallinukelle, eikä se istu sitten yhtään, mutta ihmisillehän näitä mekkoja tehdään eikä nukeille. Olkainsysteemin suhteen oli siis käytettävissä hieman naftisti kangasta, joten joudun rakentamaan sen hieman eri tavoin kuin olin ajatellut. Muutoin mekko vastasi hyvin suunnitelmiani ja voin sanoa olleeni tyytyväinen lopputulokseen. Yläosa istui loistavasti ja mekko näytti hyvältä omistajansa päällä.

Eräänä viikkona

Hups, tulipa eleltyä hiljaiseloa blogin puolella. Tahattomasti ja tahallisestikin vähän.

Viikko sitten leivoin naapurissa suklaakakkua. 

Samalla ehdin myös fiilistellä ympäristöäni...

Suklaakakusta tuli ihan hyvää ja se päätyi jälkkäriksi boheemeille sunnuntaidinnereille, jotka järjestettiin hyvän ystäväni Australiaan muuton kunniaksi. Ja kiitoksena uudesta sohvasta ja kaikesta muustakin.

Sohvaa ei siis vielä ollut, mutta tämä lattiatasossa syöminen sopi hyvin teemaan. Tässä vaiheessa muistin ottaa vielä kuvia... mutta tarjoilimme itsetehtyjä viininlehtikääryleitä (dolmas), lättyleipää (no se oli ostettua), hummusta ja tsatsikia, juomana valkkaria ja jälkkäriksi suklaakakkua kerma-jogurttivaahdokkeella. Oli hyvää, vaikka itse sanonkin.

Maanantaina ei ollu vain ystäväni aussimuuttopäivä, vaan sain tietää että myös meille on muutto edessä tämän vuoden puolella... miten voisin kuvailla tunnetta, kun mietin että niin rakas asunto on jätettävä taakse... ja olosuhteista johtuen en tiedä saammeko uutta kämppää näiltä kulmilta. Se tuntuu raskaimmalta, täällä kun on henkinen koti. Niinpä kävimme fiilistelemässä maisemaa naapuritalon katolla.... 

 Tiistai, keskiviikko ja osittain torstaikin menivät ompeluhommissa... uusimmasta mekkoprojektista kerron myöhemmin lisää.

Takana ei siis tähän asti ole mikään unelmaviikko, paljon pieniä onnen hetkiä, mutta myös haikeutta ja hieman suruakin. Elämä kuitenkin jatkuu. 

Nyt mökkeilemään, palataan taas pian.

The twins

Sunnuntain kunniaksi taas lisää piirrostelua. Tällä kertaa puhdasta Photoshoppia... mulla loppui tän kanssa kärsivällisyys ja nyt huomaankin virheitä joita voisi korjata... oh well. Joskus toiste sitten.

In between

Viimeaikaisia piirroksia... vai maalauksia? Jos piirtää siveltimellä, käyttäen vesiväriä, onko se maalaamista vai piirtämistä?

Muutamia korjauksia Photoshopissa, mutta pidän eniten siitä että puhdas kädenjälki näkyy. Photoshopilla voi sitten korjata asettelua ja pieniä virheitä. Tämä sini-pinkki on kyllä yleisin väriyhdistelmä mitä käytän.

Tarina sinisestä sohvasta ja sen sijaisesta

Isäni osti 1970-luvulla käytettynä sohvakaluston. Turkoosinsiniset, nyppypintaista kudottua kangasta olleet sohva ja kaksi nojatuolia olivat käytössä vielä minunkin lapsuudessani 1980-luvulla. Sohva oli "kammarissa" eli olohuoneen ja keittiön välisessä huonessa ja muistan nukkuneeni siinä monet yöt, varsinkin silloin kun olin kipeä. Sohvasta sai levitettyä erittäin mukavan vuoteen. Sohvalta katseltiin lauantaina saunan jälkeen telkkaria ja juotiin Jaffaa tai smurffilimsaa lasipullosta. Sitä kutsuttiin Siniseksi sohvaksi. Jossain vaiheessa sohva siirtyi yläkertaan ja sitten vähin äänin varastoon.

Kuusi vuotta sitten muutin Helsinkiin ja pyysin saada sohvan mukaan. Vanhempani kauhistelivat kulunutta päällystä ja sen paria koinsyömää reikää. Yrittävät ehdotella jotain muuta, kävimme jopa katsomassa käytettyjä sohvia. Olin kuitenkin päättänyt haluavani kotiini juuri sinisen sohvan. Sohva palveli edelleen hyvin ja levittyi tarpeen tullessa pediksi yövieraille. Vuosien varrella kissat kynsivät sohvan kyljet, reikiä kului lisää ja käsinojista hiertyivät puulevyt esiin. Pari kuukautta sitten toinen käsinojista hajosi, kun sitä sohvarakenteessa kannatellut levy murtui. Korjaamisesta tulee iso juttu. Päällinenkin pitäisi vaihtaa. Ehkä siitä pitää nyt luopua.

Asiat alkoivat edetä. Ystävä kertoi muuttavansa, aina Australiaan saakka. "Mites toi sun sohva?" Sovittiin, että hänen sohvansa muuttaa meille sitten kun on sen aika. Alakerran ilmoitustaululle ilmestyi lappu taloyhtiöön tuotavasta jätelavasta. Tiedustelin asiaa varovasti vanhemmiltani, mutta kukaan ei tuntunut tuntevan sohvaa kohtaan samaa kuin minä."Antaa mennä vain."

Eilen sohva laitettiin brutaalisti osiin ja kannettiin pois. Kotiin jäi iso aukko ja seinään vaaleampi jälki. Katselin sohvaa pitkään sen ollessa jätelavalla. Tajusin, kuinka huonossa kunnossa se olikaan ollut. Päätös kuristi kurkussa ja tuntui yhtäaikaa oikealta, mutta niin surulliselta. 

Haikeudessani siivoilin ja rakensin sohvan paikalle sijaisen.

 "Patjana" toimii päällekkäin viikattuja varapeittoja ja päiväpeittoja, päällimmäisenä sohvaa viimeksi suojannut tilkkutyöhenkinen peitto (Radiokirppis, Tampere). Vallilan Katajanokasta ommellun jättityynyn olette jo nähneetkin täällä moneen kertaa, kuten nuo Ivana Helsingin timantti-kankaasta ommellut tyynyt. Pesussa värjääntynyt kaupunkityyny H&M home, turkoosi viltti Ikea ja pienet koristetyynyt dyykattu - kuten myös sivupöytinä toimivat punaiset jakkarat. Värimaailma on kovin,  noh, sinisävyinen.

 Aamupalalla oli fiilis kuin olisi retkellä. Sijainen on oikeasti varsin mukava peti, kelpasi hörppiä kahvia ja selailla lehtipinoa. Mietin miksen keksinyt tätä jo silloin, kun Rovaniemellä asuessani ei yksiössäni ollut sohvaa? Silloin kai sohva oli jotenkin aikuisen ihmisen merkki, kun taas peti lattialla jotenkin liian köyhää.

Ensi viikolla paikalla on jo toinen sohva. Ja uusi alku.

P.s. Yksi hauskimmista muistoistani siniseen sohvaan liittyen: katsoin telkkarista Miss Universum -kisoja, taisin olla neljän tai viiden vanha. Muistan elävästi miten ne kauniit neitoset astelivat paikoilleen uimapuvuissaan. Mietin, että nyt pitäisi saada uimapuku. Löysin jostain muovikassin ja tein sen alareunoihin jalanreiät, kahvat toimivat olkaimina. Pompin riehakkaasti sohvalla, vaatteideni päällä muovikassi-uimapuku. Fiilis oli kuin missikisan voittajalla - kunnes kuului iso RÄTS. Vuodevaatelaatikon alareuna tipahti auki ja kullansävyinen vieraspeitto pilkotti raosta. O-ouuuu... sain nuhtelut ja kiellon olla enää ikinä hyppimättä sohvalla.

I'll take you there

1970-lukulainen roadtrip tuotuna vuoteen 2012. Seepiasävyt, isot ja pehmeät kiharat ja perusvaatteiden kaunis yksinkertaisuus. Veikkaanpa 70's chic'n olevan entisestään kasvava trendi, sen verran  hyvältä se taas tuntuu ja näyttää. Äkkiseltään ei uskoisi, että kyseessä on Cosmopolitan lehden editoriaali, mutta ilmeisesti Australiassa Cosmo-tyttö voi näyttää myös näin tyylikkäältä. 

kuvat: Cosmopolitan Australia July 2012/ Steven Chee via Fashion gone rogue.com

tyyli: Charlotte Stocksdale

malli: Lise Olsen 

Paljetteja ja porkkanakakkua

Olen ihan tötteröö-väsynyt, monena päivänä pitänyt rampata hoitamassa taas asioita eri toimistoissa, vitsit se osaakin viedä voimansa. Kohta nukkumaan, mutta sitä ennen muutama randomjuttu:

 Kävin tsekkaamassa piiitkästä aikaa Kierrätyskeskuksen valikoimat. Muutama pieni juttu tuli hankittua ja erityisen iloinen olin näistä Gütermannin paljettipurkeista, kustansivat vain 0.60€/kpl, kun normihinta kaupassa on noin kuusi kertaa isompi. Nämä olivat lähes täysinäisinä, joten ihan hyvä diili sanoisin. Tuo minikokoinen pyöreä kehysjuttu kustansi 0,50€ ja ajattelin antaa tämän äidille, niin se voi ripustaa tähän jonkun minimini-ristipistotyön. Kierräristä löysin vielä eurolla kirjankin, mutta ajattelin yllättää sillä ystävän joten se jäi kuvaamatta.

 Taisi olla tiistai, kun postisetä runttasi postiluukusta sekä uusimman Dekon että Trendin ja tuon Hennesin kesälehden. Tykkään noista H&M magazineista, niissä on monesti ihan oikeatakin asiaa ja paljon kauniita kuvia. Trendiä tulee nyt muutama numero, kun haksahdin taas kerran puhelinmyyjän koukkuun (normaalisti pysyn asiallisena ja ystävällisen tiukkana), Deko taitaa tulla pari numeroa lahjalehtenä. Kivaa! Olin ihan fiilareissa, niin että pimitin Dekoa seuraavan päivän aamupalalle asti.

Taisi olla tiistaina tämäkin, kun kävin ensimmäisen kerran tälle vuodella istuskelemassa Tokoinrannassa ja lukemassa kirjaa. Uijjui se oli ihanaa.

Viime viikolla kävin ystävän lemmikin synttäreillä! HAH, mihin ovat kadonneet ne ajat, kun käytiin lemmikkien synttärikemuissa... tarjolla oli toki oma kakku sankarille ja sitten meille vieraille vähän namipalaa ja vastapuristettua porkkanamehua.

Siinähän se sitten sankari itse vetämässä kakkua ihka ekan synttäripäivän kunniaksi!

Tähän on hyvä lopettaa tällä erää, nyt nukkumaan!

Dyykatun tuolin uusi elämä

Puolisentoista viikkoa sitten ystävän asuintalon pihamaalla oli kaksi jätelavaa, josta dyykkasimme ihan mielettömästi kaikkea hyvää, käyttökelpoista tavaraa. Yksi omista löydöistäni oli kaunis musta, puinen tuoli. Kuulemma wieniläistuoli. Ei tuoli mitenkään antiikkinen tai arvokaskaan ollut ja vähän pienen korjauksen tarpeessa, mutta kun Ikeasta vuonna 2005 hankittu istuin sanoi sopparinsa irti, oli uudelle tuolille tarvetta. Siispä tuoli sai uuden kodin.

 Pieniä kolhuja lukuunottamatta runko oli hyvässä kunnossa. Pari ruuvia tuolista puuttuu, mutta muutoin se on ehjä.

 Isoin ongelma oli repalainen ja ruma istuinosan päällyskangas. Näyttää ihan kissan kynsimältä. Istuinosa on siis päällystetty vanerilevy, joka lähtee pohjasta kopauttamalla irti ja ajattelin, että sen uudelleen päällystäminen on ihan simppeli juttu.

Olin ostanut Marimekon Ysmyistä pariakin markiisikangasta ja ajattelin, että toinen niistä sopisi juuri passelisti tuolin henkeen ja tyyliin. Kissat rakastuivat tuoliin välittömästi, kun sen kotiin raahasin, ja kuvassa Ninni testaa uuden päällisen mahdollista kulutuskestävyyttä....

Itse päällystys oli helppo juttu: leikkasin hieman vaneriosaa isomman palan kankaasta ja napsuttelin sen siististi niittipyssyllä vanerin "alapohjaan" kiinni. Kangasta piti taitella levyn muotoisesti, kuitenkin laittamalla taitokset alapohjaan, eikä sivureunoille, jotta istuinlevy mahtuu takaisin omalle, naftille paikalleen. Mietin poistanko vanhan kankaan, mutta laiskuuttani siistin siitä vain roikkuvat langat pois ja lisäsin vielä vanulevystä (jota myös löytyi jätelavalta) pehmustekerroksen. Kangasta oli alunperin 50cm pala (10€/m eli se maksoi 5€), josta käytin ehkä noin puolet eli kustannuksiin meni vain 2,5€! Kaikki muut tarvikkeet löytyivät jo kotoa.

 Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen, mielestäni tuo Marimekon kangas sopii runkoon ihan loistavasti. Pari miinusta tosin on: kissat tykkäävät tuolista niin paljon, että päällinen on koko ajan kissankarvoissa. Lisäksi ryökäleet ovat jo teroittaneet kyntensäkin päälliskankaaseen ja kynnenjäljet myös näkyvät. Pitkäikäisin ratkaisu tämä ei siis taida olla, mutta toisaalta ei myöskään mikään iso juttu vaihtaa päällistä niin kauan kun tuolista vain tykkää.

 

Kyllä siinä kelpaa kissan köllötellä! ... ja näyttää hapanta naamaa kuvaajalle...

Muista dyykkauslöydöistä voisin kirjoitella toistekin, sen verran uskomaton aarreaitta ne jätelavat olivatkin!