Bill Cunningham New York on dokumentti vuonna 1929 syntyneestä newyorkilaisesta valokuvaajasta, joka on vuosikymmeniä kuvannut muotia ja tyylejä suoraan kaduilta New York Times -lehden tyyliosioon. Cunningham pyöräilee pitkin suurkaupungin katuja ja kuvaa näkemiään tyylejä ja yksityiskohtia filmikameralla. Hänen kuvattavakseen joutuvat - pääsevät - niin yläluokkaiset sosiaaliitit kuin tavallisen tyylikkäät kaduntallaajatkin ja samalla Cunningham taltioi trendejä ja pukeutumiskulttuuria tarkkasilmäisesti ja suurella intohimolla.
Cunninghamin tuntuvat tietävän kaikki ja hänen työtään arvostetaan suunnattomasti. Jopa tiukkailmeisenä tunnettu Voguen päätoimittaja Anna Wintour sulaa hymyyn puhuessaan Cunninghamin tekemästä työstä: "We all get dressed for Bill". Harva kuitenkaan tuntee Billiä henkilökohtaisella tasolla tai tietää hänestä mitään, ja dokumentti pureutuukin esittämään Bill Cunninghamin juuri sellaisena kuin hän on: intohimoisesti työtään tekevänä, hyväsydämisenä ja sympaattisena tyyppinä, joka on antanut kaiken vapaa-aikansa muodille ja sen taltioimiselle. Cunningham asuu pienessä huoneessa Carnegie Hallin studiotiloissa. Huoneen täyttävät arkistokaapit, joihin hän on systemaattisesti säilönut kaikki kuvaamansa negatiivit ja Billin vuode on pedattuna kaappien, kirjojen ja lehtipinojen keskelle. Keittiötä ei ole, kylppäritilat ovat käytävällä. Bill elää uskomattoman vaatimatonta elämää: syö halvoissa ruokapaikoissa, pesee itse pyykkinsä pesulassa ja pukeutuu vuodesta toiseen siniseen takkiin, joka on alunperin työvaatteeksi tarkoitettu - se kun on kestää kameran hankautumista rikkoutumatta ja siinä on monta käytännöllistä taskua.
Bill Cunningham jätti Harvardin yliopiston kesken 1948 ja muutti New Yorkiin. Hän valmisti hattuja "William J" nimen alla, asiakkainaan sen ajan kuuluisuuksia. Hattubisnes kuitenkin tyssähti kun Bill värvättiin armeijaan. Asepalveluksensa jälkeen hän kirjotti Chicagon Tribunelle ja toimittajavuosiensa aikana hän keskittyi nimenomaan muotijournalismiin, työskennellen myöhemmin myös Womans Wear Dailylle. Noihin aikoihin hän alkoi jo kuvata newyorkilaisten tyylejä, siirtyen sittemmin New York timesin leipiin. 1978 julkaistiin ensimmäinen Billin katutyyliosio ja yksi kuvattavista sattui olemaan itsensä Greta Garbo. Cunningham kuvaa kaduilla päivittäin ja iltaisin hän kuvaa myös seurapiirijuhlissa: dokkarissa seurataan miten Cunningham on kutsuttuna Brooke Astorin 100-vuotisjuhliin, ainoana median edustajana - tai paremminkin ystävänä. Arvostuksesta kertoo myös Ranskan kulttuuriministeriön myöntämä arvonimi chevalier dans l’ordre des Arts et des Lettre, jonka Bill käy dokumentissa vastaanottamassa.
Richard Pressin dokumentti Bill Cunninghamista on liikuttava ja aito kuvaus työlleen omistauneesta miehestä, joka osoittaa ettei trendien havaitseminen ja muodin tulkitseminen ole sidoksissa ikään vaan persoonaan - eikä kaikkien muotimaailmaa tulkitsevien tyyppien tarvitse olla häikäilemättömän kovia pyrkyreitä. Näin dokumentin Fashion Film Festivaleilla ja pimeässä salissa teki mieli itkeä, koska Cunningham on niin ihana tyyppi. Suosittelen dokumenttia lämpimästi kaikille muodista, tyyleistä, valokuvaamisesta ja New Yorkista kiinnostuneille ja inspiroituneille.
"It’s as true today as it ever was,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti