Arabia on julkaissut uuden astiasarjan, joka kantaa nimeä "Piilopaikka". Näitä postauksia on taas nähty useammissakin blogeissa, mutta menköön nyt täälläkin kun jollain tavalla ovat "omantyylisiäni". Piilopaikan kuvituksista vastaa Piia Keto, joka on myös Kaksi-Två -vaatemerkin toinen osapuoli. Sadunomaiset, mustavalkoiset ja retrohenkisiksi luonnehditut kuvitukset on yhdistetty perinteiseen Arabian Artica-sarjaan.
Piilopaikka on mielestäni kuitenkin visuaalisuudeltaan tiukasti tätä päivää ja ajanhenkisesti retroestetiikalla leikittelevä, mutta kuitenkin moderni. Kukat, lehdet ja marjatertut yhdistyvät hivenen outoihin eläimiin ja pilkisteleviin silmiin, näitä tuskin nähdään ihan jokaisen muorin astiakaapissa, mutta varmasti Piilopaikka löytää oman fanikuntansa. Astiafiilistelijänä ja kuvitusintoilijana (ah mitä superlatiiveja!) sanoisin, että Piilopaikka-sarja on parhaimmillaan lautasissa. Jostain syystä kaipaisin näihin pieniä väripilkkuja tai sitten piirroksiin eri vahvuisia viivoja, jotta niihin tulisi enemmän variaatiota ja ulottuvuutta. Toisaalta näitä olisi helppo yhdistää mustavalkoiseen Arabian Paratiisi-astiastoon tai Iittalan mustaan Teemaan - tai jos kaipaa väriä, miksei vaikka Arabian KoKo-astiastoon?
Parasta on, että Arabia tuo jotain näinkin omaperäistä ja jännää markkinoille!
kuvat täältä
1 kommentti:
Onpa kiva sarja, en ollutkaan nähnyt vielä muualla. Kiitos postauksesta! :)
Lähetä kommentti