Accessory finds and neon brights

Olen elänyt syksystä saakka pienimuotoisessa ostolakossa ja yrittänyt kuluttaa jo olemassa olevia vaatteita. Tästä syystä kuljen koko ajan samoissa rytkyissä, mutta toisaalta se on myös helpottavaa. Tällä hetkellä pukeutumisfiilis on kuitenkin hyvin taantunut ja tuntuu että pientä päivitystä olisi syytä harrastaa. Onneksi asusteilla saa piristettyä meininkiä edes vähäsen...

 Sain neonkeltaisen rannekorun lahjaksi ystävältä. Se oli kuulemma Hennesillä alessa - korvikset ja riipuksen hankin itse vain parilla eurolla Seppälän alesta. Itse olen löytänyt juuri alennusmyynneistä ihania koruja, en tiedä onko makuni jotenkin hassu ku ihastun aina niihin, jotka eivät välttämättä muille kelpaa...

 ... ja mites toi tarkennus? Joka tapauksessa olen vasta vähitellen syttynyt noille "laavakivikoruille", riipuksen kivi oli jotenkin ihanan värinen, tykkään tuosta pintastruktuuristakin - eniten tykkäsin kuitenkin hinnasta, 0,50€!

 Korallinväriset laavakivikorvikset näyttävät jotenkin ihan ruusuilta ja ovat siksi kovin ihanat. Nämäkään eivät maksaneet kuin ehkä euron, korkeintaan kaksi.

Viime talvena, suunnilleen näihin samoihin aikoihin, iski hirmuinen neonvärihimo. Ehkä syy on kasvavassa valon määrässä tai rauhattomassa mielentilassa, kuka tietää? Viime vuodesta viisastuneena aion kuitenkin hankkia sen neonvärisen huivin, joka viime keväänä jäi kokonaan saamatta... neonkuumetta taltutan tuolla rannekorulla ja neonpinkillä kynsilakalla!

Tämäkin löytyi samalta Seppälän reissuilta, kuin korutkin. Väri on todella tuju neonpinkki ja koostumus oli hintaansa (2,95€) nähden yllättävän hyvä!

Neonvärit näyttävät muuten todella hyviltä yhdistettynä johonkin vaimeampaan väriin - tyyliin harmaa tai tummansininen.

From the Academy collection

Vietetään vielä hetki Oscar-tunnelmissa.
Academy Awardsien sivuilla voi ihastella leffapuvustuksiin tehtyjä luonnoksia. Poimin galleriasta omia piirrossuosikkeja...

NEW YORK, NEW YORK (1977)

Pukusuunnittelija Theadora Van Runklen luonnos  Liza Minnellin esittämällä hahmolle, Francine Evansille. Martin Scorcesen leffa sijoittuu 1940-luvulle ja puvustus noudattelee ajan tyyliä - kuin myös luonnoskin.

 

TUULEN VIEMÄÄ (GONE WITH THE WIND) (1939)

Vivien Leigh teki kuuluisan roolityön Scarlett O'Harana iki-ihanassa Tuulen viemäässä ja pokkasi parhaan naisnäyttelijän Oscarin. Leffan huikea puvustuksen suunnitteli Walter Plunkett, joka palkittiin myöhemmin myös Oscarilla puvustustyöstään leffassa Pariisin lumoissa ( An American in Paris, 1951).

MUISTOJENI PARIISI (THE LAST TIME I SAW PARIS) (1954)

Romanttista draamaa tähditti Elizabeth Taylor ja elokuvan puvuista vastasi Helen Rose. Piirros on ihanasti tyylitelty ja näyttää Elizabeth Taylorilta.

 

KING KONG (1976)

Jessica Lange debytoi 1970-luvun King Kong filmatisoinnissa, vintagea ja 70-lukua yhdistelevän asun suunnitteli Moss Mabry. (Leffan toinen puvustaja oli Anthea Sylbert). Piirros on erittäin kaunis, ehkä suosikkini.

JUHLA FLORIDASSA (EASY TO LOVE) (1953)

Maineikkaan MGM:n musikaalitähti Esther Williams ihastutti 1950-luvun tyypillisessä komediamusikaalissa. Pukuluonnos on jälleen Helen Rosen käsialaa, joka suunnittelikin leffaan naisten puvustuksen. 

BULEVARDIEN ÖITÄ (BEDEVILLED) (alkuperäisesti nimetty "PARIS STORY") (1955)

Anne Baxter tähditti rikoselokuvaa Helen Rosen puvustuksessa, kun taas Jean Desses puvusti toista naispääosaa näytelleen Simone Renantin.

 LEMMENLOUKKU (LET'S MAKE LOVE) (1960)

Legendaarinen Marilyn Monroe loisti Amanda Dellinä toiseksi viimeiseksi jääneessä filmissään Dorothy Jeakinsin puvustuksessa. Piirroskin tavoittaa ihanasti Marilynin olemuksen.

RAPSODIA (RHAPSODY) (1954)

Musiikkia ja muotia yhdistelevä MGM:n filmiä tähditti Elizabeth Taylor. Naisten puvustuksesta vastasi Helen Rose, jonka taidokas piirros tuo ihanasti esille klassista, 1950-lukulaista muotipiirustustyyliä.

kuvat lainattu kuvagalleriasta, jossa pari muutakin piirrosta. Ilmeisesti galleriaan on valittu tarkoituksella juuri punasävyisiä piirroksia.

Oscars 2013

Academy Awardsit, tuttavallisesti Oscarit, on taas jaettu. Palkituista en osaa sanoa mitään ja itse lähetystäkään ei tullut seurattua, mutta pukuloistoa oli hauska tsekkailla aamukahvin äärellä.

Oscar -gaalapukeutuminen on itseasiassa hyvin mielenkiintoista. Punaiselta matolta otetuissa kuvissa näemme oikeastaan vain niin sanotusti parhaimmiston pukuloistosta. Muistan joskus vuosia sitten katsoneeni lähetystä ensimmäistä kertaa livenä ja yllättyneeni suuresti, miten tavanomaisesti osa juhlavieraista olikaan pukeutunut - juhlavasti siis, muttei niin ylimaallisen upeasti, kuin olin jotenkin ajatellut. Joka tapauksessa vuosi vuoden jälkeen näemme punaisella matolla sekä perinteisen kauniita että modernimpia "trendipukuja", mutta myös pukuja, jotka aloittavat trendejä. Myös näyttelijättärien juhlatyylejä kopioidaan ja veikkaanpa, että esimerkiksi morsmaikut syynäävät Oscareita hyvinkin tarkkaan "sillä silmällä".

Höpinät sikseen, muutamia omia suosikkeja:

Anne Hathaway pokkasi pystin Pradan skarpissa, haaleanvaaleanpunaisessa, minimalistisessa puvussa. Anne on näyttelijänä ihan jees, kaunis ja symppis. Puvussa on myös jotain sellaista mistä en pidä, mutta tykkään siitä että se edustaa selkeästi ajanhenkisempää iltapukulinjaa ja sopii hyvin kantajalleen. Ilmeisesti kapeat olkaimet jatkuvat selkäpuolelle, luulisin että ne menevät selässä ristiin, mikä lisää puvun kiinnostavuutta. 

Naomi Watts Armani Privén puvussa. Paljettiunelmassa on hienosti leikattu miehusta, joka istuu todella kauniisti. Puvun väri on onnistunut ja linjoiltaan puku on tätä päivää.

Jessica Chastainilla on upea kokonais-look, joka henkiin ihanasti vanhan ajan Hollywood-glamouria, olematta kuitenkaan liikaa. Armani Privén puku on tämäkin ja istuvuus on taas aivan nappiin, puvun yläosa on täsmälleen oikealla kohdalla. Kaunista!

Catherine Zeta-Jonesin iltapuku edustaa perinteistä glamouria. Zuhair Muradin puvussa on erittäin kaunis paljettikoristelu ja hieman kulta pukee tummaa kaunotarta upeasti. Korvikset ja loivat laineet sopivat kokonaisuuteen.

Amy Adamsin haaleansininen tylliunelma Oscar de la Rentan. Kaunis sävy tuo modernia twistiä ja yläosan laskostus on kaunis. Röyhelöhelmat ovat ihania, vaikkakin mietin onkohan helma vähän liiankin runsas... mutta ihana puku, joka sopii loistavasti juuri näin isoon gaalatilaisuuteen.

Jennifer Lawrencen muhkeahelmainen puku on Diorin haute couturea. Puku on hienosti yhtäaikaa pelkistetty ja runsas. Kankaan tekstuuri tuo lisää mielenkiintoa kokonaisuuteen. Kun itse puku on näinkin runsas, on tyyli pidetty muuten simppelinä ja kokonaisuus on hyvin toimiva. Valkoinen väri iltapuvussa on helposti hyvin morsiuspukumainen, mutta tässä puvussa on siltä, onneksi, vältytty.

Kuvat: Academy Awards ja Harper's Bazaar

Keittiö on kodin sydän

Keittiöstä on muodostunut lempipaikkani tässä uudessa kämpässä. Tullessani tänne ensimmäistä kertaa asuntonäyttöön, vastassa oli varsinainen läävä, mutta keittiössä seistässäni tuli fiilis että kämpässä on kuitenkin jotain potentiaalia. 

Muuttopäivää edeltävänä päivänä tulin hakemaan avaimia, vain todetakseni ettei edellinen asukas vaivautunut edes siivoamaan jälkiään. Aloitin keittiöstä. Allaskaappi oli täynnä pulloja, jääkaapissa ja pakastimessa oli jätesäkillinen (osittain pilaantunutta) ruokaa, astiakaapissa vielä asukkaan astioita, tasot olivat likaiset, puhumattakaan rasvakerroksen pinttämästä hellasta ja kaiken kaaoksen ympärillä pyörivistä banaanikärpäsistä. Siivosimme keittiötä tuntikausia ja ankaran puunauksen jälkeen se alkoi näyttää lupaavalta. Muuton jälkeen aloin järjestellä ensimmäisenä keittiötä.

Keittiön sisustamisesta ei ollut sen kummempaa visiota, asiat vain löysivät vähitellen paikoilleen. Kokonaistunnelmasta alkoi tulla värikkään retro, but that's the way I like it.

Sain kahdet verhot palkkioksi Vallila Interiorille suunnittelemistani pressipäiväasuista ja toisiksi verhoiksi valitsin Jaffat nimenomaan keittiötä ajatellen. Verhonipsuja riitti vain yhteen verhoon ja hyvä niin, kaksi verhoa voisi olla liikaa. Ikkunoissa on sälekaihtimet, joten verhot ovat enemmänkin tuomassa kodikkuutta ja eristämässä ääntä.

Mitään uusia huonekaluja ei keittiöön ole hankittu. 1950-luvun puinen pöytä oli jo edellisessä asunnossa. Olen pitänyt sen päällä liinaa, punaruudullinen on kirppikseltä. Musta itsepäällystetty tuoli ja 1970-luvun punaiset jakkarat (niitä on 2kpl) ovat dyykattuja.  Musta-valkea-keltainen räsymatto oli Rovaniemellä asuessani keittiössä, sieltä muuton jälkeen se on ollut varastossa - nythän se on taas tyyliltäänkin ajankohtainen.

Aiempi asukas oli poistanut toisesta keittiönkaapista ovet, mutta olen aina tykännyt avohyllyistä keittiössä, joten ovet saivat jäädä varastoon. Aluksi pelkäsin, että kissat tunkevat itseään hyllyille pudottelemaan tavaroita, mutta hyllyt eivät ole saaneet juuri minkäänlaista kiinnostusta osakseen. Asiaa ehkä auttaa, että kissanruokia säilytetään työtason alimmassa vetolaatikossa.

Toinen yläkaapeista on astiakaappina.

Näteistä astioista ja peltipurkeista ja muusta rekvisiitasta huolimatta hyllyt ovat ihan arkipäiväisessä käytössä, ylintä hyllyä lukuunottamatta. Esillä on myös "rumia" asioita kuten tavallisia maustepurkkeja ja ruokapakkauksia - säilytystilat ovat kuitenkin rajalliset ja tämähän on koti eikä mikään lavaste. (Tästä syystä kelpuutan myös miehen ruman mikron - se toimii)

 Edellisessä asunnossa oli pieni keittokomero, mutta kaappitilaa oli jotenkin enemmän. Esille olen laittanut nättejä astioita, jotka eivät ole jokapäiväisessä käytössä. Marimekon Siirtolapuutarhaa ja Aarretta, Habitatin teekupit, vaaleanpunaiset KoKo-espressokupit, Iittalan Taikaa, Rörstandin Mademoiselle Oiseaut ja vanhoja Arabian kirppisastioita. Keltainen sokeripurkki on Teemaa, jossain ovat myös saman sarjan teepannu ja kermakko... joukkoon sopivat hyvin S-ryhmän House-malliston ruusumukit. Peltipurkit ja muu rekvisiitta on vuosien aikana kerättyä. Polkka Jamin kortit sopivat hyvin tunnelmaan. En ole koskaan päässyt washi-teippailun makuun, vinkkinä että sähköteippi toimii samalla tavalla ja on paljon edullisempaa (0,70€ rulla).

Ruuanlaiton ja syömisen lisäksi keittiössä oleskellaan muutenkin: seurustellaan vieraiden kanssa, kuunnellaan musaa, katsotaan nettitelkkua, tehdään käsitöitä, luetaan, askarrellaan, haaveillaan. Myös paperihommat hoituvat mieluiten keittiön pöydän äärellä, silloin kannan vain tarvittaessa tulostimen pöydän kulmalle. Keittiössä on myös radio, jota tykkään kuunnella samalla kun hengailen.

Myös kissat viihtyvät keittiössä erittäin hyvin.

Keittiö on tosiaan hyvin simppeli, mutta toimiva. Kaapit ja laatikostot ovat vanhoja ja kuluneita, samoin työvalot. Hella ja jääkaappi-pakastin ovat kuitenkin selkeästi tämän vuosituhannen juttuja. Kaappien ja laatikoiden ovet joku on maalannut mustiksi, alunperin ne ovat olleet punaruskeat... ilmeisesti tästä syystä myös laatikostojen vetimet ovat eriparisia. Taloyhtiöön puuhataan laajaa putkiremppaa ensi vuoden aluksi, joten vuokranantaja ei ole innostunut mihinkään remppajuttuihin tässä vaiheessa. Näillä siis mennään.

 

Jonkun mielestä jääkaapin oven pitäisi olla tyhjä ja puhdas, itse olen sitä mieltä että lempparimagneetit sentään pitää laittaa esille: Habitatin mäyräkoirat ja kisut, kuninkaallismagneetit, Marimekon La Boca ja New Yorkin tuliainen, Alexander McQueen-magneetti siellä pidetystä McQueenin-näyttelystä. Karhunpäät ovat Sanna Annukkaa, Marimekon pipariohje!

Sellainen keittiö siis täällä meillä! Ei mitään sisustusblogi tai -lehtikamaa, mutta meikä viihtyy paremmin kuin hyvin!!! Ja jos miettii lähtökohtaa, olen tosi tyytyväinen, että ankaralla siivouksella ja omilla, jo entuudestaan omistamillani tavaroilla keittiöstä tuli näinkin hyvä!

Papukaijasukat

Taas näitä sukkahommia...

Lankana Novitan "Papukaija". Ihanan riemunkirjavat sukat MULLE. Kärkikavennukset ei oo nätit, mutta kelpaa. Seuraavaksi voisin ottaa jotain muuta tehtäväksi kuin näitä sukkajuttuja, vaikka kieltämättä sukankutomiseen tulee vähän himo!

Louis Vuitton pre-fall 2013

Helmikuun puoliväli on jo ohitettu, kevättä kohti mennään ja lujaa! Toivottavasti teillä oli kiva Ystävänpäivä! Itselleni tämä vuodenaika on jotenkin herättelevää ja tuntuu, että pimeän kauden jälkeen tekee mieli olla ulkona, nähdä ystäviä ja suunnitella kaikenlaisia uusia proggiksia. Kaipaan konkretiaa, mutta työpöydälläni on ollut jo pidemmän aikaa muutamia inspiskuvia, jotka haluan tänne laittaa...

Louis Vuittonin pre-fall 2013 ilmestyi jo tammikuun alussa Style.comiin ja tsekkasin kuvat mielenkiinnolla. Kiinnostava tunnelma, kauniita yksityiskohtia... tummanpuhuvaa ja varsin vetoavaa, vaikka puhutaankin jo ensi syksystä. Malliston inspiraationa on ollut François Truffautin leffa The bride wore black (Morsian pukeutui mustaan) vuodelta 1968.

(Itseäni häiritsee kuvissa esiintyvien mallien langanlaihat jalat sekä toisen mallin "lukkopolvet", mutta keskitytään vaatteisiin.) 

Tykkään väriyhdistelmistä, tyylitellystä 1960-luvun fiiliksestä joka näkyy erityisesti takeissa, skarpeissa leikkauksissa ja minimittaisissa helmoissa. Mallistoon kuuluu mielenkiintoisesti leikattuja takkeja, joiden mittasuhteita on liioiteltu ja saumanpaikkoja siirrelty hauskasti. Värikkäät raidat tuovat mukavaa leikkimielisyyttä. Ruseteista tykkään myös, can't get enough of them. Tapettimaiset kuosit ovat yhtä lailla fiilikseltään hyvin kuuskytlukulaiset ja erilaisten materiaalien ja kangaspintojen yhdisteleminen on taas vahvasti tätä päivää. Mallien Mary Quant/Vidal Sassoon -henkiset tukat ovat ihanat! Kuin myös pilkulliset sukkikset. Olen myös vähän innoissani, että teräväkärkiset korkkarit tekevät paluutaan...

Leffan trailerista voi fiilistellä inspiraatiotunnelmaa, vaikka mallisto onkin selkeästi oma tulkintansa. Kokonaisuutena malliston voi tsekata täältä, josta myös lainasin omat suosikkikuvat.

Vähän himaa ja huudeja

Uutta kotia on asutettu kohta parin kuukauden ajan. Asiat ovat suhteellisen paikoillaan ja olen alkanut viihtyä entistä paremmin. 

Oikeastaan tästä kämpästä löytyy monta sisustajan unelmayksityiskohtaa: korkeat huoneet, leveät ikkunalaudat, vanhan talon tunnelmaa. Ulkoakin talo on varsin komea, vaikka vähän rapistunut. Itse yritän mieltää hieman repsahtaneita puitteita romanttisemmin (ajattele Pariisia!) sekä sietää talon alakerrassa sijaitsevasta etnisestä ravintolasta tulevaa voimakasta ruuantuoksua (ajattele Lontoota!).

 Ikkunalaudalla on pieniä muistoesineitä ja tuliaisia maailmalta...

... ja somia kirppislöytöjä,

 sekä kynttilöitä, joiden lämmöstä oli myös ihan konkreettista hyötyä kovilla pakkasilla, kun ikkunoista veti aika iloisesti!

 Esillä on tuttuja tavaroita ja armas purkkikokoelmanikin on päässyt vähän paremmin esille. Mutta paljon rompetta laitoin myös laatikkoon, ihan kiva nauttia välillä myös hieman pelkästä tilasta.

Vallilaan olen kotiutunut hyvin. Alue oli entuudestaan jo varsin tuttu ja täällä on hyvä fiilis.  Meininkiä ja palveluita on sopivasti saatavilla, kauniita vanhoja taloja toinen toisensa vieressä. Kallion tiiviin tunnelman jälkeen täällä on ehkä hivenen enemmän tilaa hengittää. Ja mikä parasta, se rakas Kallio on ihan lähellä.

sisäpihalla

Puutaloalueen läheisyys on uusi juttu. Aika idyllistä sanoisin, kirjastoreissulla fiilis on kuin kävelisi Carl Larssonin maalauksissa. Ja ihan vähän pitää myös kurkkia ikkunoista sisälle...

Ihanat nakit

Maanantain iloksi vähän nakkeja...

Kuvan on Facebookin "Enjoy the life how it is and as it comes..."-yhteisösivuilta. Yleensä tuhahtelen näille yltiöpositiivisuus-lätinöille, mutta kyseinen sivu sisältää mm. paljon hauskoja eläinkuvia. Uninen nakkirykelmä ilahdutti itseäni valtavasti, siispä jakoon tännekin. Kuvaa katsoessa kuulen unisen tuhinan... 
Harmi ettei kuvaajaa ole tiedossa, haluaisin tietää omistaako joku onnellinen tosiaan neljä ihanaa pötkyläkoiraa!!!

(if you found here a picture of your dogs, I salute you, you lucky one!)

Sydämen mekaniikka

kuva Gummeruksen sivuilta

Mathias Malzieun "Sydämen mekaniikka" on kustantajan mukaan "Aikuisten satu toivottomille romantikoille". Painottaisin kuitenkin sanaa toivoton, enkä suosittelisi romantikoille ehkä sanan perinteisessä merkityksessä, varsinkaan jos odottaa kirjalta hupsuja juonenkäänteitä ja ylitsepursuavan siirappista rakkautta.
 

Eletään vuotta 1874 Edinburghissa. Arthur's seatin laella olevassa talossa syntyy taas yksi isätön lapsi liian nuorelle äidille. Pienokaisen kohtaloksi meinaa koitua maailman kylmin yö, sillä hän syntyy sydän jäässä. Tohtori Madeleine pelastaa vastasyntyneen asentamalla tämän rintaan käkikellon, tahdistimeksi heikolle sydämelle. Vauva joutuu äitinsä hylkäämäksi ja jää asumaan tohtori Madeleinen orpokotiin, eikä kukaan halua adoptoida tikittävää ja kukkuvaa kummallista poikalasta. 

Tohtori Madeleine varoittaa poikaa, Jackia, yhä uudelleen ja uudelleen hänen heikosta sydämestään. Se ei tule kestämään liian vahvoja tunteita, ei vihaa eikä varsinkaan rakkautta.  

”Ensinnäkin, älä kajoa viisareihisi. Toiseksi, hillitse vihasi. Kolmanneksi, älä anna itsesi ikinä, kuuna päivänä rakastua. Sillä silloin sydämesi kellon suuri tuntiviisari puhkoo ikuisesti ihoasi, luusi luhistuvat ja sydämesi mekanismi risahtaa rikki uudelleen.”

10-vuotiaana Jack kuitenkin kuulee kauniin pikkutytön, Miss Acacian, esiintyvän ja rakastuu auttamattomasti. Vuosikausia poika rakastaa pakkomielteen omaisesti tyttöä, kunnes surullisten sattumien myötä hän lähtee pakomatkalle, tarkoituksenaan löytää tuo ihmeellinen tyttö. Jackin matka kulkee Pariisiin ja sieltä tytön kotiseudulle Andalusiaan. Matkakumppanikseen ja sydänkellonsa huoltajakseen Jack löytää lemmenkipeän taikurin, Mélièsin. Retkellään Jack kokee rakkauden ilon ja raakuuden, mutta kestääkö hänen sydämensä hienovarainen mekaniikka tunnekuohuntaa vai risahtaako se rikki aivan kuten tohtori Madeleine on häntä varoittanut?

Sydämen mekaniikka on synkkä ja kaunis, hieman vinksallaan oleva kauhuromanttinen satu, josta kieltämättä tulee vahvasti timburtonmainen fiilis. Teksti on "helppoa" ja tarina soljuu eteenpäin kevyesti, joten lukukokemuksena tämä oli kiinnostava, vaikka loppu jättikin hieman... noh, kylmäksi. Mutta kuten hyvät sadut yleensä, on tässä ennalta arvaamaton loppu ja siksi se kannattaakin lukea itse. 

Tarinaan sopiva kansikuvitus on Jenni Noposen upeaa työtä, vaikka luulinkin kirjan alussa pitkän aikaa että päähenkilö on tyttö - hänen nimeään ei mainittu eikä suomalainen "hän" anna vihjettä siitä kummasta sukupuolesta on kyse.

Sairaspäivien ajanvietettä

Viime viikolla flunssa - tällä viikolla mahatauti... Fiilis oli eilen vähän kurja ja väsähtänyt. Onneksi oli nettitv ja Ylellä viime sunnuntaina alkanut Girls.

Girlsiä on paljon kehuttu ja kiitelty ja ensimmäisten viiden jakson perusteella sarja vaikuttaa ihan viihdyttävältä. Sinkkuelämää realistisemmalla tasolla, pääosassa neljä parikymppistä newyorkilaista tyttöä, jotka ovat vähän hukassa oman elämänsä kanssa. Ihmissuhteet, seksi, opiskelu, duuni - elämä noin yleensä.  Henkilöhahmot ovat sympaattisia ja pääosassa hääräilevä Hannah on kaikessa arkisuudessaan hyvin samaistuttava tyyppi. Tykkäsin myös siitä, että sarja ei ole liian puvustettu ja lavastuskin tuntuu realistiselta. Girls sunnuntaisin klo 22.10 Yle2 tai katsottavissa Ylen Areenassa.

Viihdytin itseäni myös blogien parissa. 

Sartorialistista bongatussa kuvassa on fiilistelty leveälahkeisia farkkuja ja niiden käänteitä. Ensimmäisen kuvan tytön farkuista tuli mieleen yhdet omat farkkuni back in the days ysärillä: ne olivat keskisiniset, mukavan pehmeäksi harjattua, mutta jämäkkää denimiä ja lahkeet olivat leveät ja suorat ylhäältä asti. Ne eivät olleet mitään merkkiä ja ostin ne jostain halvalla (tyyliin poistomyynti), mutta muistan vieläkin että niissä oli fiilistä. Ne menivät kuitenkin aika pian rikki ja tein niistä lopulta olkalaukun, jota käytin pitkään.

Kieltämättä näissä perusfarkuissa on meininkiä. Ja hyvät farkunsiniset sävyt.

Aloitin myös taas tekemään sukkia, mutta nyt ei todellakaan mitään harmaita! Hahah. Mutta noissa raitalangoissa on se hyvä puoli, että työ tuntuu koko ajan etenevän kuin itsestään kun seuraa raitaosuuksien vaihtumista ... "jos mä vielä neulon tän pinkin... no sit tota kirjavaa ei oo kun vähän... jos mä vielä neulon tän oranssinkin..."

Clipperin piparminttutee on ihan jees, vaikkei se minusta teenjuojaa tehnytkään. Kipeänä tee kuitenkin tuntuu ihan hyvältä ja piparminttu mukavan raikkaalta.

Nyt vointi alkaa olla jo taas parempi. Elämme nyt niin tautiherkkää aikaa, että toivon tsemppiä muille sairaspedissä pyöriskeleville, parantukaahan pian!

Punainen laukku

Tässä kämpässä ei vaan valo riitä. Eivätkä rahani riitä uuteen kameraan. Osamaksullakaan en uskalla hankkia, koska tietokone alkaa myös vanheta ja se on hätätilanteessa prioriteettilistalla ensimmäisenä. Jos haluaa edes yrittää kuvata jotain, on kuvattava päivänvalolla. On avattava sälekaihtimet ja nostettava ne korkealle. Asettelen kuvattavan kohteen lähelle luonnonvalolähdettä, totean että ei onnistu. Haen toisesta huoneesta kamerajalustan, jotta asia parantuisi edes hieman, ruuvaan kameran kiinni ja asettelen sen valmiiksi, niin eikö kuvauspaikalle tupsahda musta valosyöppö. Se istahtaa isolla ahterillaan kuvattavan asian viereen, eikä liikahda mihinkään. Siinä vaiheessa tuntuu, että antaa olla, olkoon siinä. Katsokoon ikkunasta ulos, paheksukoon ulkoilutettavia koiria. Otan kuvan, otan useita kuvia. Kamera tarkentaa mustaan kohtaan. Musta heilahtaa. Vaihdan asetuksia. Luovutan. Näillä mennään. Siirryn ottamaan lähempää kuvaa. Musta kurattautuu kuvattavan kohteen ylle, vain todetakseen että miltä kuvattava kohde haisee. Kun suljen kameran, musta hyppää alas lattialle ja katoaa.

No niin. Eli mulla on siis uusi laukku. Se on kiva, se on punainen, sinne mahtuu sisälle paljon kaikenlaista ja ostin sen puolisentoista viikkoa sitten Haka-laukusta. Se on sellainen pieni kauppa Hämeentien alussa, ihan siinä Uffin vieressä. Oli heräteostos ja oli siinä pieni ale. Joo on se keinonahkaa, mutta entuudestaan tiedän että tuo on hyvänlaatuista keinonahkaa. Näittekö jo että se on punainen? Ihminen tarvitsee punaista, se tuo rohkeutta. Tuo musta mötikkä on hirveän rohkea, se ei tarvitse sitä enää lisää. Se hyppää vaikka toisen kerroksen ikkunasta alas jos on tarve. Tai jos se haluu. Ja nyt se halusi olla kuvissa mukana. Tai ehkä sekin vain tykkää tuosta laukusta. Nyt se nukkuu punaisella nojatuolilla, sen lempipaikalla. 

Sanotaan etteivät kissat näe värejä, mutta ehkä ne aistivat? Ehkä Saimin lempiväri on punainen.

P.s. Päivä laukun ostamisen jälkeen näin Stockalla laukun, joka on tainnut toimia tuon laukun esikuvana. Mutta tuo minun laukku on kivempi, siinä on vähemmän turhaa krumeluuria.

Ylläripaketteja

Kuluneella viikolla sain kaksi kivaa postipakettia, aika luksusta etten sanoisi!

Ensimmäinen paketti saapui maanantaina suoraan kotiovelle ja aina Australiasta saakka. Aussimaahan muuttanut ystäväni muista uutta kotia tuparilahjalla:

Omistan paljon kaikenlaista tavaraa ja kodintekstiilejäkin aika mukavasti, mutta yhden yhtäkään essua minulla ei ole vielä ollut. Essun ja uunikintaan setti on australialaista suunnittelua ja merkiltään Madras link. Nettisivujen mukaan kyseessä on perheyritys, joka maahantuo ja jälleenmyy sisustus- ja kodintavaraa sekä -tekstiilejä ja he käyttävät tuotesuunnittelussaan omia suunnittelijoita. Reippaan puna-valkoinen essu sopii passelisti keittiön vallitsevaan väriskaalaan ja pääsee varmasti käyttöön hyvinkin pian.

Paketissa oli myös söpö neliönmuotoinen "You're a doll" -lautanen!

Maanantaista lähtien olenkin ollut flunssassa melkein koko viikon, eivätkä pienet pyrähdykset ulkomaailmaan ole erityisesti parantaneet olotilaa. Eilen oli kuitenkin hyvä syy lähteä ulos, sillä postissa odotti viikon toinen paketti.

 

 

Äidiltä saamassani paketissa oli taas vähän kaikenlaista. Ihanien villalankojen lisäksi siellä oli Kotiliesi, pari pussia kissanruokaa ja tuollainen punanenäinen pehmoeläin. Äidin ylläripaketit ovat aina hauskoja, koska niissä voi olla ihan mitä vain. Jopa kissat ovat aina ihan innoissaan näistä paketeista ja haluavat aina seurata vierestä niiden avaamista, haistella sisältöä ja ihmetellä tuttua hajua - ja lopulta hypätä sisälle laatikkoon.

Paketin pääsisältö taisi kuitenkin olla tämä... (surkeasta kuvasta huolimatta)

Muutama vuosi sitten sain äidiltä joululahjaksi hopeiset Liisa Vitalin pallurakorvikset. Olin iloisesti yllättynyt, kunnes äiti tohkeissaan kertoi saaneensa ne lahjana lehtitilauksesta.... ajatus oli kuitenkin tärkein ja olen aidosti tykännyt niistä ja käyttänyt niitä paljon. Parisen kuukautta sitten äiti tiedusteli, että haluaisinko samaa sarjaa olevan kaulakorun - sellaisen sai taas jonkun lehden tilaajalahjana. Oikeasti olen sitä mieltä, että lehtien tilaajalahjat ovat jotenkin ihan karanneet käsistä, mutta nämä Liisa Vitalin korut ovat kuitenkin sieltä parhaimmasta päästä. Vitali oli suosittu korusuunnittelija 1960-ja 1970-luvuilla ja suunnitteli Kultakeskukselle mm. Leppäkerttu ja Pitsi-sarjat, joita tähän kaulakoruun onkin yhdistelty. Kultakeskus alkoi valmistaa Vitalin koruja uudelleen ja sitä mukaan niitä alkoi myös ilmestyä tilaajalahjoiksi. Tykkään kovasti 1960- ja 1970-lukujen koruista ja näissä Liisa Vitalin koruissa on juuri oikeanlaista ajanhenkeä. Muotokielen takana on hauska tarina: Vitali työsti pääasiallisesti kultaa, mutta sen maailmanlaajuisen kallistumisen myötä hän suunnitteli koruihinsa huokoisen lampaanvillan inspiroimia reikiä - ja menestystuote oli valmis. Haluaisin vielä korusarjaani Leppäkerttu-sarjan pallerosormuksen, mutta sen voin hankkia myös ihan itse - ilman mitään lehtitilauksia :D

Sellaisia paketteja siis. On tuo posti kiva juttu, vaikka kallistahan tuo pakettien laittaminen onkin. Seuraavaksi pitääkin itse ilahduttaa muita!