7.2.2013

Sairaspäivien ajanvietettä

Viime viikolla flunssa - tällä viikolla mahatauti... Fiilis oli eilen vähän kurja ja väsähtänyt. Onneksi oli nettitv ja Ylellä viime sunnuntaina alkanut Girls.
Girlsiä on paljon kehuttu ja kiitelty ja ensimmäisten viiden jakson perusteella sarja vaikuttaa ihan viihdyttävältä. Sinkkuelämää realistisemmalla tasolla, pääosassa neljä parikymppistä newyorkilaista tyttöä, jotka ovat vähän hukassa oman elämänsä kanssa. Ihmissuhteet, seksi, opiskelu, duuni - elämä noin yleensä.  Henkilöhahmot ovat sympaattisia ja pääosassa hääräilevä Hannah on kaikessa arkisuudessaan hyvin samaistuttava tyyppi. Tykkäsin myös siitä, että sarja ei ole liian puvustettu ja lavastuskin tuntuu realistiselta. Girls sunnuntaisin klo 22.10 Yle2 tai katsottavissa Ylen Areenassa.

Viihdytin itseäni myös blogien parissa. 
Sartorialistista bongatussa kuvassa on fiilistelty leveälahkeisia farkkuja ja niiden käänteitä. Ensimmäisen kuvan tytön farkuista tuli mieleen yhdet omat farkkuni back in the days ysärillä: ne olivat keskisiniset, mukavan pehmeäksi harjattua, mutta jämäkkää denimiä ja lahkeet olivat leveät ja suorat ylhäältä asti. Ne eivät olleet mitään merkkiä ja ostin ne jostain halvalla (tyyliin poistomyynti), mutta muistan vieläkin että niissä oli fiilistä. Ne menivät kuitenkin aika pian rikki ja tein niistä lopulta olkalaukun, jota käytin pitkään.
Kieltämättä näissä perusfarkuissa on meininkiä. Ja hyvät farkunsiniset sävyt.


Aloitin myös taas tekemään sukkia, mutta nyt ei todellakaan mitään harmaita! Hahah. Mutta noissa raitalangoissa on se hyvä puoli, että työ tuntuu koko ajan etenevän kuin itsestään kun seuraa raitaosuuksien vaihtumista ... "jos mä vielä neulon tän pinkin... no sit tota kirjavaa ei oo kun vähän... jos mä vielä neulon tän oranssinkin..."


Clipperin piparminttutee on ihan jees, vaikkei se minusta teenjuojaa tehnytkään. Kipeänä tee kuitenkin tuntuu ihan hyvältä ja piparminttu mukavan raikkaalta.

Nyt vointi alkaa olla jo taas parempi. Elämme nyt niin tautiherkkää aikaa, että toivon tsemppiä muille sairaspedissä pyöriskeleville, parantukaahan pian!

Ei kommentteja: