Tosi kyseessä/ Reality bites
Dokumentti nykytaiteessa -kokoelmanäyttely 10.3.2013 asti
 |
Petri Summanen, Arkisto II, 2011. Kuva: VTM/KKA, Pirje Mykkänen (kuva täältä) |
"Dokumenttiin liittyy oletuksia totuudesta, aitoudesta ja alkuperäisyydestä, mutta dokumentti ei ole itsestään selvästi totta. Asiakirjat ovat alttiita manipuloinnille, ja arkistot ovat historiallisten valintojen tulosta. Kriittinen suhtautuminen aitouteen ja alkuperäisyyteen innoittaa monen taiteilijan työskentelyä.-- Näyttely innostaa pohtimaan omaa suhdetta dokumenttiin, muistiin ja historian tapahtumiin. Moni näyttelyn 56 taiteilijasta työskentelee dokumentaariseen tapaan, taltioiden teoksiinsa aineksia ympäröivästä todellisuudesta. Toiset taas käyttävät taiteessaan arkistomateriaaleja. Dokumentaarisuus voi olla myös harkiten rakennettu vaikutelma."
Mielenkiintoinen näyttely, jossa oli moniakin äärimmäisen kiinnostavia teoksia. Petri Summasen Arkisto -töissä on aseteltu Summasen kuvaamia filmirullia kerille omiin lokeroihinsa. Jokaisen filmikerän alle on merkitty arkistointitarkoituksessa filmin sisältö. Filmikuvaamiseen liittyy olennaisena osana valo, joka taltioi kuvan filmille, mutta teoksessa valo taas vähitellen pyyhkii kuvat pois filmiltä. Tykkäsin teoksesta käsitemielessä sekä visuaalisesti, mielestäni se avautui monitahoisesti ja herätti ajatuksia. Millaisia kuvia filmirullista on kehitetty? Millaisia hetkiä niille on taltioitunut? Pyyhkiytyvät hetket kokonaan mielistämme sitä mukaan ne "poistuvat" filmiltä?
Näyttelyssä oli myös joitain teoksia, jotka avautuivat tarkemmin vasta luettuani teoksen toteutustavasta ja taustaideasta ja jäinkin pohtimaan onko taiteessa tärkeintä itse prosessi ja sen avaaminen kirjallisesti, vai itse teos? Mielestäni teoksen pitäisi tehdä vaikutus myös itsessään, ilman että ideatasoa pitää selittää.
Jouko Lehtola
Viattomuuden loppu 8.2.–18.8.2013
 |
| Jouko Lehtola: sarjasta Nuoret sankarit, 1995 SVM (kuva täältä) |
"Jouko Lehtola (15. elokuuta 1963 Helsinki – 11. syyskuuta 2010
Helsinki) aloitti uransa 1990-luvulla rock-tähtien ja kesän
musiikkifestivaalien kävijöiden kuvaajana. Vuosien saatossa aihepiiri
muuttui vakavampaan ja yhteiskuntakriittisempään suuntaan. Hän kuvasi
huumekuolemien paikkoja, kotiväkivallassa käytettyjä teräaseita,
kolariautoja; merkkejä nuorison pahoinvoinnista ja syrjäytymisestä.
Näyttelyssä on esillä Kiasman kokoelmien teoksia eri sarjoista. Näyttelyn yhteydessä esitetään Riitta Riihosen elokuva Valossa, Jouko Lehtola (2011), joka pohjautuu päiväkirjoihin, jotka Lehtola luovutti ohjaajalle."
Jouko Lehtola tuli itselleni tutuksi tatuoitujen tyyppien kuvasarjasta julkaistun kirjan perusteella. Opiskelin tuolloin Oriveden opiston kuvataidelinjalla ja vein kirjastosta lainaamani kirjan kurssikavereille nähtäväksi. Ihastelimme ja ihmettelimme tatuointitarinoita, vuosituhannen vaihteessa kun runsaslukuiset tatuoinnit eivät olleet vielä niin yleisiä kuin nykyään. Lehtolan nuorisokuvasarja taas taltioi oman sukupolveni tarinaa, nämä teinit ovat nykyään aikuisia. Kuvista välittyy myös loistavasti ajan henki, tietynlainen ... jotenkin hieman ankea fiilis sekä tuolloin "muodissa" ollut raa'an realismin ihannointi.
Lehtola kuvasi myös kuvasarjan väkivallanteoissa käytetyistä teräaseista. Hän kiinnostui millaisia nuo murhauutisten taustalla olleet aseet olivat, ja otti yhteyttä Rikospoliisiin päästäkseen näkemään todistusaineistoarkistoja. Poliisilta hän sai myös tietoja kuvatessaan huumekuolemien paikkoja. Lehtola oli lopettanut ihmiskuvaamisen sen jälkeen, kun hänen avopuolisonsa poika menehtyi huumeiden yliannostukseen kerrostalon rappukäytävässä. Kuvissa näkyy tyhjiä, siistejä paikkoja niin kerrostalojen rappukäytävistä kuin yleisestä wc:stäkin. Mikään kuvissa ei kerro siitä, että joku on joskus kuollut niissä surullisten olosuhteiden seurauksena ja se herättää ajatuksia elämän katoavaisuudesta. Lehtola itse kuoli syöpään 2010.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti