Perjantaina tuli taas yksi vuosi lisää mittariin ja sen kunniaksi juhlittiin lauantaina.
Synttäreiden paras osuus on ehdottomasti juhlien järjestäminen. Tykkään pohtia tarjoiluja, miettiä koristeluita, hankkia tarvittavia juttuja, leipoa, siivota - no kaikkea sitä valmistelevaa touhua. Sitten onkin juhlien aika ja pian kaikki hauskuus on ohitse.
No, juhlat olivat kuitenkin kivat ja hauskaa oli. Kanssani juhlimassa oli ihania ihmisiä, jotka toivot ihania lahjoja! Hah :D
Sain kukkia, kirjoja, kynsilakkoja, huulipunan, tuoksuvia voiteita, viiniä, rannekorun, kyniä ja erilaisia muistilappuja ja Ivana Helsingin upean pussilakanasetin.
Fiilis ei ole sen erilaisempi kuin vaikkapa pari vuotta sitten, lähinnä ihmettelen uutta ikälukua ja mietin että mihinkäs tämä aika taas menikään. 16 vuotta sitten täytin 16 ja yhä edelleen pidän samoista jutuista kuin silloinkin - hyvästä musiikista, hyvistä kirjoista, elokuvista, telkkarisarjoista, ystävien seurasta, satunnaisesta bilettämisestä, kesäöistä, kissoista, piirtämisestä, maalaamisesta, kirjoittamisesta, valokuvaamisesta, kivoista vaatteista... Itselleni olen hieman armollisempi kuin tuolloin ja jos saisin välittää viestin menneisyyden minälle, niin sanoisin että odottelehan kärsivällisesti, tulet kohtaamaan juttuja joista et osaa vielä uneksiakaan.
1 kommentti:
Ja usko vaan, 16 vuoden päästä edelleen pidät samoista asioista ehkä vaan hieman jalostuneemmalla tavalla, m.o.t. :) Ulkoinen olemus rapistuu, mutta pohjimmiltaan sisällä on se sama ihminen läpi vuosien, toki koettu elämä muokkaa mielipiteitä suuntaan tai toiseen.
Lähetä kommentti