Lukukirjojen parissa

Muutama vuosi sitten valmistauduin juhlimaan synttärijuhliani. Olin hieman myöhässä aikataulusta (perinteiseen tapaan) ja pari vierasta ehti jo saapua paikalle hieman etuajassa. Ystävät alkoivat auttaa järjestelyissä ja lopulta lähdimme yhdessä pihalle viemään roskia. Joku oli siivonnut irtaimistoaan rankemmalla kädellä ja dumpannut roskikset täyteen tavaraa. Paperinkeräyslaatikko oli puolillaan vanhoja kirjoja ja dyykkasimme ystävien kanssa vinot pinot hauskoja opuksia, jokainen löysi jotain itseään kiinnostavaa. Tuntui ihan siltä, kuin olisin saanut mieluisan synttärilahjan, niin kuin tavallaan sainkin.

Lasten lukukirjat poimin talteen niiden ihanien kuvitusten takia. Kirjat olivat tuttuja, vanhempani ovat lukeneet omia kappaleitaan minulle kun olin lapsi ja muistan ihastelleeni kirjojen piirroksia jo tuolloin. Nyt nämä taas osuivat kirjahyllystä jotenkin silmään ja selailin kuvia taas yhtä ihastuneena ja luin muutamia hauskoja tarinoita.

Kirjojen kuvitukset ovat Usko Laukkasen käsialaa ja ihailtavan taidokkaita ja oivaltavia, mutta myös hienosti lasten maailmaan sopivia. Neliväripainettuja sivuja kirjoissa on toki vähemmän, mutta ne ovatkin sitten entistä ihanampia.

Piirroksissa on tallentuneena hienosti myös ajankuvaa (kirjojen ensipainokset ovat ilmestyneet 1960-luvun alussa).

käsityötaitoja

Satu akasta, joka halusi omistaa hienoja vaatteita. Hän hamstrasi niitä kaappinsa täyteen, muttei lopulta raaskinut käyttää ainoataan ja valvoi öitä kaapin edessä peläten rosvojen varastavan hienot vaatteet. Lopulta koit söivät silkit ja sametit ja akka huokasi helpotuksesta.

Tyypillistä ajalle oli myös itämaisten tarinoiden ihannointi. Kuva tarinasta, jossa prinssi opetteli ammatikseen matonkutojan taidon. Hän joutui rosvojen vangitsemaksi ja kirjaili hienoon mattoon viestin vaimolleen, jotta vaimo osaisi auttaa hänet taas vapaaksi.

Linnuista ja luonnosta on paljon kauniita kuvituksia.

Ylpeä teekannu oli symppis!

Vesirotalle tuli nuha!

Peikkoja

Aivan ihania nämä ja säilyneet ikäänsä nähden hyvin. Ihastelin myös kuvitusten värikylläisyyttä ja painotekniikkaa, jotkut vanhat kirjat kun ovat selkeästi menettäneet värinsä ajan saatossa.

 Toisen roska on siis kirjaimellisesti toisen aarre.