12.8.2013

Minä & Oma juttu

Toukokuussa vietettiin Vallila Interiorin pressipäivää ja tein tuolloin muutamalle suunnittelijalle ja markkinointipuolen tytöille edustusvaatteita Vallilan omista kankaista. Projektia aloiteltiin jo maalis-huhtikuussa ja kävin palaveeraamassa Vallilassa millaisia kankaita tulevan syksyn mallistoon oli tulossa ja millaisia vaatteita kukin haluaisi. Monella oli jo selvä visio millaisen vaatteen tilaisuuteen haluaisi ja minulle jäi suunnittelijan roolissa miettiä lopulliset yksityiskohdat ja toteutustavat.


Tästä siis lähdettiin, syysmalliston kankaista.


Ja sitten seurasi paaaljon iki-ihanaa kaavoittamista. Kaavoitin niin innokkaasti, että kaavapaperi pääsi välillä loppumaan ja hain ruokakaupasta ihan tavallista leivinpaperia korvikkeeksi. Hieman liukastahan se on ja joihinkin juttuihin jopa liian kapeaa, mutta hyvin ajoi asiansa. Tässä näkyy tyypillisempiä kaavoitukseen liittyviä tapojani: työskentelen lattialla ja pyrin tekemään ainakin tarkastusmittoja samalla mittanauhalla, jolla olen ottanut mitat


Ensimmäinen puolivalmis vaate odottamassa sovitusta.


Kaavoituksen jälkeen pääsin leikkaamaan kankaita ja ompelemaan. Vaatteiden mallit säilyivät aika yksinkertaisina, mutta vaihtelevuutta hain erilaisilla leikkauksilla ja väljyyksillä. Mietin myös tarkasti mitä kohtaa kuosista käyttäisin missäkin kohtaa vaatetta ja esimerkiksi "esittävässä" kuosissa on mielestäni tärkeää pohtia mikä kuva asettuu mihinkin kohdalle vartalolla.


Tässä osa vaatteista jo valmiina sovitusta varten. Kuvassa näkyy myös Suvilahti -kuosista suunniteltu takki/jakku, joka lopulta kuitenkin korvattiin toisella vaatekappaleella. Suunnitelmat muuttuu ja tilateet elävät.

Toukokuun 8. päivä oli sovituksen vuoro. ovituksen jälkeen tein tarvittavat muutokset ja rutistin tuolloin kaiken valmiiksi jo etuajassa. Tuli työskenneltyä kellon ympäri, mutta halusin pitää sunnuntaivapaan (äitienpäivä) ja maanantaina 13. toukokuuta olikin vaatteiden palautuspäivä. Onneksi mitään vaatteista ei tarvinnut enää sen jälkeen korjata tai muuttaa, vaikka ainahan sitä on jotain jota vielä voisin vähän fiksata...

14. toukokuuta vietettiinkin sitten pressiä ja valmiit lopputulokset näyttivät tältä:

 Lotta vasta Vallila Interiorin PR:sta ja  hänelle toteutettiin säkkimäinen mekko taskuilla ja venepääntiellä Philip Lászlón "Not designed by DK" -kuosista. Mekon juju on takana selässä olevassa vastalaskoksessa, joka tuo mekolle väljän ja vähän "taaksepäin tippuvan" muodon.

Verna vastaa valokuvauksesta ja kuvasuunnittelusta. Verna halusi vintagehenkisen mekon, josta tuli kuitenkin sopivan moderni Philip Lászlón "Four Pack"-kuosin ansiosta.

Riina suunnittelee kuoseja ja hänelle tehtiin toppi tuosta samasta "Not designed by DK" -kuosin kankaasta. Toppi on lyhyt, takaa pidempi ja helmastaan kellotettu.


Saara sai 1960-luvun tyylisen mekon suunnittelemastaan "Satulinna"-kuosista. Mekossa on raglan-hihat, saumataskut sivuilla ja 3/4 hihat. 




Matleenalle tehtiin robottihousut hänen suunnitelemastaan "Romulus" -kankaasta. Housujen sivuilla on suuret saumataskut, jotka samalla tukevat laskostettua, muhkean haaremihousumaista muotoa. Housujen lahkeissa on metalliset vetoketjut saumoissa.



Projekti oli jälleen kerran hauska toteuttaa ja mielestäni lopputuloksista tuli suunnitellun mukaisia. Itse tykkäsin eniten tehdä noita robottihousuja, vaikka aluksi  housujen tekemisen haasteellisuus vähän jännitti. Tein housut viimeisenä ja ne onnistuivat jotenkin kaikista helpoiten, vaikka pähkäiltävää riitti laskosten syvyydestä istuvuuteen ja kuosin asetteluun saakka.

Syksyn mallisto oli valmis ja Vallilan suunnittelijat saivat huokaista pienen hetken ajaksi ennen uuden malliston suunnittelun aloittamista. Vasemmalta oikealle Matleena, Riina, Tanja ja Saara. Syysmallistosta juttua täällä.

Kuvat: Verna Kovanen/ Vallila Interior
Kuvanmuokkaukset (ja vaatteet) tein minä :)


P.S. Nämä vaatteet tehtiin mallikankaista, ja materiaali on hieman erilaista, mitä Vallilan normaali kangaslaatu. Tästä syystä kankaiden värisävyt saattavat hieman poiketa myynnissa olevien tuotteiden väreistä. Jos aiot valmistaa vaatteita Vallilan kankaista, niin muista että kangaslaatu on tarkoitettu lähinnä verhoihin ja sisustustuotteisiin sopivaksi, eikä ole pesunkestoltaan samaa luokka kuin normaalit vaatetuskankaat. Kannattaa siis välttää turhaa pesemistä, muutoin Vallilan kankaista valmistetut vaatteet voi pestä kankaiden pesuohjeiden mukaisesti.

4 kommenttia:

Sussu kirjoitti...

Oih nuo robottihousut on kyllä ihanat. Verhokankaana tuo kuosi ei kuulu omiin henkilökohtaisiin suosikkeihini, mutta robottihousuja voisin käyttää :D

AnneVee kirjoitti...

Ihan mahtavat noi pöksyt! Ja toisesta mekosta tykkään kans.

June kirjoitti...

Ihan mielettömät noi robottihousut!! Ei kyllä ihan meikäläisen lantiolle, mutta kuvan mallille sopivat loistavasti. :)

blandad. kirjoitti...

Sussu: Kiitos!

AnneVee: Kiitti :D kaikille siis robohousut!

June: Höpölöpö. Noihan sopii ihan kaikille lantioille, kun ne on joka tapauksessa isot ja isontavat! :D The bigger the better!