Sunnuntaina tein kesän kolmannen retken Suomenlinnaan. Edelliskerralla löysimme miehen kanssa hyvän paikan hieman syrjäisemmiltä kallioilta ja tällä kertaa laskeuduimme ihan alas, vesirajaan saakka. Lämmin rantakallio varpaiden alla, aurinko paistaa ja aallot tyrskyävät, ei enää paremmasta väliä. Suloinen sunnuntai.
Mukanahan oli tietysti eväät, vihannesosasto vei tällä kertaa voiton ihan 6-0.
Tomaattia, avomaankurkkua, sipulia, paprikaa, sitruunaa ja vähän suolaa. Pilkottiin rantakalliolle viehkeästi muovipussin päälle (niin mitkä lautaset?) ja syötiin suurella halulla.
Ihastelin kiviä...
... ja kävin uimassa. Aallot olivat aikamoiset ja hyvin pian totesin, että ehkä parempi tulla rannalle, jos mielii jäädä elävienkirjoihin.
Hetkeksi muistin kaivaa muistikirjankin esille, vaikka parasta toimintaa rantakallioilla onkin vain tuijottaa merta ja horisonttia...
... ja ohi lipuvia laivoja.
Olisi ollut ihanaa jäädä kallioille pidempäänkin, mutta kello alkoi jo olla aika paljon.
Uimarannallakaan ei ollut enää juuri ketään, kun taas tullessamme se oli täynnä ihmisiä.
Illalla saari on rauhallinen ja voi leikkiä mielikuvitusleikkiä, miltä saaren asukkaiden silmissä näyttää.
Ja kesken kaiken viivyttelevän taipaleen kohti satamaa iski kiire ehtiä seuraavaan lauttaan. Ruusupensaat jäi kuvaamatta ja voitte kuvitella, että harmitti! :D
Heippa hei taas ihana Suokki...
... ja tervehdys, kaupunki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti