Pinterest on ollut mielestäni aina tosi hauska juttu, mutta nyt olen alkanut käyttää sitä entistä aktiivisemmin. Yritän ohjata nettisurffailuuni käyttämäni ajan nimenomaan Pinterestiin ja siitä onkin tullut sellainen ihana paikka, jossa on aina kiva "hengailla".
Kuvien "pinnaamisessa" on jotain yhtä rentouttavaa, samaa kuin leikkaa-liimaa-kollaasien rakentamisessakin ja pidän myös siitä, että kuvien lähteet säilyvät (ainakin jotenkin) tallessa. Käytän Pinterestiä yhtä lailla "ammatillisten kykyjeni ylläpitämiseen", inspiroitumiseen ja rentoutumiseen. Minulla on oma kuvataulu tälle vuodelle, mutta tein syksylle vielä erillisen inspiraatiotaulun, joka selvästi on lähtenyt elämään ihan omaa elämäänsä. En sinällään välitä seuraajista, mutta toki on ollut hauska huomata että jotkut tauluista on keränneet muutamia kymmeniä tyyppejä, jotka syystä tai toisesta tykkäävät samoista jutuista kuin minä.
Pinterest on oikeastaan mitä oivallisin paikka seurata ajassa olevia ilmiöitä ja ennakoida tulevia trendejä. Tietyt asiat toistuvat ja korostuvat, nousevat pinnalle ja kiinnostavat Pinterestin käyttäjiä. Mitä enemmän jaksaa surffata Pinterestin sisällä, sitä mielenkiintoisempiin kuvatauluihin voi päätyä. Pinterestissä voi myös kokea löytämisen iloa, kun aihemaailmat ovat kaikki sulassa sovussa ja vähän iloisesti sekaisin.
Yritysten Pinterest-sivut ovat parhaimmillaan hyvin mielenkiintoisia, varsinkin jos niissä jaetaan oman tuotevalikoiman lisäksi suunnittelijoita inspiroivia ja brändin omaan visuaaliseen maailman sopivia kuvia. On positiivista, jos yrityksen sivuilta pääsee suoraan Pinterestiin, tulee fiilis että omiin tuotteisiin ja kuvamaailmaan uskotaan itsevarmasti, eikä suinkaan pelätä kaikki hienot ideat ja kuvat varastetaan tai kopioidaan. Toki varmasti sellaistakin tapahtuu, mutta mitä enemmän tietyt asiat personoituvat tekijäänsä, sitä vahvempi tuotteen imago ja brändi on.
Pinterissä ei sillisalaattimaisuus haittaa, vaikka ehkä niitä kuvakollaaseja muuten rakentaessani olenkin supertarkka. Pinterest on kuitenkin enemmän kuvapäiväkirja ja jonkinlainen itsereflektion väline. Olen ladannut nettiselaimeen myös "Pin it"-toiminnon, jonka avulla voin helposti kopioida kuvia suoraan kuvatauluihini ja niiden lähdesivut tallentuvat mukaan automaattisesti.
Jotkut kuvabloggaajat ovat harmitelleet Pinterestiä ja sitä, että sen käyttäjät kaappaavat heidän hengentuotoksiaan tauluihinsa ilman kuvalähdettä ja pian kuvat ovat kaikkien jaettavissa. Tässäkin pätee mielestäni hyvä käytös ja jos joku kuvien pinnaamisen selkeästi sivuillaan kieltää, tulisi sitä myös kunnioittaa. Uskoisin, että yrityksille suunnattu Pinterest-toiminto helpottaa asiaa ainakin vähän lähdetietojen säilyttämisessä ja Pinterestiin kannattaa suhtautua myös mahdollisuutena eikä pelkästään uhkana.
Aiemmin Pinterestissä oli toiminto, jonka avulla kuvia pystyi kopioimaan
sellaisenaan suoraan vaikkapa blogiin, lähteineen kaikkineen, mutta
ilmeisesti toimintoja sittemmin muutettiin, enkä saa nyt jostain syystä
edes widgetia tuotua... *huokaus*. Muutenkin widgetin
ulkoasu on jotenkin ärsyttävä... toivottavasti sovellus kuitenkin
kehittyy - tai sitten minä kehityn.
Liitin tähän juttuun printscreenejä syysinspistaulustani, mutta tarkemmin siihen pääsee tutustumaan täällä.
Käsittääkseni Pinterest ei vaadi sisäänkirjautumista, mutta sitä voi helposti käyttää esimerkiksi oman Facebook-tilin kautta. Jos ei Pinterest ole vieläkään tuttu, suosittelen lämpimästi kokeilemaan, tuntuuko se omalta jutulta :)
2 kommenttia:
Kyllä! Pinterest on oivallinen paikka, olen pyrkinyt nykyään keskittämään sinne netistä löytämäni aarteet ja inspiskuvat, kun aiemmin olen ladannut kaikki kuvat omalle koneelleni. Tuo "pin it" -toiminnon lataamismahdollisuus on jäänyt multa huomaamatta, täytyypä tutustua. Kiitos vinkistä =)
Joo Pin It-toiminto kannattaa ladata omaan selaimeen, se on todella helppo käyttää ja se on todella hyödyllinen, kun saa uudet inspiskuvat heti suoraan Pinterestiin - ja yleensä nettiosoitteet tallentuvat kuvan mukaan automaattisesti.
Lähetä kommentti